

Tuotekuvasto
Missä vaiheessa olet viljelymatkallasi?
Ensimmäisten omien vihannesten tuoksu, maku ja sadonkorjuu, kukan asettaminen maljakkoon tai tomaatin viipalointi leivälle – kaikki tämä herättää aistimme ja tuo arkeen energiaa ja iloa.
Riippumatta siitä, kasvatatko parvekkeella, olohuoneessa, keittiön tasolla vai kaapissa, itse matka voi tuoda suurta tyytyväisyyttä.
Haluamme, että jokaisella halukkaalla on mahdollisuus viljellä – paikalla ei ole väliä, kunhan on mahdollisuus laittaa siemen maahan tai veteen ja antaa sille ravinteita. Se on tapa päästä lähemmäs luontoa.
Vuoden uusista siemenistä löydät entistä enemmän maukkaita tomaatteja – jokaiselle jotakin. Haluatpa poimia niitä suoraan kuin karkkia, tehdä salaatin tai ripustaa terttuja hitaasti kypsymään syksyn tomaattikastiketta varten, valikoimasta löytyy sinulle sopiva vaihtoehto.
Syömme myös silmillämme – siksi olemme tuoneet valikoimaan useita uusia tuoksuherneitä, joilla on erityisen pitkät varret – täydellisiä ruokapöydän kukkakimppuun.
Me Nelson Gardenilla haluamme kantaa vastuumme tarjoamalla kestävästi tuotettuja ja tarkasti testattuja, korkealaatuisia tuotteita. Haluamme myös toimia inspiraation lähteenä, ojentaa auttavan käden ja olla luottoystäväsi.
Jatkamme toimintamme kehittämistä ja olemme ylpeitä ja iloisia voidessamme kertoa, että meillä on nyt sekä ISO9001- että ISO14001-sertifikaatti. Se on meille suuri askel ja tärkeä virstanpylväs laatu- ja ympäristötyössämme.

Parhain myyntiterveisin, Dag Klevedal
Tuotekuvaston viivakoodit
7312600 055230
*5523* = Tuotedisplayn viivakoodi. Käytetään kun halutaan lukea viivakoodi mobiililaitteella. = Yksittäisen tuotteen ja myös pienimmän tuotepakkauksen EAN-koodi.

Digitaalinen siemenkuvasto
Siemenet
Siemenuutuudet
Klikkaa tästä tai skannaa QR-koodi lukeaksesi
Digitaalinen Siemenkuvasto 2026
Jatkamme työtämme digitaalisen materiaalin parissa, ja yllä olevan QR-koodin kautta löydät 1.12. alkaen uuden digitaalisen siemenluettelomme. Luettelon esille tuomiseksi myymälässä on saatavilla materiaalia. Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja.
Hydroviljely
Esikasvatus
Sipulit
Nurmikko
Multa ja leca®
Lannoitus ja hoito
Työkalut ja tarvikkeet
Käsineet 150-157
Lavakaulustarvikkeet 158-163
Puutarhan työkalut 164-171
Sidonta ja tuenta 172-189
Kankaat ja peitteet 190-203
Verkot 204-205
Tarvikkeet 206-211
Myynnin tuki
Myynnin

Valikoima
Siemenet 223-235 Kukkasipulit 236-238
vastuumme

LÖYDÄ LUONTOYHTEYS
Elämme yhä voimakkaammin digitaalisessa maailmassa. Vietämme suurimman osan ajasta sisätiloissa, ja luonto tulee luoksemme ruutujen kautta. Kun menetämme yhteyden luontoon, menetämme helposti myös yhteyden itseemme.
Kun löydämme luontoyhteyden uudelleen, ymmärrämme, miten kaikki elävä elämä on yhteydessä ja olemme toinen toisistamme riippuvaisia. Aivan niin kuin kukat, kasvit ja vihannekset kasvavat, mekin kasvamme. Kun elämme sopusoinnussa luonnon kanssa, elämme usein myös kestävämmin, noudatamme terveellisempää elämäntapaa ja vaikutamme myönteisellä tavalla meitä ympäröivään maailmaan.
Lähtökohdista riippumatta, olipa kyseessä ensimmäinen kerta, kuormittava viikko tai liikaa ruutuaikaa, Nelson Garden auttaa sinua löytämään luontoyhteyden.
Me Nelson Gardenilla olemme vakuuttuneita siitä, että kestävä kehitys, tuotemerkki ja liiketoiminta kulkevat käsi kädessä. Analyysin perusteella olemme valinneet viisi aluetta, jotka ovat meille merkityksellisiä. Nämä tavoitteet ovat yhdenmukaisia monien YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa (Agenda 2030).
Kertomalla tavoitteistamme toivomme löytävämme uusia keinoja tehdä yhteistyötä pitkällä aikavälillä ja yhdessä huolehtia maapallon resursseista ja edistää terveemmän yhteiskunnan syntyä.

VIISI KESKEISTÄ ALUETTA
1. Pienempi ilmastovaikutus
Pyrimme noudattamaan nk. The Carbon Law -aloitetta ja puolittamaan päästömme joka vuosikymmenellä vuoteen 2050 asti.
2. Kiertojärjestelmät ja kestävät raaka-aineet
Suljemme ympyrät lopettamalla uusiutumattomien materiaalien käytön, lisäämällä kierrätysmateriaalien osuutta ja lisäämällä tuotteidemme ja pakkauksiemme uusiokäyttöä ja kierrätystä.
3. Biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja vahvistaminen
Mahdollistamme biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen ja vahvistamisen ja rohkaisemme yhteistyökumppaneitamme sekä kuluttajia siihen.
4. Kestävä arvoketju – tuottajalta kuluttajalle
Kaikki tuotteemme valmistetaan reiluin ehdoin, ja niitä käytetään vastuullisesti.
5. Terveet yhteiskunnat ja elämäntavat
Edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja ihmisten terveyttä tarjoamalla yhä useammalle mahdollisuuden viljellä.

Tutustu uuteen valikoimaan tomaatin siemeniä
Tomaattien kulta-aika jatkuu!
Viime vuoden menestystä siivittivät 44 uutta tomaattilajiketta, ja nyt valikoimamme kasvaa vielä entisestään.
Kaikilla on yhä tuoreessa muistissa viime kesän lämpö ja kauden upea sato. Nyt voi jo alkaa haaveilla seuraavasta kylvöstä, esikasvattamisesta ja sadosta.
Tervetuloa jälleen mukaan matkalle tomaattien maailmaan.







'Deep Red Desire' F1
'Deep Yellow Desire' F1
'Nugget' F1
'Black Moon' F1
'Bliss' F1
'Lemon Boy' F1

vielä enemmän tomaatteja
Tutustu entistäkin monimuotoisempaan makumaailmaamme kylvämällä uusia tomaatinsiemeniä

Onnistuneeseen satoon
Tomaattilajikkeemme ovat tarkoin valittuja. Ne ovat tunnetusti helposti viljeltäviä ja tuottavat hyvän sadon. Tiedämme, kuinka tärkeää on, että viljeleminen on ongelmatonta ja palkitsevaa, ja siksi olemme valinneet mukaan lajikkeita, jotka ovat kestäviä ja helposti viljeltäviä myös pohjoisissa viljelyolosuhteissa.

Tomaatti jokaiseen makuun

Valikoimastamme löytyy kaikenkokoisia ja -värisiä tomaatteja. Pienistä, erityisesti salaatteihin ja välipalaksi sopivista kirsikkatomaateista suuriin, mehukkaisiin pihvitomaatteihin, jotka kruunaavat aterian kuin aterian. Tutustu lajitelmaamme ja inspiroidu sen runsaasta monimuotoisuudesta!

Laatua jokaisessa siemenessä

Asetamme laadun etusijalle, eivätkä tomaatin siemenemme ole tässä suhteessa poikkeus. Testaamme siemenet varmistaaksemme, että itävyys on korkea ja kasvu tervettä. Kun valitset Nelson Gardenin siemenet, valitset siemenet, jotka on valikoitu huolellisesti ja kokemukseen perustuen.

Tarjoa asiakkaillesi parasta laatua tomaatin viljelyyn Nelson Gardenin uuden siemenlajitelman myötä. Siinä keskiössä ovat helppous, monipuolisuus ja laatu, ja siksi tomaatin siemenistämme tulee suosittu lisä liikkeesi valikoimaan.

Ainutlaatuisia, Tanskassa kehitettyjä ja viljeltyjä lajikkeita.
Tutustu Gartneriet Krebsin kahteentoista ainutlaatuiseen tomaattilajikkeeseen. Niitä on viljelty rakkaudella vuodesta 1949. Täydellistä naposteltavaa suoraan taimesta ja värikästä tarjottavaa kesän juhliin.
Tanskalaisia suosikkitomaatteja myymälässäsi
Olemme ylpeitä ja iloisia saadessamme vihdoin esitellä uuden tanskalaisen yhteistyökumppanimme, Gartneriet Krebsin. Krebsin perhe jalostaa ja viljelee tomaatteja nyt jo toisessa sukupolvessa. Työ alkoi suvun maatilalla Tanskassa vuonna 1949. Nyt Gartneriet Krebsin upeat, lähituotetut siemenet ovat mukana myös Nelson Gardenin valikoimassa. Ihanien tomaatinsiementen joukossa on lajikkeita, joita voi popsia välipalaksi suoraan taimesta. Erivärisistä, -muotoisista ja -kokoisista lajikkeista saa myös kokonaisen karkkikulhon kesän juhliin.















Kaksitoista ainutlaatuista tomaattilajiketta helposti sijoiteltavassa, kätevässä pöytätelineessä.
Täydellinen kassapöydälle, eri teemojen ympärille koottuihin esillepanoihin tai kampanjapaikkoihin.


450459
Lajitelma Krebs Tomaatti 12 lajiketta. 120 pussia.
91743 Tomaatti, Krebs Aura 91744 Tomaatti, Krebs Brown Tasty 91745 Tomaatti, Krebs Honey Plum 91747 Tomaatti, Krebs Luna 91748 Tomaatti, Krebs Lemon Drops 91749 Tomaatti, Krebs Black Vega 91750 Tomaatti, Krebs Salinas 91751 Tomaatti, Krebs Strawberry Fields 91752 Tomaatti, Krebs White 91753 Tomaatti, Krebs Linea 91754 Tomaatti, Krebs Mandarina 91755 Tomaatti, Krebs Elena
91749 Tomaatti, 'Krebs Black Vega'
'Krebs Strawberry Fields'
'Krebs Linea'
91754 Tomaatti, 'Krebs Mandarina'
91755 Tomaatti, 'Krebs Elena'
'Krebs Aura'
91744 Tomaatti, 'Krebs Brown Tasty'
91745 Tomaatti, 'Krebs Honey Plum'
'Krebs Luna'
Tutustu uuteen valikoimaan tomaatinsiemeniä
Siemenmoduuli ja ainutlaatuiset kyltit. Helppo ripustaa myymäläkalusteisiin ja täydentää lisämyyntituotteilla.

Vinkki! Vahvista tomaattikampanjasta kertovaa viestiä täydentämällä sitä riippuvalla Tomaattioppaallamme

450381 (1 av 2)
7263-7 Käsine Comfort liila 7
7266-7 Käsine Comfort vihreä 7
7266-8 Käsine Comfort vihreä 8
5560 Lämpömatto 230V 53x22cm
5685 Pienoiskasvihuone Rootmaster musta
5724 Muoviruukku musta 9cm 20kpl HD
5733 Kuituruukku Ø8cm 12kpl HD
5739 Kylvökapseli 14kpl
5770 Taimikasvatuslaatikko Solid 24x38cm
5774 Taimikasvatuslaatikko Solid 26x68cm
5776 Pikkukennosto 3kpl
5780 Taimikasvatusltk kenno kaps Solid23x37cm
5983 Koulintasetti 3 työkalua
5998 Nimisäle bambua 13cm 12kpl
7120 Perliitti 6l
7124 Vermikuliitti 3l
450381 (1 av 2)
5356 Kasvuharso lavakaulus 23g/m² 1,4x1,8m
6234 Luonnonheinänaru 15m
450387 Tomat
5395 Sekatööri 17cm
7272-7 Käsine Reco vihreä 7
7272-8 Käsine Reco vihreä 8
7273-7 Käsine Reco sininen 7
7273-8 Käsine Reco sininen 8
6726 Tomaattiravinne 1500ml
6010 Kasvipidike 10kpl S/10kpl L
5785 Pienoiskasvihuone Air kennosto 38x24cm
7277-7 Käsine Reco naamiointivärinen 7
7277-8 Käsine Reco naamiointivärinen 8
5782 Kansi taimikasvatuslaatikko Solid38x24cm
5704 Tomaattiruukku sis. vesisäiliö

Osio 1
Osio 2
450380
Lajitelma Tomaatti
72 lajiketta. 535 pussia.
91643 Tomaatti, Tiger F1
91645 Tomaatti, Hildares F1
91646 Tomaatti, Tigerella
91676 Tomaatti, Gardener´s Delight
91705 Tomaatti, Sunpeach F1
91706 Tomaatti, Sungold F1
91726 Tomaatti, Ruukku-, Tiny Tim
91707 Tomaatti, Bronzy
91655 Tomaatti, Golden Currant, Organic 91657 Tomaatti, Amppeli-, Cherry Falls 91658 Tomaatti, Amppeli-, Gartenperle 91659 Tomaatti, Pensas-, Baby Boomer F1 91664 Tomaatti, Ruukku-, Veranda Red F1 91665 Tomaatti, Ruukku-, Balconi Yellow 91669 Tomaatti, Ruukku-, Balconi Red 91670 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Yellow F1 91671 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Orange F1 91672 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Red F1 91673 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Pink F1 91674 Tomaatti, Pensas-, Rio Grande 91675 Tomaatti, Pensas-, Ranger F1 91679 Tomaatti, Monterrey F1, Organic 91680 Tomaatti, Rubylicious F1 91681 Tomaatti, Cocktail Crush F1 91682 Tomaatti, Honeycomb F1 91683 Tomaatti, Merrygold F1 91684 Tomaatti, White Cherry 91685 Tomaatti, Lovertino F1 91686 Tomaatti, Ravello F1
91687 Tomaatti, Green Envy
91688 Tomaatti, Black Cherry, Organic 91689 Tomaatti, Shimmer F1
91690 Tomaatti, Golden Pearl F1
91691 Tomaatti, Moneymaker
91692 Tomaatti, Matina, Organic 91693 Tomaatti, Nagina F1
91694 Tomaatti, Agro F1
91695 Tomaatti, Agro F1, Organic 91697 Tomaatti, Green Zebra 91698 Tomaatti, Oh Happy Day F1 91700 Tomaatti, Noire de Crimée 91699 Tomaatti, Marmande, Organic 91701 Tomaatti, Rose Crush F1
91702 Tomaatti, Coeur de Boeuf 91703 Tomaatti, Liguria 91704 Tomaatti, Big Mama F1 91708 Tomaatti, Petita, Organic 91709 Tomaatti, Orange Wellington F1 91710 Tomaatti, Delicious 91711 Tomaatti, Gigantomo F1 91712 Tomaatti, Principe Borghese, Organic 91737 Tomaatti, Black Moon F1 91738 Tomaatti, Bliss F1
91739 Tomaatti, Lemon Boy F1 91740 Tomaatti, Nugget F1

91741 Tomaatti, Deep Red Desire F1 91742 Tomaatti, Deep Yellow Desire F1
Kätevä ja helposti esille asetettava, pöydällä seisova teline, täydellinen

450387
450381 Siemenmoduuli Lajitelma Tomaatti 72 lajiketta. 800 pussia.
Lajitelma Tomaatti 12 lajiketta. 120 pussia.
91657 Tomaatti, Amppeli-, Cherry Falls 91664 Tomaatti, Ruukku, Veranda Red F1 91670 Tomaatti, Ruukku, Funnyplums Creamy Yellow F1 91671 Tomaatti, Ruukku, Funnyplums Orange F1 91673 Tomaatti, Ruukku, Funnyplu. Rosy Pink F1 91675 Tomaatti, Ruukku-, Ranger F1 91680 Tomaatti, Rubylicious F1 91682 Tomaatti, Honeycomb F1 91684 Tomaatti, White Cherry 91685 Tomaatti, Lovertino F1 91692 Tomaatti, Matina, Organic 91701 Tomaatti, Rose Crush F1 91708
Tomaatti, Petita, Organic



Tutustu uuteen valikoimaan tomaatinsiemeniä
Helposti esille asetettava, lattialla seisova teline, sopii muiden siementen yhteyteen tai vaikkapa kassan viereen.
450382
Lajitelma Tomaatti 42 lajiketta. 420 pussia.
91655 Tomaatti, Golden Currant, Organic 91657 Tomaatti, Amppeli-, Cherry Falls 91658 Tomaatti, Amppeli-, Gartenperle 91659 Tomaatti, Pensas-, Baby Boomer F1 91664 Tomaatti, Ruukku-, Veranda Red F1 91665 Tomaatti, Ruukku-, Balconi Yellow 91669 Tomaatti, Ruukku-, Balconi Red 91670 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Yellow F1 91671 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Orange F1 91672 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Red F1 91673 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Pink F1 91674 Tomaatti, Pensas-, Rio Grande 91675 Tomaatti, Pensas-, Ranger F1 91679 Tomaatti, Monterrey F1, Organic 91680 Tomaatti, Rubylicious F1 91681 Tomaatti, Cocktail Crush F1 91682 Tomaatti, Honeycomb F1 91683 Tomaatti, Merrygold F1 91684 Tomaatti, White Cherry 91685 Tomaatti, Lovertino F1 91686 Tomaatti, Ravello F1
91688 Tomaatti, Black Cherry, Organic 91689 Tomaatti, Shimmer F1
91690 Tomaatti, Golden Pearl F1
91691 Tomaatti, Moneymaker
91692 Tomaatti, Matina, Organic 91693 Tomaatti, Nagina F1
91694 Tomaatti, Agro F1
91695 Tomaatti, Agro F1, Organic 91697 Tomaatti, Green Zebra
91698 Tomaatti, Oh Happy Day F1
91700 Tomaatti, Noire de Crimée
91699 Tomaatti, Marmande, Organic 91701 Tomaatti, Rose Crush F1
91702 Tomaatti, Coeur de Boeuf
91703 Tomaatti, Liguria
91704 Tomaatti, Big Mama F1
91708 Tomaatti, Petita, Organic 91710 Tomaatti, Delicious 91711 Tomaatti, Gigantomo F1
91712 Tomaatti, Principe Borghese, Organic 91737 Tomaatti, Black Moon F1





Tutustu uuteen valikoimaan tomaatinsiemeniä
Helposti esille asetettava, lattialla seisova teline, sopii muiden siementen yhteyteen tai vaikkapa kassan viereen.
450409
Lajitelma Tomaatti 60 lajiketta. 545 pussia.
91643 Tomaatti, Tiger F1 91645 Tomaatti, Hildares F1 91646 Tomaatti, Tigerella 91676 Tomaatti, Gardener´s Delight 91705 Tomaatti, Sunpeach F1 91706 Tomaatti, Sungold F1 91726 Tomaatti, Ruukku-, Tiny Tim 91707 Tomaatti, Bronzy
91655 Tomaatti, Golden Currant, Organic 91657 Tomaatti, Amppeli-, Cherry Falls 91658 Tomaatti, Amppeli-, Gartenperle 91659 Tomaatti, Pensas-, Baby Boomer F1 91664 Tomaatti, Ruukku-, Veranda Red F1 91665 Tomaatti, Ruukku-, Balconi Yellow 91669 Tomaatti, Ruukku-, Balconi Red 91670 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Yellow F1 91671 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Orange F1 91672 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Red F1 91673 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Pink F1 91674 Tomaatti, Pensas-, Rio Grande 91675 Tomaatti, Pensas-, Ranger F1 91679 Tomaatti, Monterrey F1, Organic 91680 Tomaatti, Rubylicious F1 91681 Tomaatti, Cocktail Crush F1 91682 Tomaatti, Honeycomb F1 91683 Tomaatti, Merrygold F1 91684 Tomaatti, White Cherry 91685 Tomaatti, Lovertino F1 91686 Tomaatti, Ravello F1
91687 Tomaatti, Green Envy
91688 Tomaatti, Black Cherry, Organic 91689 Tomaatti, Shimmer F1
91690 Tomaatti, Golden Pearl F1
91691 Tomaatti, Moneymaker
91692 Tomaatti, Matina, Organic 91693 Tomaatti, Nagina F1 91694 Tomaatti, Agro F1 91695 Tomaatti, Agro F1, Organic 91697 Tomaatti, Green Zebra 91698 Tomaatti, Oh Happy Day F1 91700 Tomaatti, Noire de Crimée
91699 Tomaatti, Marmande, Organic 91701 Tomaatti, Rose Crush F1
91702 Tomaatti, Coeur de Boeuf
91703 Tomaatti, Liguria
91704 Tomaatti, Big Mama F1
91708 Tomaatti, Petita, Organic 91709 Tomaatti, Orange Wellington F1
91710 Tomaatti, Delicious
91711 Tomaatti, Gigantomo F1
91712 Tomaatti, Principe Borghese, Organic 91737 Tomaatti, Black Moon F1
91738 Tomaatti, Bliss F1
91739 Tomaatti, Lemon Boy F1
91740 Tomaatti, Nugget F1
91741 Tomaatti, Deep Red Desire F1
91742 Tomaatti, Deep Yellow Desire F1






























91685 Tomaatti,
91670 Tomaatti, Ruukku,
91674 Tomaatti, Pensas-,
91680 Tomaatti, 'Rubylicious' F1
91681 Tomaatti, 'Cocktail Crush' F1
91682 Tomaatti, 'Honeycomb' F1
91684 Tomaatti, 'White Cherry'
91658 Tomaatti, Amppeli-, 'Gartenperle'
91664 Tomaatti, Ruukku, 'Veranda Red' F1
91679 Tomaatti, 'Monterrey' F1, Organic
91655 Tomaatti, 'Golden Currant', Organic
91686 Tomaatti, 'Ravello' F1
91740 Tomaatti, 'Nugget', F1
91741 Tomaatti, 'Deep Red Desire' F1
91742 Tomaatti, 'Deep Yellow Desire' F1
91737 Tomaatti, 'Black Moon' F1







Tarjoa asiakkaillesi parasta laatua tomaatin viljelyyn Nelson Gardenin uuden siemenlajitelman myötä. Siinä keskiössä ovat helppous, monipuolisuus ja laatu, ja siksi tomaatin siemenistämme tulee suosittu lisä liikkeesi valikoimaan.

















91690 Tomaatti, 'Golden Pearl' F1
91700 Tomaatti, 'Noire de Crimée'
91709 Tomaatti, 'Orange Wellington' F1
91710 Tomaatti, 'Delicious'
91711 Tomaatti, 'Gigantomo''
91691 Tomaatti, 'Moneymaker'
91687 Tomaatti, 'Green Envy'
91708 Tomaatti, 'Petita' Organic
91692 Tomaatti, 'Matina', Organic
91695 Tomaatti, 'Agro' F1, Organic
91697 Tomaatti, 'Green Zebra' F1, Organic
91699 Tomaatti, 'Marmande', Organic
91739 Tomaatti, 'Lemon Boy' F1
91738 Tomaatti, 'Bliss' F1 NEW

meidän tomaattisuosikit
Laajennettu valikoimamme sisältää jännittäviä lajikkeita sekä aloittelijoille että kokeneille viljelijöille.
Tässä
Ihastuttavan makea ’Cherry Falls’ sopii erinomaisesti amppeliin, ’Veranda Red’ taas tuottaa makeita pieniä tomaatteja ja sen kompakti kasvutapa tekee siitä täydellisen ruukkuviljelyyn pienellä kasvualalla.
Tai ’Ranger’ – San Marzano -tyyppinen tomaatti, joka on erityisen hyvin säilyvä. Meiltä löytyy tietenkin myös paljon korkeita lajikkeita eri kokoisina, muotoisina, ominaisuuksiltaan ja väreiltään.
Rakastamme keltajuovaista ’Bliss’-lajiketta, joka on ihanan mehukas ja koisteellinen salaateissa – puhumattakaan ’Deep Red Desire’ -tomaatista ja sen sukulaisesta ’Deep Yellow Desire’:sta, joiden kuori muistutta rusinaa kypsyessään ja jotka sopivat erinomaisesti kuivattavaksi.
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: ’Gigantomo’, tomaatti, joka voi painaa jopa kilon. Haasta ystäväsi tomaattinkasvatuskilpailuun: kuka onnistuu kasvattamaan painavimman?

Tervetuloa tomaattien kiehtovaan maailmaan!












91657 Tomaatti, Amppeli-,
91645 Tomaatti, 'Hildares' F1
'Rubylicious' F1
'Principe Borghese' Organic

Paprika & chili
Yhä useampi löytää viljelemisen ilon. Oman paprikan ja chilin viljeleminen on hauskaa, jännittävää ja inspiroivaa puuhaa. Kylvö on tehtävä hyvissä ajoin, sillä nämä lajit vaativat melko pitkän ajan kehittyäkseen. Heti kun sormet alkavat syyhyämään, joulukuun tienoilla, voitte asettaa esille siemeniä, jotka on hyvä kylvää varhain.
Persoonalliset paprikat ja chilit –viljele makua, väriä ja muotoa
Paprika/chililajitelmamme tarjoaa vaihtelua, luonnetta ja viljelemisen iloa, ruukusta keittiöön. Täältä löytyy sopiva lajike jokaiseen makuun ja paikkaan aina ikkunalaudalta kasvihuoneeseen.










90847 Paprika, Vihannes-, 'Astor' F1
90870 Paprika, Vihannes-, 'Hamik'
90873 Paprika, Vihannes'Spiralus'
90876 Paprika, Vihannes'Kobold' F1
90941 Paprika, Chili-, 'Japo' F1
90947 Paprika, Chili-, 'Toofan' F1
90952 Havannapeppar, 'Draco Red'
90953 Havannapeppar, 'Draco Yellow'
90954 Havannapeppar, 'Draco Orange'
Nyt olemme keränneet kaikki paprikat ja chilit yhteen yhteiseen lajitelmaan.
Lajitelmaan, joka on pitkän kasvukautensa vuoksi ajankohtainen melkeinpä aina.
Siksi sen on hyvä olla myymälässä esillä, jotta asiakkaat pääsevät viljelemään vuoden ympäri.
Lajitelmassa on mukana 11 erilaista paprikalajiketta ja 18 chililajiketta.
Miedoista ja makeista lajikkeista tosi tulisiin – jokaiselle löytyy jotakin.

450441 Siemenmoduuli, Paprika/Chili
7265-7 Käsine Comfort harmaa
7265-7 Käsine Comfort harmaa
7265-8 Käsine Comfort harmaa 5564 Kasvivalo LED-lista muunt Small 5402 Sadonkorjuusakset Curved Blade 19cm
5997 Nimisäle bambua 10cm 15kpl
5998 Nimisäle bambua 10cm 15kpl
6010 Kasvipidike 10kpl S/10kpl L 5983 Koulintasetti 3 työkalua
5724 Muoviruukku musta 9cm 20kpl HD 5724 Muoviruukku musta 9cm 20kpl HD 5776 Pikkukennosto 3kpl
6727 Chiliravinne 250ml
5739 Kylvökapseli 14kpl
5560 Lämpömatto 230V 53x22cm
5685 Pienoiskasvihuone Rootmaster musta
5780 Taimikasvatusltk kenno kaps Solid23x37cm
5785 Pienoiskasvihuone Air kennosto 38x24cm
5770 Taimikasvatuslaatikko Solid 24x38cm
5782 Kansi taimikasvatuslaatikko Solid38x24cm
7124 Vermikuliitti 3l
Fiksusti esillä myymälässä. Esillepanoa voi täydentää informatiivisella, roikkuvalla valintaoppaalla.



Lajitelmassa on ainutlaatuinen kyltti, ja siemenmoduulissa on esillä tarvikkeita, joita kuluttajat tarvitsevat onnistuakseen viljelyssä.
Osio 1
Aseta tuotteet esille kahteen paikkaan ja lisää myyntiä. Paprika/chililajitelmamme on saatavilla helposti sijoitettavana lattiatelineenä ja kätevänä pöytäratkaisuna, joten voit asettaa sen esille sekä kassalle että kampanjapaikoille eri puolille myymälää.
90847 Paprika,Vihannes-, Astor F1
90854 Paprika, Vihannes-, California Wonder 90870 Paprika, Vihannes-, Hamik 90873 Paprika, Vihannes-, Spiralus 90876 Paprika, Vihannes-, Kobold F1 90932 Paprika, Chili-, Padron 90941 Paprika, Chili-, Japo F1 90942 Paprika, Mauste-, Hyper F1 90944 Paprika, Chili-, Kilián, orange 90946 Paprika, Chili-, Victoria 90953 Havannapeppar, Draco Yellow 90956 Havannapeppar, Naga Morich

450442
Hyllydisplay Chili/Paprika 12 lajiketta. 120 siemenpussia.
90847 Paprika, Vihannes-, Astor F1
90854 Paprika, Vihannes-, California Wonder 90858 Paprika, Vihannes-, Amyka F1
90865 Paprika, Vihannes-, Snacking Purple 90882 Paprika, Vihannes-, Thor F1 90894 Paprika, Chili-, Cayenne Long Slim 90908 Paprika, Chili-, Hot Lemon 90922 Paprika, Chili-, Jamaican Bell 90929 Paprika, Mauste-, Lombardo 90932 Paprika, Chili-, Padron 90939 Paprika, Chili-, 'Biquinho' 90869 Paprika, Vihannes-, Cuneo Giallo 90870 Paprika, Vihannes-, Hamik 90872 Paprika, Vihannes-, Warrior F1 90873 Paprika, Vihannes-, Spiralus 90874 Paprika, Vihannes-, Tricorno 90876 Paprika, Vihannes-, Kobold F1 90941 Paprika, Chili-, Japo F1 90942 Paprika, Mauste-, Hyper F1 90943 Paprika, Chili-, Damián, röd 90944 Paprika, Chili-, Kilián, orange 90945 Paprika, Chili-, Kristián, gul 90946 Paprika, Chili-, Victoria 90947 Cayennepeppar, Toofan F1 90951 Havannapeppar, Habanero Chocolate 90952 Havannapeppar, Draco Red 90953 Havannapeppar, Draco Yellow 90954 Havannapeppar, Draco Orange 90956 Havannapeppar, Naga Morich

Parannettu uniikki klaffiteline
. Yhden materiaalin rakenne
. Helpompi kierrätys
. Kompakti kuljetus
Lue lisää sivulta 215

450440
Klaffiteline Chili/Paprika 48 lajiketta. 435 siemenpussia.
450441
Siemenmoduuli Chili/Paprika 36 lajiketta. 435 siemenpussia.
Miedoista ja makeista lajikkeista tosi tulisiin – jokaiselle löytyy jotakin.
- Scovillen asteikolla 500:sta 1 100 000:aan
- Scoville-aste yli 1 100 000? Hyvä käyttää käsineitä!
- Useampia luomulajikkeita
Tuoksuherne
Mahtava valikoima tuoksuherneitä – täydellisiä kesän kimppuihin. Uudet tuoksuherneemme kaikki samassa kätevässä pöytätelineessä.
Tuoksuherneiden viljelemisessä kiteytyy kesän ydinolemus – kukat ovat täynnä tuoksua, väriä ja elämää. Niiden romanttinen kauneus ja lumoava tuoksu tekevät tuoksuherneestä suositun niin puutarhassa kuin maljakossakin. Tuomme nyt markkinoille ihanan valikoiman tuoksuherneitä, jotka on valittu nimenomaan runsaita kimppuja silmällä pitäen. Olipa sinulla suuri puutarha tai pieni parveke, tuoksuherneet ovat helppo tapa loihtia kukkaloistoa.


450460 Lajitelma Tuoksuherne 12 lajiketta. 120 siemenpussia.
94020 Tuoksuherne, Spring Sunshine White
94021 Tuoksuherne, Spring Sunshine Above the cloud
94022 Tuoksuherne, Spring Sunshine
94023 Tuoksuherne, Spring Sunshine Burgundy
94024 Tuoksuherne, Winter Sunshine Pink
94025 Tuoksuherne, Winter Sunshine Navy
Tutustu
tyylikkäisiin tuoksuherneisiimme – tuo kimppuihin lisää luonnetta
Tutustu tuoksuhernevalikoimaamme, jonka lajikkeet eivät ainoastaan tuoksu kesältä –ne tuovat kesän tullessaan!






Näin onnistut tuoksuherneen viljelyssä:
- Tuoksuherneet viihtyvät parhaiten, kun niitä on esikasvatettu kylvömullassa, mieluusti pikkukennostossa tai ruukussa harvaan kylvettynä, jotta juuret eivät häiriinny. Anna siementen itää viileässä ja huolehdi riittävästä valosta, jotta taimista kasvaa tiiviitä ja vahvoja. Latvo varhain, jotta taimi kasvaa tuuheammaksi ja saat enemmän pistokkaita.
- Tuoksuherneen voi kylvää myös ulos suoraan kasvupaikkaansa, kun hallan vaara on ohi. Tällöin kukinta viivästyy jonkin verran, mutta taimista tulee usein vahvempia, koska ne tottuvat näin heti ulkoilmaan.
- Ennen ulosistutusta esikasvatetut taimet on karaistava. Totuta ne hiljalleen ulkoilmaan. Kun tuoksuherneet ovat ulkona, huolehdi, että ne saavat tarpeeksi aurinkoa, ravinteikasta multaa ja paljon vettä. Tarjoa taimille tukea, jota pitkin ne voivat kiivetä, esimerkiksi bambusäleikkö ja juuttinarua.
- Poimi kukkia säännöllisesti, jotta kukinta kestää pidempään. Poimi mieluiten aamulla ja laita kukat heti maljakkoon. Kasvukauden loppupuolella voit ottaa siemenet talteen. Anna siemenpalkojen kypsyä ja säilytä niitä kuivassa aina seuraavaan vuoteen saakka.
'Spring Sunshine White'
'Spring Sunshine'
'Spring Sunshine Burgundy'
'Winter Sunshine Pink'
'Winter Sunshine Navy'
'Spring Sunshine Above the Cloud'
Aloita kesäkukkien viljely jo varhain!
Unelma itseviljellystä petuniasta tai ahkeraliisasta ruukuissa ja parvekelaatikoissa voi toteutua, kun aloitat hyvissä ajoin. Tämän vuoden siemenuutuuksien joukosta löydät neljä erilaista petuniaa ihanissa väreissä, neljä varianttia ahkeraliisasta kolmessa eri sävyssä sekä näiden seoksen. Lisäksi kaksi uutta, jännittävää lajiketta isokirjopeipistä.
Tee unelmastasi totta ja esikasvata kesäkukkia yhdessä meidän kanssamme!






Petunia, 'Opera Supreme Lilac Ice' F1 Petunia, 'Opera Supreme White' F1 Ahkeraliisa, 'Athena Bright Purple' F1
Ahkeraliisa, 'Beacon Chicago Mixture' F1
Ahkeraliisa, 'Athena Coral' F1
Ahkeraliisa, 'Athena Appleblossom' F1



Isokirjopeippi, 'Mosaic'
Isokirjopeippi, 'Formula Mixture'

TERVEYS KESKIÖSSÄ
Kamomilla, joka muistuttaa päivänkakkaraa ja jolla on rauhoittavia ominaisuuksia, on kaunis ja helppohoitoinen kasvi, joka on välttämätön kaikille jotka haluavat viljellä terveellistä puutarhaa. Klassinen sitruunamelissa, jonka maku ja tuoksu muistuttavat mandariinia, on täydellinen rauhoittavaan kupilliseen teetä tai kauniin leivonnaisen viimeistelyyn. Vaatimaton piparminttu sopii täydellisesti kesän kastikkeisiin tai pehmeään teekupposeen syksyllä. Lisäksi piparmintun kauniit kukkakierteet ovat pölyttäjien suosiossa. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä meillä on pesusieni, joka tunnetaan myös nimellä luffasieni. Tämä on jännittävä köynnöskasvi, jonka sisällä on kuitumaista ainesta. Sadonkorjuun jälkeen hedelmät kuivataan ja siemenet poistetaan, jotta niitä voidaan käyttää pesusieninä.


450317
Lajitelma TERVEYS 12 lajiketta. 120 siemenpussia.
90294 Sitruunamelissa, Mandarina 90316 Kamomillasaunio, Organic 90813 Minttu, Multimentha 95479 Pesusienikurkku 94934 Kehäkukka, Tarha-, väriseos, Organic 91521 Timjami






Kasvata salaattia-lajitelmassa on kaikkea itse viljeltyyn salaattiin. Tämän lähemmäksi ei lähituotettu ruoka enää tule.

450454 LAJITELMA KASVATA SALAATTIA
90074 Basilika, Mauste90271 Tilli, Bouquet 90511 Kaali, Lehti-, Emerald Ice 90512 Kaali, Lehti-, Westlandse Winter, Organi 90680 Malabarinpinaatti 90689 Mangoldi, Lehti-, Rhubarb Chard 90811 Minttu
90976 Persilja, Sileälehtinen, Comun 3 91108 Retiisi, Amethyst 91123 Retiisi, Saxa 2, Organic 91209 Salaatti, Baby Leaf, Seos 91225 Salaatti, Batavia-, Lollo Rossa 91273 Salaatti, Jäävuori-, Calmar 91339 Salaatti, Sikuri, Puna-, Palla Rossa 5 91345 Salaatti, Villirukola, Organic 91352 Salaatti, Villirukola Speedy 91417 Pinaatti, Nores 91425 Pinaatti, Lamo-, Uudenseelannin 91445 Kurpitsa, Kesä-, Zucchini/Diamant F1 91477 Kurpitsa, Kesä-, Latino F1 91803 Herne, Silpo-, Kelvedon Wonder 93374 Kaunokki, Ruis-, väriseos 93784 Krassi, Isoköynnös-, väriseos 94924 Kehäkukka, Tarha-, Pacific Beauty 95555 Samettikukka, Kääpiö-, Lemon Star 90683 Mangoldi, Lehti-,Fireworks, Organic
91109 Retiisi,seos, Purp. Pink, Albena, Zlata
91342 Salaatti, Side-, Globus 91780 Herne, Taittoydin-, Nairobi 91713 Kaali, Pinaattikiinan-, mix 91731 Malabarinpinaatti 91256 Salaatti, Kerä-, Suzan, Organic 91717 Salaatti, Tammenlehti-, Cerbiatta 91718 Salaatti, Tammenlehti-, Catalonga, Organ 91462 Kurpitsa, Kesä-, Yellowstar F1 90825 Sipuli, Ruoho-, Tavallin. Polyv, Organic



ART.
450454
Lajitelma Kasvata salaattia 48 lajiketta. 470 siemenpussia.
450457
Lajitelma Kasvata salaattia 36 lajiketta. 470 siemenpussia.
LEIKKOKUKAT
Yhdistä vihreään. Käytä vaikkapa vadelmanoksia tai pensasaidasta tai viinimarjapensaasta leikattuja oksia. Tai heinäkasveja tien pientareelta. Putsaa varren alaosa lehdistä. Älä päästä lehtiä veteen.


90086 Basilika, Kaneli-, Cinnamon 93319 Porkkana, Rikka-, Dara 93350 Tupakka, Valko-, Grandiflora 93362 Kaunokki, Ruis-, Black Boy 93368 Kaunokki, Ruis-, Blue Boy 93612 Koirankieli, Tiibetin-, Mystery Rose 93824 Krassi, Isoköynnös-, Milkmaid 93954 Pellava, Kuitu94034 Tuoksuherne, Lord Nelson 94082 Tuoksuherne, Royal White 94180 Malvikki, Kesä-, Silver Cup 94724 Koristeruoho, Hirssi, Frosted Explosion 94840 Ritarinkannus, Jalo-, Blue Donna 94892 Kehäkukka, Tarha-, Bronzed Beauty 94933 Kehäkukka, Tarha-, Ivory Princess 95044 Kosmoskukka, Puna-, Purity 95048 Kosmoskukka, Puna-, Xanthos 95056 Kosmoskukka, Puna-, Fizzy Pink Dark Cent 95088 Päivänhattu, Kesä-, Cherry Brandy 95096 Päivänhattu, Kesä-, Maya 95112 Päivänhattu, Kesä-, Prairie Sun 95128 Revonhäntä, Puna95326 Auringonkukka, Double Sunking 95376 Harso, Kesä95785 Unikko, Pioni,- Black Peony 95977 Tsinnia, Iso-, Envy 95988 Tsinnia, Iso-, Cresto! Violet 95997 Tsinnia, Iso-, Pop Art Gold & Red
96010 Tsinnia, Iso-, Zinderella Peach 95049 Kosmoskukka, Puna-, Apricotta 95644 Samettikukka, ryhmä-, Burning Embers 93591 Leimu, Kesä-, Cherry Caramel 95906 Törmäkukka, Tähti-, Paper moon 95907 Törmäkukka, Korea-, Summer fruits 93921 Leijonankita, Opus Early Bronze F1 93922 Leijonankita, Opus Pink F1

Parannamme suosittua lajitelmaamme Järjestämme siemenpussit värin mukaan. Helpompi löytää – enemmän inspiraatiota.
450456
Lajitelma Leikkokukat 36 lajiketta. 480 siemenpussia.
450575
Lajitelma Leikkokukat 48 lajiketta.480 siemenpussia.

SUORAKYLVÖ
Omien vihannesten ja kukkien kasvattaminen ja kerääminen tuo suurta iloa, olivatpa ne ruukuissa, kasvilavalla, parvekkeella tai avomaalla. Yhä useampi haluaakin kokeilla sitä itse.

450576 LAJITELMA SUORAKYLVÖ
90146 Papu, Härkä-, Threefold White 90235 Papu, Salko-, Neckargold 90242 Papu, Vaha-, Maxidor 90277 Tilli, Como 90340 Kurkku, Avomaan-, Profi F1 90495 Kaali, Lehti-, Half Tall 90570 Kaali, Kyssä-, Blaro 90682 Mangoldi, Lehti-, Bright Yellow 90689 Mangoldi, Lehti-, Rhubarb Chard 90739 Porkkana, Harlequin Mix F1 90750 Porkkana, Flyaway F1 90835 Palsternakka, White Gem 90962 Persilja, Moss Curled 2 90995 Kurpitsa, Baby Bear 91099 Retiisi, Cherry Belle 91180 Punajuuri, Forono, pitkä 91209 Salaatti, Baby Leaf, Seos 91338 Salaatti, Lehti-, New Red Fire 91353 Salaatti, Rukola 91417 Pinaatti, Nores 93106 Asteri, Kiinan-, Semi-Tall, väriseos 93254 Seos, Mehiläiskukkia93380 Kaunokki, Ruis-, Polka Dot 93856 Krassi, Pensasköynnös-,TomThumb,väriseos 94172 Malvikki, Kesä-, Mont Blanc 94876 Kehäkukka, Tarha-, väriseos
95324 Auringonkukka, Iso-, Sungold 95777 Unikko, Pioni-, väriseos 96017 Tsinnia, Iso-, Sunbow, väriseos 90202 Papu, Taite-, Cogito 91721 Kaali, Lehti-, Nero di Toscana 90649 Sipuli, Pilli-, Long White Ishikura 91714 Retiisi, De dix-huit jours 91193 Punajuuri, Redshine 91717 Salaatti, Tammenlehti-, Cerbiatta 91462 Kurpitsa, Kesä-, Yellowstar F1



Lajitelma Suorakylvö 48 lajiketta. 480 siemenpussia.
PÖLYTTÄJÄT
Pölyttäjä-symbolilla merkityt lajikkeet ovat erityisen suotuisia hyödyllisille hyönteisille, kuten mehiläisille, kimalaisille ja perhosille. Ne ovat usein voimakkaan värisiä avoimia kukkia, jotka pidentävät kukinta-aikaa varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Kun autamme pölyttäjiä, ne auttavat vuorostaan meitä.

450574 LAJITELMA PÖLYTTÄJÄT
90259 Sitruunamelissa
90277 Tilli, Como
90325 Viherlannoitus, Mix 90424 Korianteri 90811 Minttu
90823 Meirami, Kreikan90829 Oregano/ Mäkimeirami 91369 Salvia, Ryyti91513 Kangasajuruoho 91521 Timjami
93226 Ristikki, Tarha-, Red Cascade 93254 Seos, Mehiläiskukkia93278 Seos, Kesäkukka93290 Seos, Sinisiä kesäkukkia 93296 Seos, Roosanvärisiä kesäkukkia 93374 Kaunokki, Ruis-, väriseos 93458 Daalia, Tarha- Redskin, väriseos 93524 Sormustinkukka, väriseos 94156 Maloppi
94172 Malvikki, Kesä-, Mont Blanc 94668 Sievikki, Sini94924 Kehäkukka, Tarha-, Pacific Beauty 95036 Kosmoskukka, Puna-, Early Summer 95044 Kosmoskukka, Puna-, Purity 95056 Kosmoskukka, Puna-, Fizzy Pink Dark Cent 95072 Punahattu, Kauno-, Starlight
95112 Päivänhattu, Kesä-, Prairie Sun 95244 Auringonkukka, seos 95332 Auringonkukka, Kääpiö-, Sunspot 95448 Tuoksupielus, Carpet of Snow 95464 Tuoksupielus, Violet Queen 95777 Unikko, Pioni-, väriseos 95049 Kosmoskukka, Puna-, Apricotta 95907 Törmäkukka, Korea-, Summer fruits 93255 Seos, Mehiläiskukkia-, lyx 90825 Sipuli, Ruoho-, Tavallin. Polyv, Organic



MIKSAA SUOSIKKISI TAI TEEMASI
Rakenna oma suosikkikokoelmasi.

2229 MIKSAA OMA KOKOELMASI TAI TEEMASI
Lisää siementen myyntiä kaupassasi. Aktivoi siemenpussit tavanomaisesta siemenlajitelmastasi asettamalla ne kätevään pöytätelineeseemme. Tai tilaa omat suosikkisi ja kokoa ne omaan teemaasi sopiviksi.

Valitse suosikkisi tai oma teemasi:
Siemeniä kimppuihin
Siemeniä herneisiin
Siemeniä salaattiin
Siemeniä yrtteihin






SOKERIHERNEITÄ


SALAATTEJA
MAUSTEITA
ERITYISESTI KUKKAKAUPOILLE VALITUT SIEMENET
Täältä löydät kokoelmia, jotka sisältävät erityisesti kukkakaupoille valittuja lajikkeita. Kokoelmat ovat saatavilla parveketelineissä tai puutelineissä eri määrillä pusseja, hyvin mitoitettuina suurille, keskikokoisille ja pienille kukkakaupoille.
Nelson Garden Premium Kukkakaupoille
90074 Basilika, Mauste90086 Basilika, Kaneli-, Cinnamon 90127 Ruusupapu, Celebration 90201 Papu, Taite-, Mistik 90271 Tilli, Bouquet 90372 Kurkku, Kasvihuone-, Iznik F1 90689 Mangoldi, Lehti-, Rhubarb Chard 90739 Porkkana, Harlequin Mix F1 90962 Persilja, Moss Curled 2 91099 Retiisi, Cherry Belle 91159 Punajuuri, Choggia, raita 91353 Salaatti, Rukola 91417 Pinaatti, Nores 91726 Tomaatti, Ruukku-, Tiny Tim 93319 Porkkana, Rikka-, Dara 93368 Kaunokki, Ruis-, Blue Boy 93374 Kaunokki, Ruis-, väriseos 93612 Koirankieli, Tiibetin-, Mystery Rose 94082 Tuoksuherne, Royal White 94090 Tuoksuherne, Royal Mix 94156 Maloppi 94172 Malvikki, Kesä-, Mont Blanc 94900 Kehäkukka, Tarha-, Daisy Citrus Mix 95044 Kosmoskukka, Puna-, Purity 95056 Kosmoskukka, Puna-, Fizzy Pink Dark Cent 95130 Kärsämö, Leikko-, Summer Pastels 95326 Auringonkukka, Double Sunking 95572 Samettikukka, Ryhmä-, 'Alumia Vanilla 95619 Samettikukka, Ryhmä-, Tiger Eyes 95620 Samettikukka, Ryhmä-, 'Strawberry Blonde 95769 Unikko, Silkki-, Bridal Silk
95785 Unikko, Pioni,- Black Peony 95977 Tsinnia, Iso-, Envy 96009 Tsinnia, Iso-, Sunbow Purple 96010 Tsinnia, Iso-, Zinderella Peach 93592 Sirokannusruoho, Licilia peach 95049 Kosmoskukka, Puna-, Apricotta 95656 Kaunosilmä, Tiikeri-, Incredible! Swirl 93591 Leimu, Kesä-, Cherry Caramel
95906 Törmäkukka, Tähti-, Paper moon 95907 Törmäkukka, Korea-, Summer fruits 93921 Leijonankita, Opus Early Bronze F1 93922 Leijonankita, Opus Pink F1 93923 Leijonankita, Lucky Lips 91193 Punajuuri, Redshine 91256 Salaatti, Kerä-, Suzan, Organic 91717 Salaatti, Tammenlehti-, Cerbiatta 91462 Kurpitsa, Kesä-, Yellowstar F1





450577 Lajitelma kukkakauppa 48 lajiketta. 1000 siemenpussia.
ERITYISESTI MYÖHEMMIN AVATTAVILLE KAUPOILLE VALITUT SIEMENET
Täältä löydät kokoelmia lajikkeista, jotka sopivat sinulle, joka avaat kaupan hieman myöhemmin kauden aikana. Olemme valinneet lajikkeet, jotka sopivat viljeltäväksi varhaisesta keväästä lähtien, kun ensimmäiset kevään merkit ilmestyvät. Alla on esimerkkejä kokoelman lajikkeista.
Nelson Garden Premium Avautuu myöhemmin
90074 Basilika, Mauste90104 Basilika, Mauste90128 Ruusupapu, Preisgewinner 90146 Papu, Härkä-, Threefold White 90159 Kaali, Parsa-, Atlantis F1 90171 Papu, Taite-, Ferrari 90199 Papu, Taite-, Saxa 90271 Tilli, Bouquet 90277 Tilli, Como 90296 Kurkku, Viidakko90317 Sipuli, Ruoho-, Tavallinen, Biggy 90340 Kurkku, Avomaan-, Profi F1 90395 Kurkku, Amppeli-, Hopeline F1 90406 Mansikkakoiso 90424 Korianteri
90436 Krassi, Voileipä90495 Kaali, Lehti-, Half Tall 90510 Kaali, Lehti-, Black Magic 90647 Sipuli, Pilli-, White Lisbon 90675 Maissi, Sokeri-, Sweet Nugget F1 90682 Mangoldi, Lehti-, Bright Yellow 90689 Mangoldi, Lehti-, Rhubarb Chard 90750 Porkkana, Flyaway F1 90771 Porkkana, Nantaise 2 90811 Minttu
90829 Oregano/ Mäkimeirami 90835 Palsternakka, White Gem 90948 Persilja, Grüne Perle, Organic 90962 Persilja, Moss Curled 2 91071 Rosmariini
91099 Retiisi, Cherry Belle 91131 Retiisi, Saxa 2, kylvönauha 91159 Punajuuri, Choggia, raita 91209 Salaatti, Baby Leaf, Seos 91313 Salaatti, Tammenlehti-, Red salad bowl 91321 Salaatti, Tammenlehti-, Salad Bowl 91401 Mansikka, Kuukausi-, Rügen 91409 Pinaatti, Vroeg Reuzenblad, Organic 91417 Pinaatti, Nores 91445 Kurpitsa, Kesä-, Zucchini/Diamant F1 91461 Kurpitsa, Kesä-, SoleilF1 91576 Tomaatti, Ruukku-, Balkonzauber
91643 Tomaatti, Tiger F1
91726 Tomaatti, Ruukku-, Tiny Tim 91756 Tomaatti, Sparta F1
91795 Herne, Silpo-, Alderman 91852 Herne, Silpo-, Meteor 93106 Asteri, Kiinan-, Semi-Tall, väriseos 93254 Seos, Mehiläiskukkia93266 Seos, Niittykukka93268 Seos, Niittykukka-, Alkup. SE 93272 Seos, Kuivakukka93319 Porkkana, Rikka-, Dara 93362 Kaunokki, Ruis-, Black Boy 93422 Neilikka, Harja-, Mixed Double, seos 93608 Lemmikki, Puisto-, Blue Ball 93704 Olkikukka, Iso-, Väriseos 93784 Krassi, Isoköynnös-, väriseos 93785 Krassi, Isoköynnös-, väriseos, Big Pack 93808 Krassi, Isoköynnös-, Glorious Gleam 93882 Laventeli, Tähkä93974 Lobelia, Riippa-, Saphir 93990 Lobelia, Sini-, Crystal Palace 94018 Tuoksuherne, Bijou Mix
94034 Tuoksuherne, Lord Nelson 94042 Tuoksuherne, Old Spice mix 94156 Maloppi
94772 Päivänkakkara, Maikönigin 94876 Kehäkukka, Tarha-, väriseos 94908 Kehäkukka, Tarha-, Fiesta Gitana 94960 Suvikakkara, Kirjo95036 Kosmoskukka, Puna-, Early Summer 95052 Kosmoskukka, Puna-, Vega Mixture 95072 Punahattu, Kauno-, Starlight 95292 Auringonkukka, Kääpiö-, Pacino Gold 95316 Auringonkukka, Puna-, Ruby F1 95332 Auringonkukka, Kääpiö-, Sunspot 95412 Salkoruusu, Tarha-, Charter's Double 95620 Samettikukka, Ryhmä-, 'Strawberry Blonde 95761 Unikko, Silkki95777 Unikko, Pioni-, väriseos 96017 Tsinnia, Iso-, Sunbow, väriseos 95770 Unikko, Silkki-, Mother of Pearl 91053 Kurpitsa, Racer F1








450383 Parveketeline Avataan myöhemmin 500 siemenpussia
450384
Puinen teline Avautuu myöhemmin 1000 siemenpussia
450385
2 puutelinettä Avataan myöhemmin
2400 siemenpussia
AUTA PUUTARHAN TÄRKEITÄ PÖLYTTÄJIÄ

Toimitetaan pöytätelineessä, sisältää kyltin.


Kukkaseos mehiläisille ja perhosille
Seos yksi- ja monivuotisia runsaasti mettä tuottavia lajikkeita, jotka houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia. Kukkivat eri ajankohtina ja pitkään pölyttäjien iloksi ja hyödyksi. Sekoita siemenet esim. hiekan joukkoon, näin kylväminen on helpompaa. Kylvä maalis-kesäkuussa, jos toivot kukintaa kesäksi. Kylvä elo-marraskuussa niin kukinta siirtyy seuraavaan vuoteen. Levitä siemenet tasaisesti, paina maahan ja pidä kylvös kosteana. Ennen kuin keräät leikatut kukat pois anna siementen levitä maahan. Sisältää 20 yksivuotista ja 20 monivuotista lajiketta. 20 g
61190 10 kpl/display

Kukkaseos hyönteisille Seos yksi- ja monivuotisia lajikkeita, jotka houkuttelevat hyönteisiä. Hyötykasviviljelmien läheisyydessä ne tarjoavat ravintoa pölyttäjille ja hyönteisille, jotka suojelevat kasvia tuholaisilta. Sekoita siemenet esim. hiekan joukkoon, näin kylväminen helpottuu. Kylvöaika huhti-marraskuussa. Kylvä keväällä, jos haluat kukinnan kesällä, syksyllä kylvettäessä kukinta siirtyy seuraavaan vuoteen. Levitä siemenet tasaisesti, paina maahan ja pidä kylvös kosteana. Ennen kuin keräät leikatut siemenet pois, anna siementen levitä maahan. Sisältää 15 yksivuotista ja 10 monivuotista lajiketta. 20 g
61191 10 kpl/display

Kukkaseos niitylle
Niittykukat puutarhan pölyttäjille
Seos yksi- ja monivuotisia perinteisiä niittykukkia. Ne vahvistavat biologista monimuotoisuutta ja ovat eduksi hyödyllisille hyönteisille, pölyttäjille ja perhosille. Sekoita siemenet esim. hiekan joukkoon, näin kylväminen on helpompaa. Kylvä maalis-kesäkuussa jos toivot kukintaa kesäksi. Kylvä syys-marraskuussa niin kukinta siirtyy seuraavaan vuoteen. Levitä siemenet tasaisesti, paina maahan ja pidä kylvös kosteana. Ennen kuin keräät leikatut kukat pois anna siementen levitä maahan. Sisältää 10 yksivuotista ja 5 monivuotista lajiketta. 30 g
61192 10 kpl/display
61190 Kukkaseos mehiläisille ja perhosille
61191 Kukkaseos hyönteisille
61192 Kukkaseos niitylle
61193 Lattiateline Niittykukkia 60 siemenpakkaukset

AUTA PUUTARHAN TÄRKEITÄ
PÖLYTTÄJIÄ
Mehiläiset, kimalaiset ja perhoset ovat puutarhan tärkeimpiä pölyttäjiä, ja runsaan sadon saamiseksi tarvitsemme heidän apuaan. Nämä kolme siemensekoitusta sisältävät yksi- ja monivuotisia kasveja, jotka kukkivat eri aikoina ja tarjoavat näin ravintoa ja suojaa puutarhan lentäville apulaisille koko kasvukauden ajan.
Toimitetaan pöytätelineessä, sisältäen kyltin.

Harvy

Vesiviljely on joustava ratkaisu kotiviljelijälle, jolla on vähän aikaa ja tilaa kasvattamiselle. Jos sinulla kuitenkin on kiinnostusta, aikaa ja paikka, on periaatteessa mahdollista kasvattaa mitä tahansa ilman multaa. Joillakin lajikkeilla on kuitenkin helpompi onnistua.
Nopeasti kasvavat lehtivihannekset ja mausteet ovat täydellisiä vesiviljelyyn ja ne kehittyvät suhteellisen nopeasti. Jopa matalakasvuiset tomaatit ja chilit, jotka vievät vähemmän tilaa, toimivat myös hyvin.



90075 Basilika, Emily, Harvy 90093 Basilika, Pikku-, Balkon Star, Harvy 90272 Tilli, Thalia, Harvy 90426 Korianteri, Micro Splits, Harvy 90514 Kaali,Vihannessinappi,Malschai F1,Harvy 90949 Persilja, Sileälehtinen, Laura, Harvy 91226 Salaatti, Batavia-, Lollo Rossa, Harvy 91320 Salaatti, Tammenlehti-, Cerbiatta, Harvy 91667 Tomaatti, Pensas-, Twiggy Red F1, Harvy 91668 Tomaatti,Pensas-, Twiggy Oran F1,Harvy

450315
Hyllydisplay Harvy 120 siemenpussia







90075 Basilika, Emily, Harvy
90093 Basilika, Pikku-, Balkon Star, Harvy 90101 Basilika, Mauste-, Loki, Organic 90272 Tilli, Thalia, Harvy 90273 Tilli, Teddy 90291 Sitruunamelissa, Lemona, Organic 90374 Kurkku, Kasvihuone-, Baby F1
90427 Korianteri, Cruiser
90426 Korianteri, Micro Splits, Harvy
90512 Kaali, Lehti-, Westlandse Winter,Organic 90514 Kaali,Vihannessinappi,Malschai F1,Harvy
90680 Malabarinpinaatti
90830 Oregano/ Mäkimeirami, Organic
90949 Persilja, Sileälehtinen, Laura, Harvy 90950 Persilja,Sileälehtinen,Gigan.d’Italia,Or 91209 Salaatti, Baby Leaf, Seos 91226 Salaatti, Batavia-, Lollo Rossa, Harvy 91320 Salaatti, Tammenlehti-, Cerbiatta, Harvy 91377 Selleri, Yrtti, Gewone Snij 91667 Tomaatti, Pensas-, Twiggy Red F1, Harvy 91668 Tomaatti,Pensas-,Twiggy Oran F1, Harvy 93746 Aulio, Vaahtera-
450316
Siemenmoduuli Harvy 360 siemenpussia
VILJELE ULKONA VUODEN YMPÄRI
Vuoden ympäri viljeleminen ei ole mikään uusi asia, tietoa on ollut käytettävissä pitkään, mutta nyt kiinnostus kasvaa. Kunhan siemenet on valittu oikein, ne voi kylvää kylmään tai jopa jäätyneeseen maahan keskellä talvea. Omassa "Viljele vuoden ympäri"-valikoimassamme on tähän tarkoitukseen tarkasti valittuja lajikkeita, ja jokaisessa pussissa on kylvöohjeet kullekin vuodenajalle.


Kevät - puutarha herää eloon talven jälkeen ja on aika kylvää ne lajikkeet joita et kylvänyt vielä syksyllä tai talvella.
Vinkki - Kokeile aikaisin kylvettäviä lajikkeita kuten pinaattia, kesäporkkanaa ja lehtikaalia. Suojaa kylvös kasvuharsolla.


Talvi - talvella kylväminen on helppoa! Puhdista kasvupaikka lumesta, kylvä siemenet ja peitä sulaneella mullalla. Kevätauringon alkaessa lämmittää, ovat siemenet valmiita kasvuun!
Vinkki - Kylvä talvella salaattia, pinaattia ja tilliä, saat aikasen sadon keväällä.


Kesä - korjaa satoa, nauti ja jatka kylvöjä. Loppukesään sopivia lajikkeita ovat retiisi, pak choi ja rukola.
Vinkki - Kokeile nopeasti kasvavia lajikkeita kuten pillisipulia, tilliä ja lehtisalaattia. Kylvä muutaman viikon välein, niin saat satoa koko kesän ajan.


Syksy - Tee kuten luontokin -anna kasvien siementää suoraan maahan. Kylvä vihanneksia syksyllä ja nauti omasta sadosta aikaisin seuraavan keväänä.
Vinkki - Salaattivuonankaali kestää pakkasta ja satoa voi korjata pitkään!






Olemme luoneet siemenkokoelmia/moduuleja, jotka sisältävät siemenet, joita kuluttajat voivat kylvää ympäri vuoden. Siemenet kokoelmassa valitaan huolellisesti niiden perusteella ominaisuudet ja milloin ne olisi kylvettävä, jotta varmistetaan, että kuluttaja onnistuu.
Valitse seuraavista kokoelmista:
. Siemenet, jotka on esiviljeltävä
Siemenet, jotka voidaan kylvää suoraan
Siemenet, joita voidaan kasvattaa vedessä
Siemenet, jotka voidaan kylvää ulkona ja sisällä
Siemenet, jotka ovat orgaanisia
Siemenet, jotka vaativat pidempiä itämisaikoja







Nelson Garden Premium
90271 Tilli, Bouquet
90290 Tilli, Gold Crown, Organic 90436 Krassi, Voileipä90460 Japanilaisia maustevihanneksia 90495 Kaali, Lehti-, Half Tall 90513 Kaali, Pinaattikiinan-,Summer Breeze F1 90524 Kiinankaali, Salaatti-, Scarvita F1 90689 Mangoldi, Lehti-, Rhubarb Chard 91107 Retiisi, French Breakfast 3 91123 Retiisi, Saxa 2, Organic 91147 Retikka, Ronde Zwarte 91209 Salaatti, Baby Leaf, Seos 91289 Salaatti, Lehti-, Amerikkalainen 91297 Salaatti, Lehti-, Australialainen 91313 Salaatti, Tammenlehti-, Red salad bowl 91321 Salaatti, Tammenlehti-, Salad Bowl 91337 Salaatti, Side-, Lobjoits Green Cos 91338 Salaatti, Lehti-, New Red Fire
91339 Salaatti, Sikuri, Puna-, Palla Rossa 5 91340 Salaattivuonankaali, Vit, Organic 91352 Salaatti, Villirukola Speedy
91353 Salaatti, Rukola
91409 Pinaatti, Vroeg Reuzenblad, Organic 91417 Pinaatti, Nores
90683 Mangoldi, Lehti-,Fireworks, Organic 91342 Salaatti, Side-, Globus
91721 Kaali, Lehti-, Nero di Toscana 91713 Kaali, Pinaattikiinan-, mix 91725 Sipuli, Pilli-, Kaj 91714 Retiisi, De dix-huit jours
91724 Punajuuri
91717 Salaatti, Tammenlehti-, Cerbiatta 91718 Salaatti, Tammenlehti-, Catalonga, Organ 91723 Sallatscikoria, Puntarelle di Galatina 91719 Ärtskott-, Akacia 91720 Salaattikleitonia
Nelson Garden - Premium KYLVÄ TALVELLA-KORJAA KEVÄÄLLÄ
90271 Tilli, Bouquet 90277 Tilli, Como 90314 Sipuli, Kiinan90317 Sipuli, Ruoho-, Tavallinen, Biggy 90750 Porkkana, Flyaway F1 90771 Porkkana, Nantaise 2 90835 Palsternakka, White Gem 90948 Persilja, Grüne Perle, Organic 90962 Persilja, Moss Curled 2 90969 Persilja, Juuri-, Halblange 91409 Pinaatti, Vroeg Reuzenblad, Organic 91417 Pinaatti, Nores 93266 Seos, Niittykukka93368 Kaunokki, Ruis-, Blue Boy
Nelson Garden CHILI/PAPRIKA
93374 Kaunokki, Ruis-, väriseos 93422 Neilikka, Harja-, Mixed Double, seos 94876 Kehäkukka, Tarha-, väriseos 94892 Kehäkukka, Tarha-, Bronzed Beauty 95130 Kärsämö, Leikko-, Summer Pastels 95777 Unikko, Pioni-, väriseos 90950 Persilja,Sileälehtinen,Gigan.d'Italia,Or 90627 Sipuli, Pilli-, Red Toga 90321 Sipuli, Ruoho-, Tavallinen, Dolores 91725 Sipuli, Pilli-, Kaj 90649 Sipuli, Pilli-, Long White Ishikura 91722 Sallatscikoria, Sangria 91727 Mustajuuri, Duplex, Organic



450443
Siemenmoduuli
Kylvä syksyllä-korjaa talvella 36 lajiketta. 425 siemenpussia.



450444
Siemenmoduuli
Kylvä talvella-korjaa keväällä 36 lajiketta. 425 siemenpussia.


90847 Paprika, Vihannes-, Astor F1 90854 Paprika, Vihannes-, California Wonder 90858 Paprika, Vihannes-, Amyka F1 90865 Paprika, Vihannes-, Snacking Purple 90882 Paprika, Vihannes-, Thor F1 90894 Paprika, Chili-, Cayenne Long Slim 90908 Paprika, Chili-, Hot Lemon 90922 Paprika, Chili-, Jamaican Bell 90929 Paprika, Mauste-, Lombardo 90932 Paprika, Chili-, Padron 90939 Paprika, Chili-, 'Biquinho' 90869 Paprika, Vihannes-, Cuneo Giallo 90870 Paprika, Vihannes-, Hamik 90872 Paprika, Vihannes-, Warrior F1 90873 Paprika, Vihannes-, Spiralus
90874 Paprika, Vihannes-, Tricorno
90876 Paprika, Vihannes-, Kobold F1
90941 Paprika, Chili-, Japo F1
90942 Paprika, Mauste-, Hyper F1
90943 Paprika, Chili-, Damián, röd
90944 Paprika, Chili-, Kilián, orange
90945 Paprika, Chili-, Kristián, gul
90946 Paprika, Chili-, Victoria
90947 Cayennepeppar, Toofan F1
90951 Havannapeppar, Habanero Chocolate
90952 Havannapeppar, Draco Red
90953 Havannapeppar, Draco Yellow
90954 Havannapeppar, Draco Orange
90956 Havannapeppar, Naga Morich
Klaffiteline Chili/Paprika 48 lajiketta. 435 siemenpussia.
Nelson Garden - Premium ESIKASVATA VIHANNEKSIA
90057 Munakoiso, TeresaF1
90074 Basilika, Mauste90086 Basilika, Kaneli-, Cinnamon 90092 Basilika, Pikku-, Balkon Star 90296 Kurkku, Viidakko90374 Kurkku, Kasvihuone-, Baby F1 90406 Mansikkakoiso
90442 Artisokka, Latva-, Vert de Provence 90511 Kaali, Lehti-, Emerald Ice 90512 Kaali, Lehti-, Westlandse Winter, Organi 90544 Kaali, Suippo-, Kalibos 90552 Kaali, Kerä-, Beatrix F1
90612 Sipuli, Kelta-, Stuttgarter Riesen 90613 Sipuli, Purjo-, Herbstriesen 2 Organic 90626 Sipuli, Purjo-, Blaugrüner Winter 90680 Malabarinpinaatti 90830 Oregano/ Mäkimeirami, Organic
91071 Rosmariini
91369 Salvia, Ryyti91377 Selleri, Yrtti, Gewone Snij
91385 Selleri, Lehti-, Golden Self Blanching 2 91393 Selleri, Mukula-, Mars 91401 Mansikka, Kuukausi-, Rügen 91510 Stevia
91521 Timjami
90472 Kaali, Kukka-, Blumini F1
90291 Sitruunamelissa, Lemona, Organic 90538 Kaali, Savojin-, Convoy F1 90294 Sitruunamelissa, Mandarina 91728 Munakoiso, Agata F1 91729 Munakoiso, Gaia F1
91732 Kurkku, Kasvihuone-, Kaikura F1, Organic 91730 Kaali, Suippo-, Filderkraut 91731 Malabarinpinaatti
Nelson Garden Premium ESIKASVATA KUKKIA
93074 Akileija, Jalo-, McKana Giants 93080 Akileija, Lehto-, Winky Red-White 93226 Ristikki, Tarha-, Red Cascade 93320 Tupakka, Koriste-, Lime/Purple Bicolour 93332 Tupakka, Koriste-, Lime Green 93644 Heliotrooppi, Marine 93746 Aulio, Vaahtera93752 Kelloköynnös 93882 Laventeli, Tähkä94384 Pelargoni, Inspire Pink F1 94400 Pelargoni, Inspire Scarlet F1 94408 Pelargoni, Inspire White F1 94452 Orvokki, Tarha-, Florist Strain,Jättiläi 94460 Orvokki, Tarha-, Hiemalis, väriseos 94500 Orvokki, Tarha-, Rococo, väriseos 94536 Petunia,Tarha-,Mätäs-, Picobella F1 94560 Petunia,Tarha-,Showers Burgundy 94840 Ritarinkannus, Jalo-, Blue Donna
94864 Ritarinkannus, Jalo-, Blue Bird 95088 Päivänhattu, Kesä-, Cherry Brandy 95096 Päivänhattu, Kesä-, Maya 95112 Päivänhattu, Kesä-, Prairie Sun 95412 Salkoruusu, Tarha-, Charter's Double 95428 Salkoruusu, Tarha-, Summer Carnival 95436 Salkoruusu, Tarha-, The Watchman 95733 Keijunmekko 95813 Verbena, Jätti94261 Isokirjopeippi, Wizard Coral Sunrise 93543 Ahkeraliisa, Athena Bright Purple F1 93544 Ahkeraliisa, Athena Appleblossom F1 93545 Ahkeraliisa, Athena Coral F1 93546 Ahkeraliisa, Beacon Chicago Mixture F1 94262 Isokirjopeippi, Mosaic 94264 Isokirjopeippi, Formula Mixture 94265 Petunia,Tarha-,Opera Supreme Lilac Ice F 94267 Petunia,Tarha-,Opera Supreme White F1
Nelson Garden ORGANIC, Basic
85139 Papu, Taite-, Maxi, Organic 85237 Paprika, Chili-, Westlandse Lange R. Org 85247 Paprika, Zazu, Organic 85275 Tilli, Gold Crown, Organic 85285 Fenkoli, Salaatti-, Finale, Organic 85369 Mansikkakoiso, Organic 85576 Sipuli, Purjo-, Herbstriesen 2 Organic 85660 Porkkana, Berlicum 2, Organic 85780 Persilja, Grüne Perle, Organic 85884 Retiisi, Flamboyant 2, Organic 86021 Salaattivuonankaali, Vit, Organic 86081 Salaatti, Villirukola, Organic 86191 Timjami, German Winter, Organic



86254 Tomaatti, Ruukku-,Tigerette Cherry, Or 86337 Tomaatti, Zuckertraube, Organic 86431 Herne, Sokeri-, Norli, Organic 86445 Herne, Silpo-, Blauwschokker, Organic 87079 Asteri, Kiinan-, väriseos, Organic 87210 Seos, Mehiläiskukkia-, Organic 87297 Kaunokki, Ruis-, Organic 87711 Leijonankita, seos, Organic 85625 Mangoldi, Lehti-, Fireworks, Organic 85312 Kurkku, Kasvihuone-, Kaikura F1, Organic 86032 Salaatti, Tammenlehti-, Catalon, Organic 85291 Sipuli, Ruoho-, Tavallin. Polyv, Organic
450446
Siemenmoduuli
Esikasvata vihanneksia
36 lajiketta. 480 siemenpussia.


450445 Klaffiteline Esikasvata vihanneksia
48 lajiketta. 480 siemenpussia.

450448
Siemenmoduuli
Esikasvata kukkia 36 lajiketta. 480 siemenpussia.


450447
Klaffiteline
Esikasvata kukkia 48 lajiketta. 480 siemenpussia.

48 lajiketta. 500 siemenpussia. ART. NR TUOTE
450389
Siemenmoduuli
Basic Organic 50 lajiketta. 500 siemenpussia.
450449
Klaffiteline
Basic Organic




LAAJIN SIEMENVALIKOIMAMME
Vihannekset 285 lajiketta
Mausteet 45 lajiketta
Kukat 218 lajiketta
Yhteensä: 548 lajiketta
NELSON GARDEN PREMIUM - SIEMENVALIKOIMA
Tämä on laajin siemenvalikoimamme. Se sisältää vihanneksia, yrttejä, mausteita ja kukkia. Sekä suosittuja että myös hieman erikoisempia ja haastavampia lajikkeita pakattuna fiksuihin, informatiivisiin siemenpusseihin. Pussin etupuolella ovat lajikkeen tärkeimmät tiedot ja ominaisuudet.
Vihreä Liila Keltainen Punainen Sininen Roosa Ruskea Harmaa
8 hintaryhmää merkitään eri väreillä ja kirjaimilla. Kalliimmissa hintaluokissa olevat lajikkeet ovat sekä jännittäviä että ainutlaatuisia, tärkeä lisä erikoisliikkeen valikoimaan.





VALITSE MODERNI
SIEMENMODUULI TAI
KLASSINEN PUUTELINE
Valitse klassinen puuteline tai vaihda se kevyempään ja käytännöllisempään versioon. Modernit siemenmoduulimme on tehty aaltopahvista ja asennetaan suoraan hyllymoduuliin.
MIKSI SIEMENMODUULIT?
Siemenmoduulit voi asetella joustavasti, toistensa yläpuolelle, rinnalle tai erilaisiksi yhdistelmiksi.
Tilan voi hyödyntää tehokkaammin. Jos valikoima on suuri, tilaa on varattava jonkin verran enemmän kuin puuhyllyille.
Moduuleiden asettelu jättää alaosaan tilaa, mikä voidaan käyttää entistä tehokkaammin. Lisämyyntiä syntyy kun, siemenet ovat esillä yhdessä kylvömullan, minikasvihuoneiden ja muiden tarvikkeiden kanssa.
Siemenmoduulit on valmistettu tukevasta aaltopahvista, ja niitä voi käyttää myymälässä pitkään, esim. vuoden ympäri kylvettävien siementen esillepanossa. Ne on myös helppo kierrättää sesongin päättyessä.
PUUTELINE

MODUULIT

SIEMENPUSSEIHIN ON PAINETTU KAIKKI TIETO, MITÄ KULUTTAJA TARVITSEE!
Siemenasiantuntijaksi silmänräpäyksessä
Pieni vinkki... Siemenpussissa olevien opas- ja lisämerkintöjen avulla sekä myyjä että kuluttaja löytää nopeasti tärkeimmät tiedot lajikkeesta pussin etupuolelta. Pussin takapuolelta löytyy yksityiskohtaisempaa tietoa.
Lajikenimi
Lisämerkki kertoo esim. lajikkeen sopivuudesta kuivakukaksi tai ulkona kasvattamiseen
Opasmerkki kertoo lajikkeen koon ja vahvuuden/makeuden
Nimi neljällä kielellä

Hintaryhmä sekä värrillä että aakkosella

Lisämerkki, joka kertoo, onko lajiketta esikasvatettava vai voidaanko se kylvää suoraan, minkälaisia ominaisuuksia sillä on, onko pakkauksessa kylvönauhaa tai erityisen runsaasti siemeniä (BigPack).
Tieteellinen nimi
Yksityiskohtaiset ohjeet neljällä kielellä
Taimi - ja riviväli sekä kylvösyvyys
Tieto siementen riittävyydestä; taimimäärä tai määrä metreinä
Kalenterissa näkyy esikasvatuksen ja suorakylvön ajankohta sekä kukkimis/ sadonkorjuuaika
Informatiiviset merkinnät tekevät lajikkeen valinnan kuluttajalle helpoksi
Tuotenumero
Siemenet ovat tuoretavaraa. Haluamme toimittaa laadukkaita ja tasalaatuisia siemeniä. Kaikkiin siemenpusseihin on merkitty viimeinen myyntipäivä.
Nelson Garden noudattaa EU:n ja Ruotsin maatalousviraston asettamia, siementen merkitsemistä koskevia määräyksiä. Pusseistamme löytyy kolmenlaisia merkintöjä.
Kasvipassi on Euroopan komission asetuksen 2019/2072 mukainen vaatimus. Se takaa istukassipulien, kukkasipulien ja tiettyjen siementen jäljitettävyyden ja puhtauden.









*Lajikkeet, jotka on merkitty EU:n kasvilajikeluetteloon. Nämä merkitään "Viimeinen myyntipäivä" -merkinnällä, joka on EU:n määräysten mukaan max 2 vuotta pakkauspäivän jälkeen.
* Harrastelijalajike ovat usein hieman vanhempia lajikkeita, joita puutarhaharrastajat mielellään käyttävät vuodesta toiseen ja joiden lajikevaatimukset ovat hieman löyhempiä. Viimeisen myyntipäivän sijasta harrastelijalajikkeiden siemenpusseihin on merkitty niille tehdyn itämistestin päivämäärä. Pussissa lukee tällöin "+2 v testin jälkeen".
* Lajikkeet, joille haetaan laatutodistusta – usein "maatalouslajikkeita", esim. lanttua, jonka lajikeominaisuuksien tulee täyttää tiukemmat vaatimukset laatutodistusta varten. Nämä merkitään "Viimeinen myyntipäivä" -merkinnällä, joka on EU:n määräysten mukaan max 2 vuotta pakkauspäivän jälkeen. Pussiin on myös painettu sen yrityksen nimi, joka lajikkeen on sertifioinut.

VILJELYÄ VIHREÄLLÄ OMATUNNOLLA
Vihannekset 51 lajiketta
Mausteet 12 lajiketta
Kukat 11 lajiketta
Yhteensä: 74 lajiketta
NELSON
GARDEN ORGANICSIEMENVALIKOIMA
Kestävä kehitys on tätä päivää ja luomusiementen kysyntä lisääntyy. Siksi laajennamme siemenlajitelmiamme uusilla luomulaatuisilla siemenlajikkeilla joka vuosi.

Parannettu uniikki klaffiketeline yhdestä materiaalista = 100 % aaltopahvia. Lue lisää sivulta 215







LUONNON TYYLIPUHDASTA MUOTOILUA
Vihannekset 118 lajiketta
Mausteet 37 lajiketta
Kukat 118 lajiketta
Yhteensä: 273 lajiketta
NELSON GARDEN BASIC - SIEMENVALIKOIMA
Tämän jännittävän valikoiman lähtökohtana ovat vihannekset, mutta se sisältää myös yrttejä, mausteita ja kukkia. Ohjeita uudistetaan, jotta niitä on helpompi ymmärtää. Pussissa on kaikki tarvittava tieto onnistuneeseen viljelyyn.
8 hintaryhmää merkitään numeroilla 1-8.
2 1 3 4 5 6 7 8
Parannettu uniikki klaffiketeline yhdestä materiaalista = 100 % aaltopahvia. Lue lisää sivulta 215



KYLVÖNAUHALAJITELMA
Kylvönauhan avulla siemenet päätyvät oikealle etäisyydelle toisistaan eikä harvennusta tarvita. Lajitelma, jossa on pelkästään kylvönauhoja helpottaa kuluttajan valintaa.



tomaatit
Kaikkien aikojen suurin tomaattivalikoima Meidän 38 lajikkeen joukosta löytyy jokaiselle jotakin. Olemme koonneet kaikki tomaatit kolmeen eri myymäläratkaisuun.
Kätevä ja helposti esille asetettava, pöydällä seisova teline, täydellinen kassapöydälle, eri teemojen ympärille koottuihin esillepanoihin tai kampanjapaikkoihin.

450450
Lajitelma Basic Tomaatti 50 kasettia. 500 siemenpussia.
ART. NR TUOTE
86205 Tomaatti, Bolstar Granda, Organic
86223 Tomaatti, Marmande VR 86254 Tomaatti, Ruukku-,Tigerette Cherry, Or
86295 Tomaatti, Moneymaker
86307 Tomaatti, Gardener´s Delight
86331 Tomaatti, Ruukku-, Tiny Tim
86337 Tomaatti, Zuckertraube, Organic
86349 Tomaatti, Tigerella
86370 Tomaatti, Golden Currant, Organic
86338 Tomaatti, Bronzy, Organic
86371 Tomaatti, Amppeli-, Cherry Falls
86372 Tomaatti, Amppeli-, Gartenperle
86373 Tomaatti, Pensas-, Baby Boomer F1
86376 Tomaatti, Ruukku-, Veranda Red F1
86377 Tomaatti, Ruukku-, Balconi Yellow
86378 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Orange F1
86380 Tomaatti, Ruukku-, FunnyplumsRosyPinkF1
86374 Tomaatti, Pensas-, Rio Grande
86375 Tomaatti, Pensas-, Ranger F1
86381 Tomaatti, Rubylicious F1
86382 Tomaatti, Cocktail Crush F1
86383 Tomaatti, Honeycomb F1
86384 Tomaatti, Merrygold F1
86385 Tomaatti, Lovertino F1
86386 Tomaatti, Ravello F1
86388 Tomaatti, Green Envy
86389 Tomaatti, Shimmer F1
86390 Tomaatti, Golden Pearl F1
86391 Tomaatti, Nagina F1
86392 Tomaatti, Agro F1
450453
Lajitelma Basic Tomaatti 15 kasettia. 150 siemenpussia.
86371 Tomaatti, Amppeli-, Cherry Falls
86373 Tomaatti, Pensas-, Baby Boomer F1
86376 Tomaatti, Ruukku-, Veranda Red F1
86378 Tomaatti, Ruukku-, Funnyplums Orange F1
86380 Tomaatti, Ruukku-, FunnyplumsRosyPinkF1
86374 Tomaatti, Pensas-, Rio Grande
86375 Tomaatti, Pensas-, Ranger F1
86381 Tomaatti, Rubylicious F1
86382 Tomaatti, Cocktail Crush F1
86383 Tomaatti, Honeycomb F1

86385 Tomaatti, Lovertino F1
86390 Tomaatti, Golden Pearl F1
86392 Tomaatti, Agro F1
86395 Tomaatti, Rose Crush F1
86398 Tomaatti, Liguria


ART. NR TUOTE
86393 Tomaatti, Green Zebra
86394 Tomaatti, Noire de Crimée
86395 Tomaatti, Rose Crush F1
86397 Tomaatti, Coeur de Boeuf
86398 Tomaatti, Liguria
86399 Tomaatti, Big Mama F1
86401 Tomaatti, Orange Wellington F1
86402 Tomaatti, Gigantomo F1

450451
Lajitelma Basic Tomaatti 50 kasettia. 500 siemenpussia.

450450
Lajitelma Basic Tomaatti 50 kasettia. 500 siemenpussia.

PERINTEISELLE VILJELIJÄLLE
Vihannekset 70 lajiketta
Mausteet 15 lajiketta
Kukat 66 lajiketta
Yhteensä: 151 lajiketta
BRÖDERNA - SIEMENVALIKOIMA
Bröderna-siemensarja on suunniteltu päivittäistavarakaupoille. Neljä hintaryhmää mahdollistaa myös hieman erikoisempien siementen mukanaolon valikoimassa. Suurin osa siemenistä on kolmessa halvimmassa hintaryhmässä, mutta kalleimman hintaryhmän siemenet ovat tärkeä lisä myymälän siementarjontaan.
n hinta VIHREÄ n hinta PUNAINEN n hinta SININEN hinta LIILA






MICRO LEAF
Aina saatavilla ravitsevia vihreitä lehtiä!
Micro Leaf tarkoittaa pieniä lehtiä, joita voi helposti ja nopeasti kasvattaa keittiön ikkunalla. Kun sato syödään heti pieninä lehtinä, ovat vitamiinit taatusti tallella. Lisäksi lehdet maistuvat herkullisilta! Kevään ensimmäiset versot ovat täynnä vitamiineja. Micro Leaf -viljelykaukalossa voit kasvattaa terveellisiä versoja vuoden ympäri. Lämpimässä ja valoisassa paikassa versot ovat valmiita korjattaviksi jo 2–4 viikon kuluttua. Kauniita ja jännittävän makuisia lehtiä voi leikata suoraan lautaselle kuin hienossa ravintolassa ikään.

Lajitelma Micro Leaf
Lajitelma siemeniä ja lisävarusteita terveellisten vihreiden lehtien kasvattamiseen. Korit siemenpusseineen ripustetaan myymälässä, jotta ne eivät vaurioidu kuljetuksen aikana. Sisältää:
56850 x 10
56852 x 10 56854 x 10 56856 x 10
x 10
x 10
x 20
x 20
x 10
Helposti sijoiteltava lajitelma sisältää kaiken mitä hyödyllisten versojen kasvattamiseen tarvitaan.

Micro Leaf 1-box
Kätevä, kovamuovinen ja joka keittiöön sopivaksi muotoiltu kasvatuslaatikko MicroLeaf-tuotteille.
Käyttöaika vuoden ympäri. Kannessa tuuletus. Pohja ja kasvatusalusta kestävät konepesun. 21 x 17 x 12 cm
5792 (12)
157927

Micro Leaf 3-box
Kätevät, kovamuoviset ja joka keittiöön sopivaksi muotoillut kasvatuslaatikot MicroLeaf-tuotteille. Käyttöaika vuoden ympäri. Kansissa tuuletus. Pohja ja kasvatusalusta kestävät konepesun.
65 x 20 x 14 cm
5794 (8)

* Leikkaa ensimmäisen lehtiparin yläpuolelta, niin kasvi tuottaa uusia lehtiä.

56862 Auringonkukan
Auringonkukan versot leivälle, niin saat jokaisella puraisulla vitamiineja ja hivenaineita. Versoista tulee paksuja ja rapeita, ja niissä on mieto, pähkinäinen maku. Versoja voi myös wokata kevyesti. (10)

56850 Lehtikaali
Lehtikaali on täynnä antioksidantteja, C- ja E-vitamiineja. Lehdet ovat rapeita ja sävyltään sinivihreitä, ja niissä on mieto kaalin maku. (10)

56854 Korianteri Korianteri kuuluu erityisesti aasialaisiin ja eteläamerikkalaisiin ruokalajeihin. Lehdet ovat reheviä ja raikkaita. *

56852 Kurkkuyrtti
Kurkkuyrtin lehdet ovat ruokaisia ja maistuvat kurkulta. Ne ovat herkullinen lisä salaatteihin. Lehdet on hyvä korjata aikaisin, sillä suuret lehdet ovat hieman nukkaisia. (10)

56856 Pinaattikiinankaali
PakChoin ’Red Wizard’ -lajikkeen taipuisat lehdet ovat kauniin punaisia. Lisää pari lehteä vaikka salaatin tai kalan päälle. * (10)

56858 Retiisi
Lehtiretiisi kasvattaa voimakkaanmakuisia lehtiä nopeasti. Lehdissä on kaunis vihreä väri ja vaaleanpunainen lehtiruoti. Syö ensimmäiset ja toiset lehtiparit, suuret lehdet voivat olla nukkaisia. (10)

56864 Herne
Herneenversoja on helppo viljellä itse. Ne sopivat hienosti leivälle tai kypsennetyn kalan tai grillipihvin seuraksi. *
(10)

56866 Härkäpapu
Härkäpapu, joka antaa runsaan sadon rapeita lehtiä. *
(10)

56860 Sareptansinappi
Sareptansinapin pienissä lehdissä on ytyä. Lehdissä on ihana maku ja kauniinmuotoiset sekä -väriset lehdet. Mainion makuyhdistelmän saat lisäämällä pieniä versoja pehmeänmakuiseen pannacottaan. (10)

56868 Vihanneskrassi
Tällä krassilla on pienet tummanvihreät lehdet, joissa on pippurin maku. Koristeellinen salaatissa. *
(10)
IDUT
Olemme saaneet hienoa palautetta itutuotteistamme! Kiitos!
Onhan se ihanaa, kun tuoreita ituja ja versoja on aina saatavilla.

Helppoa ja mukavaa viljeltävää kotosalla!

5658 Retikka
Nopeasti kasvavat roosan sävyiset idut. Antavat jännän makuvivahteen salaatteihin ja lihalle. Sisältävät runsaasti vitamiineja ja mineraaleja. (10)

5665 HotMix
Tulinen ja mausteinen itusekoitus: retiisiä ja sinappia. Maukas lisä salaatteihin, voileipiin ja lämpimiin ruokiin. (10)

5651 Sinimailanen
Rapeat idut, mieto ja raikas pähkinänmaku. Sopivat hyvin voileivälle ja salaatteihin.
(10)
7312600 056510

5659 Vihanneskrassi
Helposti kasvatettava ja koristeellinen itu jossa on mieto pippurinmaku. Sopii hyvin voileipien päälle ja salaatteihin.
(10)
056664 7312600 156586

5656 Parsakaali
Rapeat idut, joissa jännittävä kaalinmaku. Voidaan myös kasvattaa versoiksi. Koristeelliset versot maistuvat miedosti pippurilta. (10)
7312600 056565

5662 Retiisi
Rapeat idut, joissa mieto ja raikas pähkinänmaku antaa mausteisen säväyksen salaatteihin ja wokkiruokiin.
(10)
056596 7312600 056626

5666 LinssiMix
Kiehtova sekoitus vitamiinipitoisia linssinituja. Takaa poikkeuksellisen makuelämyksen. (10)





Pohjakaukalo Idut harmaa
Tiivis kaukalo, joka sopii idätyslaatikon pohjaksi. Suojaa alustaa kastumiselta. Neutraali harmaa väritys. Polypropeenia (PP).
Konepesu max 40°C. 5671 (20)
7312600 056718

Idätyslaatikossa on helppo idättää monenlaisia siemeniä, esim. alfalfaa (sinimailasta). 15 x 15 cm
5670 (8)
7312600 056701
Suositun idätyslaatikon lisävaruste.


Idätyspaketti krassille, sis. siemenet Kasvatussarja, jossa on kasvatusalusta ja 4 pussia krassin siemeniä. Miedosti pippurinmakuinen krassi on todella helppohoitoinen. 10 x 15,5 cm
5672 (10)
7312600 156722

Idätyspaketti 2 kpl
Idätysalustalla on helppo idättää monenlaisia siemeniä. Sopii erityisesti pienten siementen esim. krassin ja parsakaalin idätykseen.10 x 15,5 cm
5674 (10)

7312600
Ilman multaa hydroponisessa viljelyssä
Kasvilaatikko Harvyn avulla voit helposti kasvattaa ilman multaa. Kaikki, mitä tarvitset aloittamiseen, on vesi ja vapaa tila. Loput sisältyvät hydroponiseen aloituspakettiin. Kun olet täyttänyt laatikon vedellä, laita esikasvatetut tulpat kannen reikiin. Tarkista vedenpinta muutaman viikon kuluttua. Muutaman viikon päästä on aika korjata satoa.

www.nelsongarden.fi
1. Aseta valoisaan paikkaan, ei suoraan auringonvaloon.
2. Täytä laatikko 9 litralla vettä ja lisää 18 ml ravinneliuosta. (Harvy 3: 4 litralla vettä ja lisää 8 ml ravinneliuosta).
3. Pane kylvökapselit pieniin kapselikoreihin.
4. Irrota tarraetiketit kylvökapseleista.
5. Paina kapselikorit alas viljelylaatikossa oleviin reikiin.
6. Tee jotain muuta noin kolme viikkoa!





HARVY 3
LAHJAPAKKAUS,3 OSAA
Sisältää kaiken mitä tarvitaan vesiviljelyyn ja lisäksi valaisin ja ripustin. Sisältää: aloituspaketti Harvy3 (tuote 5541), LEDlista 15W (tuote 5564) ja imukuppiripustin (tuote 5604).


VILJELYLAATIKKO HYDROVILJELYYN HARVY 3
Pieni aloituspakkaus hydroviljelyyn. Valkoinen laatikko ja kansi kolmelle taimelle ja esikylvetylle kapselille (3 salaattia, 3 basilikaa) + 3 kapselikorit + 250ml erikoisravinnetta. Laatikko PS, korit PP. Valmistettu Ruotsissa.
39 x 15 x 14 cm
5546 (4)
7312600 055469
HARVY 6 VESIVILJELYLAATIKKO VALKOINEN
Aloituspakkaus hydroviljelyyn. Valkoinen laatikko ja valkoinen kansi kuudelle taimelle ja esikylvetylle kapselille (3 salaattia, 3 basilikaa) + kapselikorit + 250 ml erikoisravinnetta. Laatikko PS/ABS, korit PP. Valmistettu Ruotsissa. 795 x 160 x 150 mm
7312600 055414

Viljelylaatikko hydroviljelyyn Harvy 6, ruskea kansi, aloituspakkaus 5551 (2)
7312600 055513
5541 (4)

Harvy

Vesiviljely on joustava ratkaisu kotiviljelijälle, jolla on vähän aikaa ja tilaa kasvattamiselle. Jos sinulla kuitenkin on kiinnostusta, aikaa ja paikka, on periaatteessa mahdollista kasvattaa mitä tahansa ilman multaa. Joillakin lajikkeilla on kuitenkin helpompi onnistua.
Nopeasti kasvavat lehtivihannekset ja mausteet ovat täydellisiä vesiviljelyyn ja ne kehittyvät suhteellisen nopeasti. Jopa matalakasvuiset tomaatit ja chilit, jotka vievät vähemmän tilaa, toimivat myös hyvin.

90075 Basilika, Emily, Harvy 90093 Basilika, Pikku-, Balkon Star, Harvy 90272 Tilli, Thalia, Harvy 90426 Korianteri, Micro Splits, Harvy 90514 Kaali,Vihannessinappi,Malschai F1,Harvy 90949 Persilja, Sileälehtinen, Laura, Harvy 91226 Salaatti, Batavia-, Lollo Rossa, Harvy 91320 Salaatti, Tammenlehti-, Cerbiatta, Harvy 91667 Tomaatti, Pensas-, Twiggy Red F1, Harvy 91668 Tomaatti,Pensas-, Twiggy Oran F1,Harvy



450315 Hyllydisplay Harvy 120 siemenpussia






90075 Basilika, Emily, Harvy 90093 Basilika, Pikku-, Balkon Star, Harvy 90101 Basilika, Mauste-, Loki, Organic 90272 Tilli, Thalia, Harvy 90273 Tilli, Teddy 90291 Sitruunamelissa, Lemona, Organic 90374 Kurkku, Kasvihuone-, Baby F1 90427 Korianteri, Cruiser 90426 Korianteri, Micro Splits, Harvy 90512 Kaali, Lehti-, Westlandse Winter,Organic 90514 Kaali,Vihannessinappi,Malschai F1,Harvy 90680 Malabarinpinaatti 90830 Oregano/ Mäkimeirami, Organic
90949 Persilja, Sileälehtinen, Laura, Harvy 90950 Persilja,Sileälehtinen,Gigan.d’Italia,Or 91209 Salaatti, Baby Leaf, Seos 91226 Salaatti, Batavia-, Lollo Rossa, Harvy 91320 Salaatti, Tammenlehti-, Cerbiatta, Harvy 91377 Selleri, Yrtti, Gewone Snij 91667 Tomaatti, Pensas-, Twiggy Red F1, Harvy 91668 Tomaatti,Pensas-,Twiggy Oran F1, Harvy 93746 Aulio, Vaahtera-
450316
Siemenmoduuli Harvy 360 siemenpussia


RAVINNE VESIVILJELYYN
NPK 4-0,7-3
Kasviravinne, erityisesti hydroeli vesiviljelyyn. Käytännöllinen pullo, jonka korkissa kätevä mitta-asteikko annostelua helpottamaan. Riittää useampaan viljelykertaan.

Ravinne vesiviljelyyn, 250 ml
6768 (10)

KAPSELIKORI
Täyttöpakkaus Harvyvesiviljelylaatikkoa varten. Kapselikoreja käytetään kylvökapseleiden pidikkeinä. Voidaan käyttää useaan kertaan. Valmistettu polypropeenistä (PP).

Kapselikori vesiviljelyyn
6 kpl
5555 (12)

Ravinne vesiviljelyyn, 750 ml
6769 (15)
TYHJÄT KYLVÖKAPSELIT
Kokeile siementen kylvämistä itse. Se käy helposti tyhjien kylvökapseliemme avulla. Kompostoituvaa kookoskuitua ja turvetta sekä hieman ravinteita.

Kylvökapseli ilman
siemeniä 6 kpl
5537 (8)

Kylvökapseli ilman
siemeniä 14 kpl 5739 (12)
7312600 057395

Kylvökapseli ilman
siemeniä 42 kpl
5747 (12)
7312600 057470



Kaikki mitä tarvitset aloittamiseenyhdessä paikassa.
Lajitelma Hydroviljely Kätevä ja helposti sijoiteltava esillepanoratkaisu, joka sisältää kaiken tarvittavan hydroviljelyn aloittamiseen.
Sisältää:
5541 x 12 5537 x 8
5564 x 3 5604 x 5
5608 x 1 6768 x 10
KD225
*KD225*
Täydennä valikoimaa valaistuksella ja muilla lisämyyntituotteilla.

VALO ON TÄRKEÄÄ
Erityisesti sisällä viljeltäessä!
Heti kun siemenet alkavat itää, ne tarvitsevat paljon valoa.
Koko valaisintarjontamme löydät alkaen s. 59!

Häikäisysuoja LED-lista Häikäisysuoja, joka suuntaa valon tehokkaasti alaspäin. Leikkaa oikean pituiseksi ja taita merkintöjen mukaan pitkittäin. Sopii kaikkiin LEDlistoihin. Polypropeenia (PP). 8 cm x 96 cm.
5603 (10)
7312600 056039

Kasvivalaisin LED Small sis muuntaja 15 W 39 cm
Energiaa säästävä LED-lista ja muuntaja pienempiin tiloihin. Sopii esikasvatukseen ja lisävaloksi sisäviljelmille. Pit. 39cm, 15W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1400 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 130 µmol/s/m².
5564 (5)
7312600 055643

Kasvivalaisimen ripustin, imukupit Kätevä ripustusvaihtoehto kasvivalaisimelle. Kiinnitetään imukupeilla ikkunaan tai kaakeliin. Sisältää ketjut. Lakattua metallia. 40cm. Max kuormitus 0,5kg.

Kasvivalaisin LED No.1 85cm 23W sis muuntaja
Energiaa säästävä LED-lista ja muuntaja. Listaan voidaan kytkeä yksi LED-lisälista (LED No.2, tuotenro 5569). Sopii esikasvatukseen ja lisävaloksi sisäviljelmille. Pit. 85cm, 23W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 2200 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 141 µmol/s/m².
5567 (5)
7312600 055674

LED-kasvivalaisimen ripustin Harvy 3 -laatikolle, säädettävä Harvy-laatikolle (Harvy 3, tuote 5541) tarkoitetun kasvivalaisimen ripustin. Kiinnitetään laatikkoon, jolloin laatikon voi sijoittaa mihin tahansa. Korkeutta on helppo säätää (18–35 cm). Valaisin LED Small (tuote 5564) kiinnitetään klipseillä ripustimen yläosaan. Läpinäkyvää PC/PMMA:ta.
5604 (10)
5608 (6)
7312600 056084
esikasvatus
Hyvä tuotevalikoima viljelemiseen vuoden ympäri sisältää ilman muuta laajan valikoiman esikasvatustuotteita.

MIKSI ESIKASVATUS?
• Esikasvattamalla saat vahvempia ja terveempiä taimia. Taimet saavat parhaan alun arvaamattomilta kevätsäiltä suojassa.
• Saat paremman sadon. Kukat ehtivät kukkia ja vihannekset ehtivät kehittyä, vaikka kesä on verraten lyhyt.
• Jos esikasvatat useassa erässä, voit myös istuttaa taimet ulos useassa erässä ja kasvukausi pitenee.

ISO MUOVIRUUKKU
Nelikulmainen, musta muoviruukku ruukkukasveille ja kukkasipuleille. Tukevaa materiaalia, ruukkua voi käyttää monta kertaa uudelleen. Polypropeenia (PP).

Muoviruukku 20 cm 23 cm
syvä. Tilavuus 5,7 l 5717 (20)
7312600 057173
MUOVIRUUKKU
Musta muoviruukku esikasvatukseen, taimien koulintaan ja perennoille. Sopii pienoiskasvihuoneeseen ja taimikasvatuslaatikkoon. Vahva materiaali, uudelleen käytettävä.


Muoviruukku 7 cm, 8 cm syvä 25 kpl. 5723 (40)
Muovikenno 8x6 ruukkua 10 x 13 cm. 8 kpl/pakk. 5720 (12)
057203

Muoviruukku 9 cm, 10 cm
syvä 20 kpl. 5724 (24)

Muoviruukku 25 cm 26 cm
syvä. Tilavuus 11 l 5728 (20)
7312600 057289

Lajitelma Muoviruukku
Lajitelma muoviruukkuja kolmessa eri koossa: 5723 x 10, 5724 x 8, 5726 x 12
KD23 (1)

Muoviruukku, 11 cm 10 kpl. 5726 (30)

Muoviruukku, Ø 17 cm 5 xkpl. 5729 (24)


ISTUTUSMATTO
Istutusmaton ansiosta tiskipöytä, parveke tai terassi pysyy istutushommissa puhtaana. Aseta matto alustan päälle ja käytä painonappeja nostaaksesi maton reunat ylös niin, että multa ja kasvin osat pysyvät paikoillaan. Vettä hylkivä tekstiilipinta on helppo puhdistaa, ja maton voi taitella helposti säilöön.


Istutusmatto, 0,75x0,75 cm 5809 (12)
KUITURUUKKU
Kuituruukku esikasvatukseen. Sopii erinomaisesti kylvölaatikkoon tai pienoiskasvihuoneeseen.
Voidaan istuttaa suoraan maahan, johon ruukku maatuu. Valmistettu kierrätyskartongista.
Kuituruukku, tuotenro 5736, sisältää 32 ruukkua taimien koulimiseen – yhtä monta kuin Rootmasterissa on kennoja. Täydelliset yhdessä!


Ø 8 cm 12 kpl. 5733 (32)
7312600 057333

Kuituruukku Ø 8 cm, syvyys 7,5 cm 32 kpl/ltk.
7312600 057364


Lajitelma Kuituruukku & turvebriketti
Sisältää: 5731 x 13, 5733 x 6, 5734 x 8, 5742 x 18 KD19 (1)
7312600 057340
Kuituruukku Square, 6cm 20 kpl. 5731 (44)
Kuituruukku, 5 cm 2x12 kpl. 5734 (40)
Kuituruukku,
5736 (17)
SOLID
• Täydellinen ikkunalaudalle
• Tukeva ja kestävä
• Kätevä ja pitkäikäinen
• Valmistettu kierrätysmateriaalista


Solid-taimikasvatuslaatikkoon sopivia muoviruukkuja sivulla 44.
TAIMIKASVATUSLAATIKKO SOLID
Tukeva ja kestävä taimikasvatuslaatikko, kooltaan juuri sopiva ikkunalaudalle. Erinomainen esikasvatukseen kennoissa, ruukuissa tai turvebriketeissä (ei sisälly). Kierrätysmateriaalia, PP.
Mitat: 14 x 68 cm

PIENOISKASVIHUONE SOLID
Tukeva pienoiskasvihuone, kooltaan juuri sopiva ikkunalaudalle. Erinomainen esikasvatukseen kennoissa, ruukuissa tai turvebriketeissä (ei sisälly).
Kierrätysmateriaalia: pohja PP, kansi PET.
Mitat: 14 x 68 cm

PIENOISKASVIHUONE
SOLID PIKKUKENNOSTOT
Tukeva pienoiskasvihuone, kooltaan juuri sopiva ikkunalaudalle. Mukana kolme kätevää pikkukennostoa. Erinomainen esikasvatukseen. Pohja kierrätysmateriaalia, PP. Kansi PET.
Mitat: 14 x 68 cm
• Valmistettu Etelä-Ruotsissa 7312600 057739
Taimikasvatuslaatikko
Solid 5771 (20)
7312600 157712
Pienoiskasvihuone
Solid 5772 (10)
Pienoiskasvihuone
Solid pikkukennostot 5773 (10)





TAIMIKASVATUSLAATIKKO SOLID
Suuri ja tukeva taimikasvatuslaatikko. Erinomainen esikasvatukseen kennoissa, ruukuissa tai turvebriketeissä (ei sisälly), mutta myös taimien istutukseen tai siirtämiseen.
Kierrätysmateriaalia, PP.
Mitat: 26 x 68 cm
TAIMIKASVATUSLAATIKKO
Tukeva ja kestävä taimikasvatuslaatikko. Erinomainen esikasvatukseen kennoissa, ruukuissa tai turvebriketeissä (ei sisälly).
Kierrätysmateriaalia, PP.
Mitat: 37 x 23 cm
KANSI
TAIMIKASVATUSLAATIKKO SOLID
Kansi, sopii taimikasvatuslaatikko Solid 5770.
Mitat: 24 x 38 cm
KANSI JA
TAIMIKASVATUSLAATIKKO
SOLID
Sisältää 50 kpl 5770, 24 kpl 5785
Taimikasvatuslaatikko
Solid 5774 (10)
7312600 157743
Taimikasvatuslaatikko 5770 (22)
7312600 053526
Kansi taimikasvatuslaatikko Solid 5782 (12)
Kansi ja taimikasvatuslaatikko
Solid KD004 1/4-p
*kd004*


PIENOISKASVIHUONE AIR KENNOSTO
Pienoiskasvihuone, kansi ja kennostot täytettäväksi mullalla tai viljelykapseleilla. Helpottaa kylvöä, esikasvatusta ja koulimista. Laatikko kierrätysmateriaalia, PP. Kansi PP, kennostot PS. 14 kylvökapselia kompostoitavaa kookoskuitua, turvetta ja ravinteita.
Mitat: 38 x 24 cm


PIKKUKENNOSTOT, TAIMIKASVATUSLAATIKKO
Taimikasvatuslaatikko ja kennostot voi täyttää mullalla tai kapseleilla. Helpottaa kylvöä, esikasvatusta ja koulintaa. Laatikko polypropeenia (PP), kennostot polystyreeniä (PS). Sis. 14 kylvökapselia kompostoitavaa kookoskuitua, turvetta ja ravinteita.
Mitat: 23 x 37 cm
PIKKUKENNOSTO, 3-PACK
Pienet 14-paikkaiset kennostot voi täyttää mullalla tai valmiilla kapseleilla. Helpottaa kylvöä, esikasvatusta ja koulintaa. Aseta tarjottimelle tai laatikkoon, peitä kelmulla tai kannella. Polystyreeniä (PS).

Pienoiskasvihuone
kennosto
Sisältää: 5785 x 20 5785GD (20)
Pikkukennostot, taimikasvatusltk 5780 (10) 7312600
Pikkukennosto, 3-pack 5776 (12)
Pienoiskasvihuone Air kennosto 5785 (8)
Air
Valmiit kylvökapselit ovat mainio apu! Lisää vesi ja siemenet, pidä kosteana ja seuraa kasvua!

LAJITELMA SOLID/KYLVÖKAPSELI
Sisältää:

1/3-p
KYLVÖKAPSELI
Valmiita kapseleita pienten ja keskisuurten siementen esikasvatukseen. Kouliminen käy helposti. Kompostoitavaa kookoskuitua, turvetta ja ravinteita. Lisää vesi ja valitsemasi siemenet. Sopii erinomaisesti myös vesiviljelyyn.



• Esikasvatukseen, kun taimi on tarkoitus istuttaa myöhemmin ulos
• Vesiviljelylaatikkoon
• Sopii kaikenlaisille siemenille
Kylvökapseli 14 kpl 5739 (12)
Kylvökapseli 42 kpl 5747 (4)

ROOTMASTER®
Mukautuva – esikasvata eri lajikkeita tai eri kylvövuoroissa saman kannen alla.
Vaivaton – erillinen kastelujärjestelmä jokaiselle neljälle kennostolle.
Tehokas – taimet saavat syvän ja hyvinvoivan juuriston.
Käytännöllinen – kennostot avautuvat kuin kirja, ja juuristojen käsittely on hellävaraista.
Korkealaatuinen – valmistettu Ruotsissa, kierrätettävästä materiaalista. Osilla 10 vuoden takuu.
32
Kätevä pienoiskasvihuone, jossa viljelyä helpottava itsekastelujärjestelmä. Avattavat kennosarjat takaavat taimien hellävaraisen käsittelyn.

Pohjakaukalo valmistettu kierrätysmateriaalista.


Rootmaster®, ruskea
Lev. 19,5 cm, pit. 29 cm, kork. 21 cm
(8)
Rootmaster®, musta
Lev. 19,5 cm, pit. 29 cm, kork. 21 cm
(8)

Vermikuliitti, 3l
Luonnollinen maanparannusaine, joka pitää mullan kosteana, lämpimänä ja kuohkeana. Käytetään myös kylvöksen katteena.
7124 (24)
7312600 071247
7125 (50)
7312600 071247

Perliitti, 6l
Luonnollinen maanparannusaine, joka pitää mullan ilmavana ja kuohkeana sekä huolehtii kasvien juurten hapensaannista.
7120 (12)
7312600 071209
7121 (33)
7312600 071209


PLUGGBOX
Kompakti pienoiskasvihuone, jossa voi kasvattaa jopa 49 vahvajuurista tainta.
Mitat: 22 x 20 x 15 cm
Pluggbox 5698 (9)
7312600 056985

RUUKKUSARJA WATER
Ruukkusarja koulintaan. Sis. 18 ruukun levy ruukuilla, ø 9 cm, kastelumatto ja alusta. Pistokkaiden esikasvatukseen tai hyötämiseen tasaisella kastelulla.
Mitat: 56 x 31 cm
Ruukkusarja Water 5762 (11)
7312600 057623
Teemme parannuksia
pienoiskasvihuoneisiimme.
Kasvihuoneet saavat uuden tyylikkään värin, ja ne valmistetaan osittain kierrätetystä PET-muovista. pienoiskasvihuoneet


PIENOISKASVIHUONE
Small
12
Pienoiskasvihuone, joka sopii ikkunalaudalle. Käytetään esikasvatukseen tai koulimiseen. Sisältää 2 kpl syvää ruukkusarjaa 6-pakkauksessa.
Mitat: 23 x 16 cm
24

PIENOISKASVIHUONE
Medium
Pienoiskasvihuone esikasvatukseen tai koulintaan.
Sisältää 4 kpl syvää ruukkusarjaa 6-pakkauksessa.
Mitat: 30 x 24 cm

PIENOISKASVIHUONE
Large
Suurikokoinen pienoiskasvihuone esikasvatukseen tai koulimiseen. Käytetään yhdessä ruukkujen, ruukkusarjojen tai turvebrikettien kanssa.
Mitat: 57 x 24 cm
Pienoiskasvihuone Small, musta sis. kennolevyt 2 x 6 5750 (14)
Medium, musta sis. kennolevyt 4 x 6 5751 (11)
Medium, musta sis. kennolevyt 4 x 6 5752 (54)
Large, musta 5764 (10)


PIENOISKASVIHUONE
Large
Suurikokoinen pienoiskasvihuone esikasvatukseen tai koulimiseen. Sisältää 8 kpl ruukkusarjoja 6-pakkauksessa.
Mitat: 57 x 24 cmm

PIENOISKASVIHUONE
Window
Pienoiskasvihuone, joka sopii erityisesti ikkunalaudalle. Käytetään yhdessä ruukkujen tai ruukkusarjojen kanssa esikasvatukseen tai koulimiseen.
Mitat: 45 x 16 cm

PIENOISKASVIHUONE
Window
Pienoiskasvihuone, joka sopii erityisesti ikkunalaudalle. Käytetään esikasvatukseen tai koulimiseen. Sisältää 4 kpl ruukkusarjaa 6-pakkauksessa.
Mitat: 45 x 16 cm
Large, musta sis. kennolevyt 8 x 6 5766 (9)
Large, musta sis. kennolevyt 8 x 6 5767 (27)
Window, musta 5753 (18)
Window, musta sis. kennolevyt 4 x 6 5754 (10)
Window, musta sis. kennolevyt 4 x 6 5758 (40)





PIENOISKASVIHUONE
Small
Pienoiskasvihuone, joka sopii ikkunalaudalle. Käytetään esikasvatukseen tai koulimiseen. Sisältää 2 kpl syvää ruukkusarjaa 6-pakkauksessa.
Mitat: 23 x 16 cm
PIENOISKASVIHUONE
Medium
Pienoiskasvihuone esikasvatukseen tai koulintaan. Sisältää 4 kpl syvää ruukkusarjaa 6-pakkauksessa.
Mitat: 30 x 24 cm
Pienoiskasvihuone Small, vihreä sis. kennolevyt 2 x 6 5744 (14)
7312600 057449
Medium, vihreä sis. kennolevyt 4 x 6 5755 (11)
7312600 157552
PIENOISKASVIHUONE
Large
Suurikokoinen pienoiskasvihuone esikasvatukseen tai koulimiseen. Käytetään yhdessä ruukkujen, ruukkusarjojen tai turvebrikettien kanssa.
Mitat: 57 x 24 cm
PIENOISKASVIHUONE
Large
Suurikokoinen pienoiskasvihuone esikasvatukseen tai koulimiseen.
Sisältää 8 kpl ruukkusarjoja 6-pakkauksessa.
Mitat: 57 x 24 cm
Large, vihreä 5765 (10)
7312600 057654
Medium, vihreä sis. kennolevyt 4 x 6 5756 (54)
7312600 157552
Large, vihreä sis. kennolevyt 8 x 6 5768 (9)
Large, vihreä sis. kennolevyt 8 x 6 5769 (27)
7312600 057685 7312600 057685
PIENOISKASVIHUONE
Large
Suurikokoinen pienoiskasvihuone esikasvatukseen tai koulimiseen.
Sisältää kastelumaton ja 8 kpl ruukkusarjoja 6-pakkauksessa.
Mitat: 57 x 24 cm
Large sis. kastelumaton ja kennolevyt 8 x 6 5783 (4)
7312600 057838

PIENOISKASVIHUONE
Window
Pienoiskasvihuone, joka sopii erityisesti ikkunalaudalle. Käytetään yhdessä ruukkujen tai ruukkusarjojen kanssa esikasvatukseen tai koulimiseen.
Mitat: 45 x 16 cm

PIENOISKASVIHUONE
Window
Pienoiskasvihuone, joka sopii erityisesti ikkunalaudalle. Käytetään esikasvatukseen tai koulimiseen. Sisältää 4 kpl ruukkusarjaa 6-pakkauksessa.
Mitat: 45 x 16 cm

Sisältää:
Window, vihreä 5748 (18)
7312600 057487
Sisältää:
Window, vihreä sis. kennolevyt 4 x 6 5786 (10)
7312600 057869
Window, vihreä sis. kennolevyt 4 x 6 5788 (40)
7312600 057869


Potato-Pot
Käytännöllinen perunaruukku, joka sopii täydellisesti pieniin tiloihin. Viljele perunaa tai muita juureksia – sadonkorjuu käy sisäruukun ansiosta kätevästi. 30 % kierrätysmuovia.
Ulkokäyttöön. 15 l.
5703 (15)

Tomaattiruukku sis. vesisäiliö
Kätevä ruukku tomaattisadon maksimoimiseen. Tomaattiruukussa on sisäänrakennettu vesisäiliö, jonka ansiosta kastelu on tasaista. Ruukun pohjassa on pidike, johon enintään 17 mm paksuiset kasvituet on helppo kiinnittää. 30 % kierrätysmuovia.
Ulkokäyttöön. 8 l.
5704 (6)

Ruukku 40 cm
Täydellinen ruukku suuremmille taimille. Voidaan yhdistää ruukunaluseen ja kastelumoduuliin, jolloin kasteleminen sujuu ihanteellisella tavalla. 30 % kierrätysmuovia. Ulkokäyttöön. Koko: 40 cm. Harmaa.



5708 (6)



Ruukku 40 cm
5706 (6)
Aluslautanen ruukulle
5707 (6)
Kastelumoduuli ruukulle

TURVEBRIKETTI
Turvebriketit. Käytetään esikasvatuksessa kylvömullan sijaan. Turpoaa kostuessaan. Koko briketti istutetaan ruukkuun tai suoraan kasvupaikkaansa.



Turvebriketti 16 kpl. 5740 (28)

Turvebriketti, irto 1500 kpl.
5743 (1)

Turvebriketti 30 kpl. 5742 (18)

Lajitelma Turvebriketti
Sisältää: 5740 (56), 5742 (63)
KD17 (1)

Lajitelma Ruukku ja pienoiskasvihuone
Sisältää 1 myyntierän seuraavia tuotteita:
5723 (40) 5751 (11)
5731 (44) KD17 (1)
5750 (14)
KD26 (1)
Luonnonmateriaalia ympäristöystävällisessä "pakkauksessa".

NIMISÄLE BAMBUA
Lujat ja kestävät bambusäleet, joissa teksti pysyy senkin jälkeen, kun ne on työnnetty kosteaan multaan. Rei'itetty, voidaan myös ripustaa.

Nimisäle bambua, 10 cm 15kpl/pakk.
5997 (16)

Nimisäle bambua, 13 cm 12kpl/pakk.
5998 (16)

Nimisäle bambua, 22 cm 8kpl/pakk.
5999 (16)
NIMISÄLE
KOIVUA
Perinteisiä nimisäleitä FSC-sertifioidusta koivusta. Käytännöllisiä mm. pienessä ruukussa.
NIMIKYLTTI
Muovisia nimikylttejä/ säleitä kylvösten merkitsemiseen. Eri kokoisia, eri värisiä, kynän kanssa tai ilman.

Nimisäle koivua, 22 cm 10kpl/pakk.
5992 (25)

Nimikyltti muovi, 10 cm sis.kynä Keltaisia muovikylttejä, pituus 10 cm, pakkaus sisältää kynän.
40 kylttiä ja 1 kynä.
6003 (10)

Nimikyltti Colour Muovisia nimikylttejä, 4 väriä, 10 cm. 40 kpl.
6004 (10)

Nimikyltti White
Valkoisia muovisia nimikylttejä, 3 kokoa: 10, 12,5 ja 15 cm. 30 kpl.
6005 (10)
Foto:

Voi käyttää ylösalaisin!

Suihkepullo 1 l Valmistettu kierrätysmuovista (PCR-PE).
Suihkepullo kylvösten ja taimien kasteluun. Pullo toimii, vaikka se olisi kädessä ylösalaisin, sillä imuletkun päässä on paino. Kätevä kädensija ja suutin, joka tuottaa vesisuihkua tai -sumua. 1 l. 8688 (20)

Paineruisku 2 l Korkealaatuinen paineruisku vedelle tai torjunta-aineelle. Astiassa mitta-asteikko, lukittava liipaisin ja portaattomasti säädettävä suutin; suihku hienosta sumusta tarkkaan ruiskuun. 2 litraa. 5 vuoden takuu. 8691 (8)


Maalämpömittari
Helpottaa kylvöalan lämpötilan tarkistamista, erityisen tärkeää kevään suorakylvöissä. Mittausväli -10 – +100 °C.
5796 (10)

Kosteusmittari
Näyttää kastelutarpeen. Ei paristoja. Ihanteellinen isoihin ruukkuihin, mutta sopii erinomaisesti myös penkkeihin.
5798 (10)

Kastelumatto
Kastelumatto helpottaa taimien ja ruukkukasvien kastelua. 0,5 x 1 m
5807 (12)

Koulintasetti
Sievä koulintasetti. Sisältää minilapion ja -haran sekä istutuspuikon.
5983 (20)
7312600 054257 7312600 159839 7312600 054288


Kukkasakset
Sirot ja kätevät sakset esim. ruukkukasvien hoitoon. Pituus 15 cm
5984 (10)
7312600 059849
7312600 054349

Siemenannostelija, vihreä Siementen annostelija, jossa pitkä nokka ja kuusi eri kokoista aukkoa. Kannen aukko käännetään nokan kohdalle riippuen siemenen koosta. Nokassa on rihlat, ettei siemenet valu liian nopeasti. 8 x 12 cm
5988 (12)
7312600 059887

Lajitelma Esikasvatus
Sisältää 1 myyntierän:
5796 x 10 5798 x 10
5984 x 10 5983 x 20
5999 x 16 6260 x 20
KD230 (1)
kasvivalo valoisa, valoisampi

Kun kasvi saa riittävästi valoa, se kasvaa vahvaksi ja voimakkaaksi, kun taas liian vähän valoa saaneet kasvit jäävät hennoiksi ja huteriksi.
Pimeänä vuodenaikana kasvien on aivan välttämätöntä saada 12–16 tuntia lisävalaistusta, ja muinakin vuodenaikoina siitä on apua.
Kasvivalomme sopeutuvat kasvien tarpeisiin, ne ovat testattuja ja hyvin suosittuja. Yhä useammat kuluttajat ovat ymmärtäneet, kuinka paljon etua lisävalaistuksesta on. Sitä mukaa, kun kiinnostus viljelemistä kohtaan kasvaa, myös lisävalaistuksen tarve kasvaa.
KASVIVALAISIMET


Jatkojohto 1 m
LED-valaisinten liittämiseksi yhteen kauemmas toisistaan, esim. eri hyllyille. Maadoittamaton johto, 1m, DC-tulppa 3,0x6,3mm, max 3A, 12-36 V DC.
5562 (5)
7312600 055629
Kasvivalaisin LED Small sis muuntaja 15 W 39 cm
Energiaa säästävä LED-lista ja muuntaja pienempiin tiloihin. Sopii esikasvatukseen ja lisävaloksi sisäviljelmille. Pit. 39cm, 15W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1400 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 130 µmol/s/m².
5564 (5)
7312600 055643


Kasvivalaisin LED No.1 85cm 23W sis muuntaja
Energiaa säästävä LED-lista ja muuntaja. Listaan voidaan kytkeä yksi LED-lisälista (LED No.2, tuotenro 5569). Sopii esikasvatukseen ja lisävaloksi sisäviljelmille. Pit. 85cm, 23W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 2200 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 141 µmol/s/m².
5567 (5)
7312600 055674


Kasvivalaisin LED No.1 60cm 15W sis muuntaja
Energiaa säästävä LED-lista ja muuntaja. Listaan voidaan kytkeä kaksi LED-lisälistaa (LED No.2, tuotenro 5568). Sopii esikasvatukseen ja lisävaloksi sisäviljelmille. Pit. 60cm, 15W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1500 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 115 µmol/s/m².
5566 (5)
7312600 055667

Kasvivalaisin LED No.2 60cm 15W
Energiaa säästävä LED-lista ilman muuntajaa. Vain No.1 LED-listaan kytkettäväksi (tuotenro 5566). Sopii esikasvatukseen ja lisävaloksi sisäviljelmille. Pit. 60cm, 15W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1500 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 115 µmol/s/m².
5568 (3)
7312600 055681

Kasvivalaisin LED No.2 85cm 23W
Energiaa säästävä LED-lista ilman muuntajaa. Vain No.1 LED-listaan kytkettäväksi (tuotenro 5567). Sopii esikasvatukseen ja lisävaloksi sisäviljelmille. Pit. 85cm, 23W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 2200 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 141 µmol/s/m². 5569 (3)
7312600 055698

Kasvivalaisimen ripustin, imukupit
Kätevä ripustusvaihtoehto kasvivalaisimelle. Kiinnitetään imukupeilla ikkunaan tai kaakeliin. Sisältää ketjut. Lakattua metallia. 40cm. Max kuormitus 0,5kg.
5604 (10)
7312600 056046
• Korkeutta on helppo säätää
• Kiinnitetään suoraan Harvy 3-laatikkoon
• Fiksu, käytännöllinen ja hyvännäköinen
• Laatikon voi sijoittaa minne tahansa

LED-kasvivalaisimen ripustin Harvy 3-laatikolle, säädettävä Harvy-laatikolle (Harvy 3, tuote 5541) tarkoitetun kasvivalaisimen ripustin. Kiinnitetään laatikkoon, jolloin laatikon voi sijoittaa mihin tahansa. Korkeutta on helppo säätää (18–35 cm). Valaisin LED Small (tuote 5564) kiinnitetään klipseillä ripustimen yläosaan. Läpinäkyvää PC/PMMA:ta. 5608 (6)
7312600 056084

Häikäisysuoja LED-lista Häikäisysuoja, joka suuntaa valon tehokkaasti alaspäin. Leikkaa oikean pituiseksi ja taita merkintöjen mukaan pitkittäin. Sopii kaikkiin LEDlistoihin. Polypropeenia (PP). 8 cm x 96 cm. 5603 (10)
7312600 056039
Kasvivalaisimen ripustin, korkeussäätö Fiksu ripustusvaihtoehto kolmelle kasvivalaisimelle. Korkeutta säädetään hissimekanismin avulla taimien kasvaessa. Metallia. 40x32cm. Naru polypropeenia (PP) 220cm. Max kuormitus 2kg.
5606 (4)
7312600 056060


Teline LED/loisteputkivalaisimelle
Tukeva teline loisteputkivalaisimelle (tuote 5586, 5566 ja 5567). Helppo avata ja taittaa kokoon. Kokoontaitettuna vie vähän tilaa.
5610 (6)
7312600 156104

Lahjapakkaus, 2 osaa
Kattava setti kotiviljelijälle; energiaa säästävä LED-lista ja sille kätevä ripustin. Hyvä valaistus, pitkä käyttöikä ja helppo asennus. Sisältää LED-lista No. 1 15W (5566), ripustin imukupeilla (5604).
5614 (3)
7312600 056145


Kasvivalo 15 W LED-lamppu ja varjostin Energiatehokas LED-lamppu ja helposti asennettava, erityisesti LED-lampulle tarkoitettu varjostin, joka suuntaa valon alaspäin. Esikasvatukseen, talvehtimiseen ja yleisvaloksi. Varjostin polypropeenia (PP). E27-kanta, 15W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1400 lm, nimellinen palamisaika 25000h, PPFD (100 mm) 105 µmol/s/m².
5571 (10)
7312600 055711
Lajitelma Kasvivalo LEDlamppu ja johto Helposti esillepantava myyntiratkaisu. Sisältää edullisen LED-lampun ja varjostimen sekä johdon. Käyttövalmis kokonaisuus.
Sisältää:
5571 (20)
5602 (20)
KD001 (1)


Lämpömatto, 230V
Alalämmön ansiosta siemenet itävät paremmin ja pistokkaat juurtuvat nopeammin. Pidä pienoiskasvihuone, kaukalo tai lautaselliset ruukut matolla kylvöstä itämiseen. Koko 22x53cm, johdon pituus 1,55m; 20W, IP64, kaksoiseristetty.
5560 (12)
7312600 055605


Kasvilamppu, LED 18W Energiaa säästävä LED-lamppu taimien esikasvatukseen, talvehtimiseen ja yleisvaloksi. Kytketään valaisinjohtoon, esim. tuote 5602 (ei sis. pakkaukseen). Pit. 13cm, halk. 12cm, E27-kanta, 18W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1600 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 124,4 µmol/s/m².
5575 (4)
7312600 055759
Vinkki! Tehosta esillepanoa ripustamalla sytytetty lamppu kyltin viereen.


Valaisinjohto Maadoittamaton valaisinjohto. Käyttövalmis. Valaisin ei sisälly tuotteeseen. Valkoinen, pit. 4m, E27-kanta.
5602 (4)
7312600 056022
Lampunvarjostin kasvivalo, 2 kpl:n pakkaus Lisävarjostin LED-lampulle. Varaosia tuotteeseen nro 5571. Polypropeenia (PP).
5619 (10)
VAIKEUKSIA KASVIVALON VALINNASSA?
Luonnonvalo on aina paras sekä kylvökselle että täysikasvuisille taimille. Lokakuusta maaliskuuhun luonnonvalo ei ole riittävän voimakasta tai sitä ei ole riittävän montaa tuntia vuorokaudessa. Lisävaloa tarvitaan, jotta taimet saavat riittävästi valoa myös talvisaikaan.

Kasvivalo vuoden ympäri jatkuvaan sadonkorjuuseen
Kasvivalon ansiosta vihannesten viljelyä voi jatkaa vuoden ympäri. Erityisesti lehtivihannekset ja yrtit toimivat hyvin, ne kasvavat nopeasti ja maistuvat parhailta juuri poimittuina. Valitse esim. jokin LED-listoistamme ja täydennä häikäisysuojalla (tuotenro 5603), joka tekee valosta ikkunalla tai keittiön tasolla miellyttävän.

Kasvivalo kypsyttämiseen
Syksyn tullen taimiin on vielä voinut jäädä raakoja hedelmiä. Siirrä tärkeimmät taimet sisään ja anna niille lisää valoa kasvivalon avulla. Valitse esim. LED-lista ja ripustin, joka kiinnittää valon ikkunaruutuun imukupeilla. Tai ripusta kaunis lamppu, esimerkiksi tyylikäs 18W (tuotenumero 5575).

Esikasvatuksessa tarvittava valaistus Monia viljelemiämme vihanneksia on tarpeen esikasvattaa jo varhain, jotta ne ehtivät kantaa hedelmää ennen syksyä. Chiliä, paprikaa, lyhtykoisoa ja latva-artisokkaa on hyvä esikasvattaa kasvivalon alla. Valitse esim. LED-lista ja täydennä korkeussäädettävällä ripustimella (tuotenro 5606), johon sopii jopa kolme kiskoa, tai vapaana seisova teline (tuotenro 5610).

Kasvivalo talvehtimiseen
Pelargonit, chilit ja Välimeren kasvit talvehtivat parhaiten viileässä ja valoisassa. Myös ikkunalaudan ruukkukasvit selviytyvät talvesta tavallisesti paremmin, jos ne saavat lisävaloa. Valitse esim. kasvivalo 15W (tuotenro 5571), jossa on muovivarjostin, tai tyylikäs 18W (tuotenro 5575), jossa on metallinen kuori ja joka on suunniteltu sopivaksi joka kotiin.

istukassipulit
kasvata mahtavan makuisia sipuleita
Sipulien kasvattaminen ei ole erityisen vaikeaa. Omasta maasta poimittuja sipuleita tuoreempia on kai mahdotonta löytää – ja sen huomaa mausta. Tuore sipuli maistuu miedolta raakanakin.
LUOMUISTUKASSIPULI

’Longor’- luomusalottisipuli!
Pitkänmallinen salottisipuli, jonka muoto tekee siitä helppokäyttöisen. Mieto ja täyteläisen makeahko maku. Hyvä grillattava, maukas myös raakana. Luomuviljelty. Lisääntyy jakaantumalla.














































































































































































































Salottisipuli 'Longor', Organic 200g. Ei lämpökäsitelty.
2925 Disp 40 ps







































Keltasipuli, Organic, 10/21
’Setton’
250 g. Ei lämpökäsitelty.
3006 Disp 40 ps
7312600 029255 7312600 030060
























































































































Punasipuli Organic, 10/21
’Red Baron’
250 g
3008 Disp 40 ps
030084
Lajike: 1. ’Stuttgarter Riesen’ 2. ’Red Comred’ 3. ’Biztro’ 4. ’Red Baron’. Kauden aikana lajike voidaan vaihtaa toiseen, vastaavaan lajikkeeseen. Ilmoitettu paino on punnittu pakattaessa.

ISTUKASSIPULIT
2925 Salottisipuli, Organic/luomu ’Longor’
2926 Salottisipuli, 'Longor'
2928 Salottisipuli, 'Hermine', 10/40
2930 Salottisipuli, 7/14
2931 Salottisipuli, 7/14
MYYNTIRATKAISU
ISTUKASSIPULILLE Tilauksen ollessa 8 tai 16 displayta, toimitus ¼-lavalla.

200 g/ps displ 40 ps
250 g/ps displ 40 ps
250 g/ps displ 40 ps
250 g/ps säkki 15 ps
250 g/ps displ 40 ps
2943 Salottisipuli, 7/14 1 kg/ps säkki 20 ps
2953 Salottisipuli, 7/14 15 kg/säkki irtosipuli
2960 Keltasipuli, 21/24
2961 Keltasipuli, 21/24
2965 Punasipuli, 14/24
2966 Punasipuli, 14/24
2969 Roosa sipuli, 'Rosanna', 17/21
Yhdistele vapaasti tai valitse valmis lajitelma!
2958 Lajitelma istukassipuli
Yhteensä 8 displayta:
2969 Rosanna 2 displayta
2961 Keltasipuli 2 displayta
2966 Punasipuli 1 display
2970 Keltasipuli, pitkä 1 display
2975 Hopeasipuli 1 display
2977 Istukassipuli, Mix 1 display *2958*
Sipulit on asetettava esille ilmavasti ja viileään paikkaan, jotta ne eivät ala kasvaa.
250 g/ps säkki 20 ps
250 g/ps displ 40 ps
250 g/ps säkki 15 ps
250 g/ps displ 40 ps
250 g/ps displ 40 ps
2970 Keltasipuli, pitkä 14/21
250 g/ps displ 40 ps
2975 Hopeasipuli, 10/21 250 g/ps displ 40 ps
2977 Istukassipuli, Mix 250 g/ps displ 40 ps
2980 Keltasipuli, 21/24
500 g/ps displ 25 ps
2985 Keltasipuli, 21/24 1 kg/ps säkki 20 ps
2986 Punasipuli, 14/24 1 kg/ps säkki 20 ps
2992 Keltasipuli, 21/24 15 kg/säkki irtosipuli
2993 Punasipuli, 21/24 15 kg/säkki irtosipuli
3006 Keltasipuli, Organic/Luomu 10/21 250 g/ps displ 40 ps
3008 Punasipuli, Organic/Luomu 10/21 250 g/ps displ 40 ps
kukkasipuli

kukkasipuli
Yhteistyö puutarhuri, taiteilija, kirjailija ja luennoitsija Linda Schilénin kanssa jatkuu.
Linda on valinnoissaan kiinnittänyt huomiota muotoon, väriin ja kasvutapaan, jotta kasvattaminen ruukuissa tai kukkapenkeissä onnistuisi kaikilta ja jokainen saisi kokea iloa ikioman kukkakimpun sitomisesta.
Seuraa yhteistyötä somekanavissamme.

Daalia 'HS Party'
Yksinkertaisuudessaan ihastuttava. Tummat, lähes mustat lehdet tarjoavat upean kontrastin keltaisille, yksinkertaisille ja pyöreille terälehdille. Nupun keltainen väri on voimakas ja vaalenee kukan auetessa.
80-100 cm 0615-0930
72233

Daalia
'American Dawn' Voimakkaanvärinen, ainutlaatuinen daalia. Aprikoosinväriset terälehdet ovat alapuolelta liilansävyiset, ja kukan keskusta on samaa liilan sävyä. Värit muodostavat upean yhdistelmän. Tukevien tummanvihreiden varsien ansiosta lajike sopii erinomaisesti leikkokukaksi.
90-100 cm 0701-0930
72333

Daalia
'Crazy Legs' Jännittävä, monivärinen daalia, tummanvihreä lehdistö. Kukat ovat päältä kellanoransseja, ja niiden alapuoli on punainen. Ihana väriyhdistelmä vangitsee katseen niin kukkapenkissä kuin -kimpussakin.
100 cm 0701-0930
72331

Daalia
'Red Labyrinth' Mahtipontinen, kaunis lautasdaalia, jonka voimakkaanvärisissä, punaisissa kukissa on vaaleampi tausta. Terälehtien lainehtiva muoto antaa hieman vallattoman vaikutelman.
100-120 cm 0701-0930
72338

Daalia
'Dazzling Magic' Kaunis daalia, jonka värit vaihtelevat punaisesta oranssiin ja keltaiseen. Ihana väriyhdistelmä loppukesän kukkakimppuun. Myös tukevien varsiensa ansiosta lajike on mainio leikkokukka.
80-100 cm 0701-0930
72343

Daalia
'Café au Lait Twist' Upea jalostettu muoto klassisesta 'Café au Lait' -lajikkeesta. Uusi lajike on nimensä mukainen, mutta siinä on uudenlaista särmää. Suuri, kaunis lautasdaalia, jonka vaaleanpunaisissa terälehdissä on hieman tummemman sävyisiä juovia.
100-120 cm 0701-0930
72336

Daalia
'Maxime' Erilainen, punainen daalia. Terälehtien valkoinen reunus korostaa lehden kaunista muotoa. Ihana kukka kukkapenkkiin ja -kimppuun.
110 cm 0701-0930
72344

Daalia
'Karma Prospero' Kaunis, vaaleanpunainen daalia, jonka terälehdet ovat selkeäpiirteiset. Täydellinen leikkokukka tukevien ja pitkien varsiensa ansiosta.
80-90 cm 0701-0930
72636

Lovely Match
Daalia
Otto´s Dinnerplate Café Lovely Match Jokaisen daalian viljelijän unelma, voimakkaanvärinen 'Otto's Thrill', klassinen 'Café au Lait' ja ihana 'Café au Lait Twist' samassa ihanassa lautasdaalioiden seoksessa.
100-120 cm 0701-0930
73610



Daalia
'Sneezy'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Suloinen daalia, joka kukkii innokkaasti koko kesän. Keltaista keskustaa reunustavat yksinkertaiset, lumivalkoiset terälehdet. Sopii yhtä lailla patiolle asetettuun ruukkuun kuin kukkapenkkiinkin yhdessä värikkäämpien lajikkeiden kanssa. 40cm 0615-0930
72232
7312600 722323

Koristedaalia
'Fleurel®'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Sopiva daalia "valkoiseen puutarhaan". Jättisuuret, 20-25 cm, täyteläiset kermanvalkoiset kukat. Sopii parhaiten samaan penkkiin perennojen kanssa. Voi istuttaa myös suureen ruukkuun. Hieno leikkokukka.
90cm 0615-0930
72380
7312600 723801

Vuokkodaalia
'Totally Tangerine'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Yksinkertainen ja ihanan romanttinen vuokkodaalia lämpimässä vaaleanpunaoranssissa sävyssä. Sopii täydellisesti yhdistettäväksi muihin väreihin ja muotoihin kukkapenkissä tai kimpussa.
80-110cm 0715-0930
72237
7312600 722378

Daalia
'Orange Fubuki' Yksi Linda Schilénin suosikeista. Tämä upea oranssin ja vaaleanpunaisen sävyissä kukkiva koristedaalia tuo näyttävyyttä kesäkimppuun. Sen suuret kerrotut kukat houkuttelevat perhosia puoleensa, ja se sopii erinomaisesti niin ruukkuun kuin leikkokukaksikin.
75-100cm 0701-0930
72382

Daalia
'Happy Singles Kiss'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Taianomainen, melkeinpä hypnoottinen yksinkertainen daalia, jossa on tumma keskusta ja suuret aprikoosinväriset terälehdet. Kukka voi kasvaa noin 9-senttiseksi, ja on kaunis niin ruukussa kuin kukkapenkissäkin.
50-70cm 0701-0930
72238

Koristedaalia
'Milena Fleur'

Daalia
'Labyrinth' Yksi Linda Schilénin suosikeista. 'Labyrinth' koristedaalia aprikoosinvärisine, laineilevine terälehtineen antaa ainutlaatuisen vaikutelman. Sen tyylikkäät, lautasmaiset kukat vievät kukkapenkin uusiin korkeuksiin. Sopii erinomaisesti myös leikkokukaksi.
80-100cm 0701-0930
72337

Pompondaalia
'Copperboy' Eleetön kaunotar, tumman kuparinpunaiset kukat vankkojen varsien päissä. Kukinnan aikana sävy voi vaihdella kuparin, viininpunaisen ja tummanoranssin välillä.
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Koristedaalia, joka välkehtii kuin sen lehdille olisi ripoteltu glitteriä. Romanttiset sävyt lohenpunaisesta laventelinsiniseen sopivat hienosti valkoisten kukkien, tummalehtisten kasvien ja koristeruohon viereen. Kukkii runsaasti ja pitkään vahvojen varsiensa varassa. 72491
120 cm 0701-1031
7312600 724228

Koristedaalia
'Cornel Brons'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Korkea, aprikoosinvärinen pompom-daalia on tummine vanoineen upea leikkokukka. Kesän kaunotar kukkapenkissä ja kimpussa.
80cm 0715-0930
72473

Koristedaalia
'Pink Magic'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Suloinen matalampi koristedaalia, joka kukkii tukevien varsiensa varassa pitkään. Hieman pyöreiden terälehtien sävy on vaaleanpunainen, pohja on keltainen ja pinnalla kulkee sieviä roosanpunervia piirtoja. Upea ruukussa, kukkapenkissä ja maljakossa.
72640

Gladiolus
'White Friendship'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. 'White Friendship' on suurikukkainen ja laadukas gladiolus. Erinomainen leikkokukka, korjataan alimpien kukkien puhjetessa. Voi tarvita hieman tukea.

Koristedaalia
'La Recoleta'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Näyttävä ja poikkeavanvärinen daalia. Keskisuuret kukat ovat lähes mustat puhjetessaan ja muuttuvat tumman suklaan ruskeiksi. Lajike herätti suurta huomiota Wisley Show 2009 -näyttelyssä. Pakollinen valinta daalian ystäville!

Gladiolus
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Ihana sekoitus viehkeitä gladioluksia. Runsaasti pehmeänpyöreitä, voimakkaan pastellinsävyisiä kukkia. Sopii penkkiin, tulisi istuttaa ryhmiksi. Sopii myös suureen ruukkuun. Ihana kukkakimpuissa.

Pompondaalia
'Snowflake'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Ponpondaalia, jonka kukat ovat lumivalkoiset, tiiviin täyteläiset ja pallomaiset. Ihana penkissä, tulisi istuttaa ryhmiksi, kaunis myös ruukussa.

Daalia
'American Sunset'
Yksi Linda Schilénin suosikeista Sievä daalia, jossa auringonlaskun värit – keltainen, oranssi ja tiilenpunainen – yhdistyvät terälehtien etu- ja taustapuolella. Täyteläinen kukka muistuttaa pompondaaliaa, ja ensimmäistä kukkaa seuraa suuri joukko uusia.

Gladiolus
'Cornelli'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Hehkuvan oranssi sävy ja komea ulkonäkö tekevät Cornelli-gladioluslajikkeesta täydellisen lisän niin puutarhaan kuin kimppuunkin. Miekkamaiset lehdet voivat kasvaa jopa metrin pituisiksi. 100-120cm 0701-0930
72810



'Cornel Brons/Happy Singles First Love/Cornelli' Yksi Linda Schilénin suosikeista. Taitavasti koottu lajitelma ihania daalioita sekä uljas gladiolus. Värit suorastaan loistavat kukkapenkissä tai ruukussa. Erinomaisia leikkokukkia, jotka voi yhdistää kauniiksi loppukesän kimpuksi.
72890
7312600

Gladiolus
'Wine and Roses'
Yksi Linda Schilénin suosikeista. Gladioluksen trumpetinmuotoisissa kukissa on ihanaa kontrastia; vadelmanpunainen keskusta ja hennon vaaleanpunaiset terälehdet. Varret voivat kasvaa 120 cm:n pituisiksi. Hieno sekä kukkapenkissä että kimpussa. 90-110cm 0701-0930
72857

Värijärjestyksessä ripustetut lajikkeet inspiroivat ja helpottavat valintaa!


Sipulikori ø 26 cm, 3 kpl 5264 (15)
7312600 052642

Kaikki, mitä kuluttaja tarvitsee sipuleiden istuttamista varten.

KEVÄÄN KUKKASIPULILAJITELMAT
Linda Schilénin suosikit

KVL130LS Lajitelma Lindan suosikit
YKSI TELINE n. 230 pss / 15 laj (Erikoisliike)
TopList
Nimensä mukaisesti Top-lajitelmat sisältävät kaikki parhaiten myyvät kukkasipulit yhdessä telineessä.
Erikoislajitelma puutarhan pölyttäjille

KVL130P Lajitelma Pölyttäjät
YKSI TELINE n. 245 pss / 32 laj (Erikoisliike)
Lajitelma KVLTOP1
YKSI TELINE n. 200-220 pss/ 15 laj (Erikoisliike)
LAJITELMA ISTUKASSIPULIT
JA KUKKASIPULIT
Huolella erityisesti pieniä liiketiloja ajatellen koottu valikoima kukka- ja istukassipuleita. Kolmenkymmenenviiden kannakkeen perustelineen saa aina mahtumaan, ja siinä ovat esillä kysytyimmät kukka- ja istukassipulimme.

KVSB135 Lajitelma Istukassipulit ja kukkasipulit
YKSI TELINE n. 200 pss / n. 125 pss kukkasipulit & 75 pss Istukassipulit
Lajitelma laatikossa
Mikäli sinulla on ennestään myyntiteline tai haluat asettaa kukkasipulit esille omalla tavallasi, tarjoamme pienempiä lajitelmia pakattuina laatikoihin.



nurmikko
oikeanlaista nurmisiementä
oikeaan paikkaan
Viestinnässämme kuluttajien suuntaan painotamme sitä, kuinka tärkeää on kylvää oikeanlaista nurmisiementä oikeaan paikkaan, sillä nurmet ovat erilaisia kuten omistajansakin. Valinnassa on tärkeää ottaa huomioon, minkälaisessa käytössä nurmi on ja paljonko aikaa on valmis uhraamaan sen hoitoon. Laaja nurmisiemenvalikoimamme vastaa useimpien asiakkaiden toiveisiin ja vaatimuksiin.




KUIVUUTTA KESTÄVÄ
35 m2/kg
Hitaasti kasvava ja kuivuutta kestävä nurmikkolaji, joka koostuu pelkästään punanadasta. Vaatii vain vähän hoitoa, kuten lannoitusta ja leikkausta, koska kasvu on hidasta mutta tasaista. Kestää kuivuutta ja sopii siksi hyvin kuiviin ja aurinkoisiin paikkoihin.
• Kuivuutta kestävä
• Hitaasti kasvava – ei tarvitse leikata usein
• 100 % punanata
PROFFS
35 m2/kg
Ruohosekoitus, jolla saadaan kaunis ja tiheäkasvuinen nur- mikko. Kestää myös todella lyhyeksi leikattuna. Sekoitus sisältää hienolehtistä, tiheäkasvuista punanataa ja kuivuttaa sietävää nurmirölliä. Rakkaudella hoidettuna ja vaalittuna saat siitä oman kotiviheriön tai täydellisen nurmikon.
• Tiheä ja kaunis nurmikko
• Voi leikata hyvin lyhyeksi
MICRO
35 m2/kg
Nurmiseos joka vaatii vähemmän lannoitetta ja ravinteita typpeä sitovan ominaisuutensa ansiosta. Tasainen kasvu. Asettuu nopeasti. Säännöllinen leikkaaminen on eduksi. Sopii erinomaisesti robottileikkurin hoidettavaksi.
• Mukana typpeä sitovaa mikroapilaa
• Asettuu nopeasti – nopeammin kuin rikkaruoho!
Kuivuutta kestävä, 0,8 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2736 (16)
Proffs, 1 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2737 (16)
Micro, 1 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2724 (16)

PIHA PLUS
40 m2/kg
Paras nurmiseos omakotitalon pihaan. Itää nopeasti, jopa 4°C. Kasvaa nopeasti tiheäksi ja kestäväksi nurmipeitoksi, joka sietää leikkiä ja kulutusta. Antaa rikkakasveille hyvän vastuksen.
• Itää jo 4 °C:ssa
• Lähtee nopeasti kasvuun
• Kestävä ja tiheä nurmikko

Piha Plus, 1 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2712 (16)
Piha Plus, 0,5 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2710 (16)
7312600 027107 7312600 027121
Piha Plus, 1 kg 1/2-lava 2713 (96)
Piha Plus, 3 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2714 (6)
7312600 027145

Piha Plus, 3 kg 1/2-lava 2715 (36)

Plus, 0,5 kg 1/4-lava 2711 (96)
7312600 027107
Plus, 15 kg Säkki 2719 (1)

LUKSUS
60 m2/kg
Ensisijainen valinta. Nurmiseos joka kasvaa hitaasti ja vaatii siksi vähemmän leikkaamista. Tuottaa hyvin tiheän nurmen, johon rikkakasvit eivät tahdo päästä. Kestää hyvin talvea.
• Kasvaa hitaasti, vaatii vähemmän leikkuuta
• Tiheä ja kaunis nurmikko
• Kestää hyvin talvea
Luksus, 3 kg
Muovisäkki 2734 (6)
7312600 027343
Luksus, 1 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2732 (16)
7312600 027329

Luksus, 3 kg 1/2-lava 2735 (36)
7312600 027343

Luksus, 1 kg 1/4-lava 2733 (48)
7312600 027329
Luksus, 12 kg
Säkki 2739 (1)
7312600 027398
Piha
Piha


VARJO
40 m2/kg
Varjossa viihtyvä nurmiseos. Sopii pihan pimeämmille ja kosteammille alueille, esim. pensaiden ja puiden juureen. Tiheää vehreyttä hankaliin paikkoihin.
• Tiheä nurmi hankaliin paikkoihin
• Varjoisille tai kosteille alueille
• Myös meren läheisyyteen
Rinteille ja pengerryksiin tarkoitettu nurmiseos.

RINNE
50 m2/kg
Nurmiseos rinteisiin ja kalteville pinnoille. Kestää kuivuutta ja peittää pinnan melko nopeasti. Kasvattaa maan alle rönsyjä, jotka pitävät maaaineksen paikoillaan.
• Kestää kuivuutta
• Pitää maa-aineksen paikoillaan

Varjo, 1 kg 1/4-lava 2763 (48)
7312600 027626
Varjo, 1 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2762 (16)
7312600 027626
Rinne, 1 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2775 (16)
7312600 027756
Varjo, 12 kg
Säkki 2768 (1)
7312600 027688
Rinne, 12 kg
Säkki 2792 (1)
7312600 027923

MÖKKI
60 m2/1 kg
Helppohoitoinen nurmiseos. Vaatii kovin vähän leikkuuta ja lannoitetta. Viihtyy auringossa ja varjossa. Mainio mökillä. Sopii myös reunusruohoksi ja kohtiin, joita ei leikata lainkaan.
• Helppohoitoinen
• Viihtyy auringossa ja varjossa
• Reunoille ja kohtiin, joita ei leikata

PAIKKAUS
35 m2/kg
Mökki, 2,5 kg
Muovisäkki
2754 (6)
7312600 027541
Yleisseos kuluneisiin ja paljaisiin kohtiin. Itää edullisissa olosuhteissa jo viikossa ja jopa 4 °C:een lämpötilassa.
Täyttää nopeasti paljaat tai harvat kohdat kestävällä nurmella.
• Itää jo 4 °C:ssa
• Peittää pinnan nopeasti
• Paikkaa paljaita ja kuluneita kohtia

NOPEA
50 m2/kg
Nopeakasvuisin ruohoseoksemme. Itää n. viikossa suotuisissa olosuhteissa ja jo 4 asteessa. Kasvaa nopeasti matalaksi ja kulutusta kestäväksi nurmikoksi.
• Itää jo 4 °C:ssa
• Itää viikossa
• Kasvaa hyvin nopeasti
Mökki, 1 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2750 (16)

Mökki, 1 kg
1/4-lava
2751 (48)
7 312600 027503 7 312600 027503

Mökki, 2,5 kg
1/2-lava
2755 (40)
7312600 027541
Mökki, 12 kg
Säkki
2758 (1)
7312600 027589

Paikkaus, 0,5 kg Pahvirasia kylvösihdilla 2740 (16)
7312600 027404
Paikkaus, 1 kg Pahvirasia kylvösihdilla 2742 (16)
7312600 027428
Paikkaus, 0,5 kg 1/4-lava 2741 (96)
7312600 027404

Paikkaus, 1 kg 1/4-lava 2743 (48)
7312600 027428
Nopea, 1 kg
Pahvirasia kylvösihdilla 2722 (16)
7312600

Nopea, 1 kg 1/4-lava 2723 (48)
Nopea, 12 kg Säkki 2728 (1)

NURMISEOS TURVEKATTO
2,5 kg
Erikoissiemenseos kestäviä, kuivuutta sietäviä nurmilajikkeita. Kasvattaa kauniin viherkaton hankaliinkin olosuhteisiin.
Käyttömäärä: 1 kg/40–50 m².

Nurmiseos turvekatto 2,5 kg
Muovisäkki 2780 (6)

KOTINURMI
35 m2/kg
Kotinurmi on kehitetty erityisesti omakotitalojen nurmikoille. Siemenet lähtevät nopeasti kasvuun ja muodostavat vahvan ja tiheän nurmikon, joka kestää pihaleikit ja kylmät talvet.
• Itää jo 4 °C:ssa
• Lähtee nopeasti kasvuun
• Kestävä nurmikko

Kotinurmi 3 kg
Muovisäkki 2814 (6)
7312600 028142
PAIKKAUSNURMI
30 m2/kg
Kotinurmi 1 kg
Muovisäkki 2812 (15)
7312600 028128

Kotinurmi 1 kg
1/2-lava 2813 (102)
7312600 028128


Kotinurmi 3 kg 1/2-lava 2815 (36)
7312600 028142
Kotinurmi 12 kg
Säkki 2818 (1)
7312600 028180
Paikkausnurmi auttaa korjaamaan paljaita ja kuluneita kohtia aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Seos kestää hyvin kulutusta ja itää nopeasti – edullisissa olosuhteissa viikossa, ja jo 4 °C:n lämpötilassa.
• Itää jo 4 °C:ssa
• Peittää pinnan nopeasti
• Paikkaa paljaita ja kuluneita kohtia

ERIKOISNURMI
50 m2/kg
Erikoisnurmi on kehitetty sinulle, joka haluat tiheän ja kauniin nurmikon. Seos kasvaa hitaasti, eikä sitä tarvitse leikata yhtä usein kuin perinteistä nurmea.
• Kasvaa hitaasti
• Vaatii vähemmän leikkuuta
• Tiheä ja kaunis nurmikko
Erikoisnurmi 3 kg
Muovisäkki 2824 (6)
7312600 028241
Paikkausnurmi 1 kg
Muovisäkki 2848 (15)
7312600 028487

Paikkausnurmi 1 kg
1/4-lava
2849 (51)
7312600 028487

Erikoisnurmi 1 kg
Muovisäkki 2820 (15)
7312600 028203
Erikoisnurmi 1 kg 1/4-lava 2821 (51)
7312600 028203


Erikoisnurmi 3 kg 1/2-lava 2825 (36)
7312600 028241
Erikoisnurmi 12 kg
Säkki 2829 (1)
7312600 028296

KUKKANIITTY
100 m2/kg
Nurmiseos, joka muodostaa vähitellen runsaskukkaisen luonnonniityn. Lajeina mm. päivänkakkara ja ruiskaunokki. Aika näyttää, mitkä kukat viihtyvät kasvupaikalla parhaiten. Kukkaniitty sopii myös kuiviin ja varjoisiin paikkoihin.
• Muodostaa kukkivan luonnonniityn
• Sopii kuiviin ja varjoisiin paikkoihin
• Sopii ravinneköyhään maahan

*Huom!
Sisältää Mökki-nurmiseosta (12 kg) ja Niittykukkasiemenseosta (0,75kg) erikseen pakattuina.

Kukkaniitty 0,45 kg
1/4-lava
2851 (96)
Kukkaniitty 0,45 kg
Pahvirasia kylvösihdillä
2850 (16)
Kukkaniitty 12,75 kg
Säkki
2852 (1)
Mehiläiset, kimalaiset ja perhoset ovat puutarhan tärkeimpiä pölyttäjiä, ja runsaaseen satoon tarvitaan myös niiden apua.

Toimitetaan esillepantavassa displaylaatikossa. Mukana kyltti.


Kukkaseos mehiläisille ja perhosille
Seos yksi- ja monivuotisia runsaasti mettä tuottavia lajikkeita, jotka houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia. Kukkivat eri ajankohtina ja pitkään pölyttäjien iloksi ja hyödyksi. Sekoita siemenet esim. hiekan joukkoon, näin kylväminen on helpompaa. Kylvä maalis-kesäkuussa, jos toivot kukintaa kesäksi. Kylvä elo-marraskuussa niin kukinta siirtyy seuraavaan vuoteen. Levitä siemenet tasaisesti, paina maahan ja pidä kylvös kosteana. Ennen kuin keräät leikatut kukat pois anna siementen levitä maahan. Sisältää 20 yksivuotista ja 20 monivuotista lajiketta. 20 g
61190 10 kpl/display

Kukkaseos hyönteisille
Seos yksi- ja monivuotisia lajikkeita, jotka houkuttelevat hyönteisiä. Hyötykasviviljelmien läheisyydessä ne tarjoavat ravintoa pölyttäjille ja hyönteisille, jotka suojelevat kasvia tuholaisilta. Sekoita siemenet esim. hiekan joukkoon, näin kylväminen helpottuu. Kylvöaika huhti-marraskuussa. Kylvä keväällä, jos haluat kukinnan kesällä, syksyllä kylvettäessä kukinta siirtyy seuraavaan vuoteen. Levitä siemenet tasaisesti, paina maahan ja pidä kylvös kosteana. Ennen kuin keräät leikatut siemenet pois, anna siementen levitä maahan. Sisältää 15 yksivuotista ja 10 monivuotista lajiketta. 20 g
61191 10 kpl/display

Kukkaseos niitylle
Niittykukat puutarhan pölyttäjille
Seos yksi- ja monivuotisia perinteisiä niittykukkia. Ne vahvistavat biologista monimuotoisuutta ja ovat eduksi hyödyllisille hyönteisille, pölyttäjille ja perhosille. Sekoita siemenet esim. hiekan joukkoon, näin kylväminen on helpompaa. Kylvä maalis-kesäkuussa jos toivot kukintaa kesäksi. Kylvä syys-marraskuussa niin kukinta siirtyy seuraavaan vuoteen. Levitä siemenet tasaisesti, paina maahan ja pidä kylvös kosteana. Ennen kuin keräät leikatut kukat pois anna siementen levitä maahan. Sisältää 10 yksivuotista ja 5 monivuotista lajiketta. 30 g
61192 10 kpl/display
61190 Kukkaseos mehiläisille ja perhosille
61191 Kukkaseos hyönteisille
61192 Kukkaseos niitylle
61193
Lattianäyttely Niittykukkia 60 siemenpakkaukset
PIENILLE PINTA-ALOILLE 70 GRAMMAN PUSSI ON JUURI
SOPIVAN KOKOINEN PAKKAUS
Kuluttajat haluavat korjata talven aiheuttamia tuhoja ja parannella varjoisia paikkoja.
Tällaisille pienille pinta-aloille 70 gramman pussi on juuri sopivan kokoinen pakkaus.

Paikkausnurmi, 70 g
Nopea ja tehokas seos vanhan pihanurmikon uudistamiseen ja talvivaurioiden korjaamiseen. 70g/3m². Itää nopeasti, jopa 4°C. 2860 (12)
7312600 028609
Myyntiratkaisu pienpakkauksille
Sopii hyllyyn tai kassan viereen.





Ohra ruohonsiemen
Ohraa. Tarkoitettu kasvatettavaksi sisätiloissa vuoden ympäri. Koristekäyttöön. Ruohon nauttiminen edistää myös mm. kissojen, koirien ja marsujen ruoansulatusta.
5266 Display (50)
7312600 052666
Varjonurmi, 70 g
Nurmiseos puutarhan ”mahdottomiin” osiin, esim. aidan vierustoille ja puiden alle. 70g/3m².
2863 (12)
7312600 028630


Pääsiäisruoho
Sisältää timoteita. Tarkoitettu sisätiloissa kasvatettavaksi vuoden ympäri. Kaunis ja monikäyttöinen koristeruoho.
5267 Display (100)


Kissanruoho
Sisältää kauraa. Kasvatetaan sisätiloissa vuoden ympäri. Siis. mm. kissojen, koirien ja marsujen tarvitsemia kivennäisaineita ja vitamiineja.
5268 Display (50)
Krassi, VihannesHelposti kasvatettava ja vitamiinipitoinen lisä voileivälle tai salaattiin. Voidaan kasvattaa sisätiloissa ympäri vuoden.
5269 Display (100)
3 kg pakkaus ei pitkään riitä, kun perustetaan uutta nurmikkoa. Isoissa 12 tai 15 kg säkeissä myytävät nurmiseosvaihtoehdot täydentävät valikoimaamme.
Piha Plus
Suosittu seos pihanurmikoille. Tiheä kasvu, joka kestää kulutusta. Nopeakasvuinen ja varma viherpeitto. Itää nopeasti, jopa 4°C. 2719 15 kg säkki Käyttömäärä: 15kg/600m².
Nopea
Korkealuokkainen nurmiseos kauniiseen, tiheään nurmikkoon, joka kestää kulutusta. Ruohonsiemenille on tehty Germinator®-käsittely biologisessa idätyssimulaattorissa, jolloin itäminen on varmempaa. Siemenseosta voidaan myös käyttää korjauskylvöön. Itää nopeasti, jopa 4°C. 2728 12 kg säkki Käyttömäärä: 12kg/600m².
Luksus
Seos parhaista heinälajikkeista. Tekee tiheän ja kestävän nurmikon. Luksus itää ja kasvaa hitaahkosti, joten nurmikon leikkaaminen harventuu. Seos sisältää parhaita punanata- ja niitynurmikkalajikkeita, jotka edistää talvehtimista ja antaa hyvän vastustuskyvyn tauteja vastaan. Suositellaan myös maan pohjoisosiin.
2739 12 kg säkki Käyttömäärä: 12 kg/700 m².
Mökki
Seos, jolla saadaan helppohoitoinen ja vähän lannoitusta vaativa pinta. Mökki on hyvä valinta luonto- ja mökkitontille sekä turvekatolle. Voidaan myös niittää viikatteella. Siemenseos sisältää puna- ja jäykkänataa sekä nurmirölliä, jotka sopivat erityisesti kuiville ja varjoisille paikoille.
2758 12 kg säkki Käyttömäärä: 12kg/600m².
Varjo
Nurmiseos erityisesti puutarhan ”mahdottomiin” osiin. Varjo on sovellettu varjoisille ja kosteisille pinnoille, kuten pensasaitojen vierustalle ja puiden alle, missä sammaleet ja muut rikkaruohot useasti syrjäyttävä ruohon. Seos sisältää mm. karheanurmikkaa joka viihtyy viileissä, kosteissa ja varjoisissa paikoissa.
2768 12 kg säkki Käyttömäärä: 12kg/500m².
Rinne
Rinteille ja pengerryksiin tarkoitettu nurmiseos. Sisältää mm. punanataa ja niittynurmikkaa, joiden maanalaiset rönsyt ja juuret ”raudoittavat” maan ja sitovat sen paikalleen. Seos sisältää myös jäykkänataa – tärkeä lisä lämpimiin paikkoihin lännen ja etelän puolella.
2792 12 kg säkki Käyttömäärä: 12kg/600m².
Kotinurmi
Kotinurmi on kehitetty erityisesti omakotitalojen nurmikoille. Siemenet lähtevät nopeasti kasvuun ja muodostavat vahvan ja tiheän nurmikon, joka kestää pihaleikit ja kylmät talvet. Itää nopeasti, jopa 4 °C.
2818 12 kg säkki Käyttömäärä: 12kg/400m².
Erikoisnurmi
Erikoisnurmi on kehitetty sinulle, joka haluat tiheän ja kauniin nurmikon. Seos kasvaa hitaasti, eikä sitä tarvitse leikata yhtä usein kuin perinteistä nurmea.
2829 12 kg säkki Käyttömäärä: 12kg/600m2.
Kukkaniitty
Nurmiseos, joka muodostaa vähitellen runsaskukkaisen luonnonniityn. Lajeina mm. päivänkakkara ja ruiskaunokki. Aika näyttää, mitkä kukat viihtyvät kasvupaikalla parhaiten. Kukkaniitty sopii myös kuiviin ja varjoisiin paikkoihin.
2852 12,75 kg säkki Käyttömäärä: 12,75kg/600–1200m².

RUOHOLAJIKKEIDEN OMINAISUUKSIA
Punanata
Asettuminen Kasvupaikka
Kohtalaisen nopea Kuiva, varjoinen (ei kostea)
Kulutuskestävyys Talvenkestävyys
Kestävä Kestää talvea hyvin
Niittynurmikka
Asettuminen Kasvupaikka
Hidas
Kulutuskestävyys Talvenkestävyys
Hyvin kestävä Erittäin kestävä
Jäykkänata
Asettuminen Kasvupaikka
Hidas Erittäin kuivankestävä (hiekkamaa)
Kulutuskestävyys Talvenkestävyys
Hyvä perusnurmi. Kestää kovaa leikkaamista. Löytyy lajikkeita, jotka eivät rönsyile, sekä lajikkeita, joissa on pitkiä tai lyhyitä rönsyjä.
Perusnurmi. Sopii kovassa kulutuksessa oleville alueille. Pitkät maanalaiset rönsyt.
Englanninraiheinä
Asettuminen Kasvupaikka
Nopea ja varma
Kulutuskestävyys Talvenkestävyys
Hyvin kestävä Kestää talvea heikosti
Nurmirölli
Asettuminen Kasvupaikka
Kestää hieman varjoa
Kulutuskestävyys Talvenkestävyys
Ei kovin kestävä
Muodostaa mättäitä. Matalakasvuinen. Sopii suurille aloille.
Vaatii vain vähän ravinteita. Kestää myös varjossa.
Nurmiseosten sisältö Nelson Garden Premium %
Punanata
Niitty- Englannin- Jäykkanata Nurmirölli Mikroapilaa nurmikka raiheinä
Piha Plus 65 10 25
Piha Plus Coated 65 10 25
Micro 57 40 3
Luksus 65 35
Paikkaus 40 10 50
Mökki 57 10 30 3
Varjo 75 10 12 3
Nopea 60 40
Rinne 70 10 10 10
Ekologinen nurmiseos 40 20 40
Nurmiseosten sisältö Nelson Garden Basic %
Punanata Niitty- Englannin- Jäykkanata Nurmirölli Mikroapilaa nurmikka raiheinä
Kotinurmi 65 10 25
Erikoisnurmi 70 30
Paikkausnurmi 40 10 50
Pieniä muutoksia seoksiin saattaa esiintyä kauden aikana lajikkeiden saatavuudesta johtuen. 4°
Asettuu nopeasti, valtaa tilaa rikkakasveilta. Löytyy sekä yksi- että monivuotisia lajikkeita.
Löytyy myös lajikkeita, jotka itävät matalassa lämpötilassa.
Tiheäkasvuinen.
Kestää kovaa leikkaamista, sopii siksi myös golfkentälle. Rönsyilee maan päällä ja alla.
Oheinen symboli pakkauksessa tarkoittaa siemenen itämistä alemmassa lämpötilassa kuin muut lajikkeet, jo +4 asteessa. Perustamisvaiheessa oleva nurmikko alkaa kasvaa ja vihertää nopeammin. Nopea nurmikon itäminen estää rikkaruohojen kasvun.





BASIC
Suosittu nurmenvalintakyltti auttaa kuluttajia valitsemaan oikein.
Tuotenro: RG206F






PREMIUM
Tehosta esillepanoa! Korkeassa kyltissä on kuvattu, mihin kukin nurmiseos sopii parhaiten. Näin oikean tuotteen valitseminen on kuluttajalle helpompaa.
Tuotenro: RG209F


multa & leca ®
If you have a green and lush indoor space, you’ll spend more time living in it. And the more you connect with living plants the happier you’ll be.
This is our collection of great products for urban people. People with less space and storage options. The good-looking design is intentional – you don’t need to hide it away :)








SEED
PREMIUM KYLVÖMULTA
Korkealaatuinen multaseos siementen kylvämiseen ja taimien koulimiseen. Kuohkea ja hyvin ojitettu kasvualusta, jossa on hieno- jakoinen rakenne herkkiä juuria ajatellen. Seokseen on lisätty mietoja ravinteita, jotka eivät vahingoita nuoria versoja. Sopii kaikenlaiseen viljelyyn, suositellaan myös kaktuksille ja mehikasveille.
RAAKA-AINEET: Vaalea turve, hiekka, kalkkikivijauhe, leväkalkki ja mineraalilannoite NPK 11-5-18.
RAKENNE: Hieno.
PLANT
PREMIUM KUKKAMULTA
Korkealaatuinen multaseos kaikille viherkasveille ja kukkiville lajikkeille. Seoksen ominaisuudet luovat edellytykset hyvälle kasvulle, voimakkaalle lehvistölle ja suurille kukille. Seoksen rakenne on ilmavaa jotta juuret kehittyvät hyvin. Lannoitettu hyvin pitkäaikaisravinteella.
RAAKA-AINEET: Vaalea turve, blokkiturve, hiekka, savi, kalkki, leväkalkki, mineraalilannoite NPK 11-518, Optifer® ja Osmocote.
RAKENNE: Keskikarkea.
Premium Kylvömulta 4L 184820 (4)
Premium Kukkamulta 4L 184821 (4)

ORCHID ORKIDEAMULTA
Erityinen kasvualusta orkidean taimien uudelleenistuttamiseen. Luonnossa orkideat kasvavat karkeassa ja kuohkeassa, hyvin ojitetussa alustassa. Tämä seos sopii juuri näihin tarpeisiin, ja siinä on siksi aivan erilainen rakenne kuin tavallisessa kukkamullassa. Lannoite edistää uutta kasvua ja runsasta kukintaa.
RAAKA-AINEET: Pinjankuori, vaalea turve, kalkkikivijauho ja mineraalilannoite NPK 11-5-18.
RAKENNE: Karkea.

LECA®
LECASORA
Puhdas luonnontuote paisutettua savea. Täydellinen ratkaisu kaiken tyyppisten istutusten ojittamiseen, multaan sekoitettuna maaperän kestävään parantamiseen, vesiviljelyyn ja koristeeksi. Sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön.
RAAKA-AINEET: Poltettu savi.
KOKO: 4–10 mm.

Orkideamulta 4L 184822 (4)
Lecasora 4L 184823 (4)

NELSON GARDENIN MULTASEOKSET
Nelson Gardenin uudet multaseokset on tehty Ruotsissa paikallisista raaka-aineista.
Multaseokset on tuotettu läheisessä yhteistyössä Norjan tehtaidemme kanssa, joissa mullantuotannosta on yli 40 vuoden kokemus.
Olemme tarkkoja siitä, että uudet multaseoksemme täyttävät toiminnalliset vaatimukset ja laatukriteerit niin tuotantovaiheessa kuin käytössäkin. Tuotannossa pyrimme vähäisempään ilmastovaikutukseen käyttämällä laitoksissamme uusiutuvista lähteistä tuotettua energiaa.
Tuloksena on elävä kasvualusta, joka sopii monenlaisiin tarpeisiin.
HYVÄ
MULTASEOS
PARANTAA
ONNISTUMISEN
MAHDOLLISUUKSIA
Useimmat taimet voivat kasvaa melkein missä tahansa, mutta jos unelmoit rehevistä, terveistä kukista ja kasveista, on olennaista tarjota taimille parhaat mahdolliset kasvun edellytykset.
Erityisesti on otettava huomioon kolme tekijää:
• Hyvä kasvualusta on huokoista, eikä pakkaudu liikaa. Taimen juuret tarvitsevat happea, jotta ne pystyvät leviämään ja imemään alustasta ravinteita ja kosteutta sitä mukaa, kun taimi kasvaa.
• Tasainen ravinteiden saanti edistää juurten ja mukuloiden muodostumista, lehtien kasvua ja hedelmien tuotantoa ja parantaa makua. Näin taimet pystyvät myös paremmin vastustamaan sairauksia.
• Kasvualustan kyky ottaa vettä talteen ja päästää sitä valumaan pois on myös ratkaisevan tärkeää. Tietyt taimet tarvitsevat paljon vettä, kun taas toiset viihtyvät parhaiten kuivemmissa olosuhteissa.
BIOSTIMULANTIT

Viljelyä harrastavat ihmiset ovat lähempänä luontoa, voivat paremmin ja nauttivat ilon ja ylpeyden tunteista. Viljelyinnostus on suurta ja sen suosio kasvaa.
Sama koskee muitakin kiinnostuksen kohteita, kuten ruoanlaittoa ja kestävämpiä elintapoja. Voimme paremmin, kun ympärillämme on elämää, mutta maapallolta häviää lajeja joka päivä.
Jokainen istutettu kasvi vaikuttaa osaltaan siihen, että ympärillämme on enemmän kasveja ja eläimiä.

BIOSTIMULANTIT PARANTAVAT MAAPERÄN TERVEYTTÄ
Jos emme huolehdi maasta, tuleva olemassaolomme on vaarassa. Terve maaperä on edellytyksenä planeettamme ja luontomme hyvinvoinnille. Maaperän terveydestä on kirjoitettu paljon puutarhalehdissä, minkä takia asiakkailla on kovemmat vaatimukset alan liikkeiden tuotevalikoimalle.
Maaperän terveyden takaamiseksi tarvitaan luonnonmukaista viljelyä ja luonnon ekosysteemien tukemista. Se onnistuu biostimulanttien avulla. Ne tukevat luonnollista kiertokulkua ja saavat maaperän ja kasvit vahvistamaan toisiaan.
BIOHUMUS


BIOHUMUS sisältää paljon hyödyllisiä maaperän bakteereja ja sieniä, humus- ja fulvohappoa sekä kasvuhormoneja. Biohumus vahvistaa kasvien vastustuskykyä sairauksia vastaan.
MILLOIN BIOHUMUSTA KÄYTETÄÄN?
• Maaperän elvytyksessä
• Siementen ja pistokkaiden istutuksessa
• Ruukkukasvien kastelun ja lehtilannoituksen yhteydessä
• Sekoitettuna ruukkukasvien multaan tai kasvimaahan
• Voidaan käyttää sisällä ja ulkona
Biohumus, 5L 7052 (4)
Biohumus, 5L 7054 (60)
Biohumus & Biohumus terra, 5L 7058 ( 40+20)
BIOHUMUS TERRA


BIOHUMUS TERRA sisältää sekä biohumusta että biohiiltä. Biohiili toimii hiilinieluna.
Se parantaa maan rakennetta ja terveyttä ja saa mikrobit viihtymään.
MILLOIN BIOHUMUS TERRAA KÄYTETÄÄN?
• Puiden, pensaiden ja perennojen istutuksen yhteydessä
• Kun luodaan kukkapenkkejä tai puutarhamaata
• Kukkapenkin, puutarhamaan, istutuslaatikoiden, ruukkujen ja istutusastioiden maanparannukseen
Biohumus Terra, 5L 7053 (4)
Biohumus Terra, 5L 7055 (60)
KOMPOSTI ON LUONNOLLINEN
TAPA LUODA ELÄVÄ PUUTARHA
Kompostointi on luonnollinen tapa kierrättää. Kaikki kasvattamasi kasvit, jotka kuolevat kasvukauden päättyessä, voivat olla hyödyksi eläimille ja mikroeliöille. Tuloksena on rikas ja huokoinen maa.


KOMPOSTORI
Kätevä kompostori mustaa muovia. Jalustan avulla kompostorin kääntäminen on helppoa. Sisäinen ilmastus nopeuttaa prosessia, ja komposti on valmis 3–4 viikossa. Kätevä käyttää, siistin näköinen puutarhassa.
Kompostori
696031 (1)

Kompostointi on luonnollinen tapa kierrättää. Kaikki kasvattamasi kasvit, jotka kuolevat kasvukauden päättyessä, voivat olla hyödyksi eläimille ja mikroeliöille.
Tuloksena on rikas ja huokoinen maa.

Sekoita kompostia maahan keväisin ja syksyisin, näin parannat maan tuottavuutta. Se auttaa myös veden pysymistä hiekkaisessa maassa ja lisää savisen maan läpäisevyyttä. Prosessi on yksinkertainen ja ympäristöystävällinen, ja tuloksena on tehokas ravintolisä puutarhamultaan.

Kompostia voi käyttää koko kasvukauden ajan puutarhalannoitteena, esim. pitkävaikutteisena lannoitteena vihanneksille ja kukille.

Komposti on valmis, kun se on rakeista, väriltään tummanruskeaa ja tuoksuu mukavasti mullalta. Tyhjennä kompostiastia tässä vaiheessa, mutta jätä pohjalle vähäsen – siitä saat hyvät mikrobit seuraavaa kierrosta varten.


kasvinsuojelu
LANNOITA JA PARANNA SATOA
Kasvit eivät elä pelkästään vedellä ja valolla, ne tarvitsevat myös ravinteita. Sen vaikeampaa se ei ole. Kasveille on annettava lannoitetta, jotta saadaan hyvä sato.
ORGAANINEN LANNOITE
Tuote, jonka raaka -aineet ovat eloperäiset, esim. elintarviketeollisuuden jäämät (eläinperäiset tai kasviperäiset) tai luonnonlanta.
- ravinteet vapautuvat hitaasti, pitkävaikutteinen
- lisää maa-ainesta ja hyödyttää maaperän pieneliöitä
- voi luonnollisen alkuperänsä takia tuoksahtaa

”Suomennos: hyväksytty luomuviljelyyn KRAV / Sverige”
ravinteet ja lannoitteet
MAKSIMOI TOMAATTISATO

Vaihe 1 - Kylvä. Käytä kylvömultaa, aseta tomaatinsiemenet mullan pinnalle. Peitä ohuella kerroksella multaa tai vermikuliittia. Aseta valoisaan ja lämpimään paikkaan. Pidä kylvös kosteana.

Vaihe 3 - Lisää ravinteita. Tomaatti kasvaa nopeasti, ja uusi taimi on jo muutaman viikon kuluttua käyttänyt suurimman osan mullan ravinteista. Lisää multaan tomaateille tarkoitettuja ravinteita.


Vaihe 2 - Kouli. Noin kolmen viikon kuluttua, kun taimeen on kasvanut toinen lehtipari, on oikea hetki siirtää se suurempaan ruukkuun. Uusi multa on täynnä uusia ravinteita.

Vaihe 4 - Jatka ravinteiden lisäämistä säännöllisesti niin, että taimi jaksaa tuottaa tomaatteja koko kasvukauden ajan. Parasta on antaa ravinteita vähän ja usein, ainakin kerran viikossa. Korjaa tomaatit auringon kypsyttäminä ja nauti.
TOMAATTIRAVINNE
NPK 7 - 1,3 - 5
Kasviravinne, joka sisältää hivenravinteita ja joka sopii erityisesti tomaatille ja yrteistä mm. basilikalle.

Tomaattiravinne 250 ml
6725 (18)
7312600 067257

Tomaattiravinne 1,5 l
6726 (8)
7312600 067264
Tomaattiravinne 1,5 l
6728 1/3 lava (72)
7312600 067264
Valkoiset pullot on valmistettu polyeteenistä (HDPE). Samaa muovia käytetään monissa elintarvikepakkauksissa. Uuden värin ja muovityypin ansiosta pullot sopivat paremmin kierrätykseen.

KASVIRAVINNE
NPK 7 - 1 - 5
Kasviravinne, joka sisältää hivenravinteita ja sopii useimmille vihreille ja kukkiville ruukkukasveille. Ravinnetta annetaan vuoden ympäri.

250 ml 6703 (18)
7312600 067035
PELARGONIRAVINNE
NPK 7 - 1 - 5
Kasviravinne, joka sisältää hivenravinteita ja sopii erityisesti pelargonille. Ravinnetta annetaan vuoden ympäri paitsi talvilevon aikana. Mullan pitää kuivua kastelukertojen välillä.


067080

067417
Pumppupullo helppoon ja tarkkaan annosteluun.
Kasviravinne 750 ml 6708 (15)
Kasviravinne 500 ml 6741 (19)
7312600
Pelargoniravinne 750 ml Lattiadisplay 6715 (45)
Pelargoniravinne 750 ml 6713 (15)
Kasviravinne




LEIKKOKUKKARAVINNE
Pidentää leikkokukkien kestävyyttä maljakossa. Liuos on väritön, se ei näy eikä värjää, pitää veden maljakossa raikkaana pidempään. Tiiviste.
SITRUSRAVINNE
NPK 7 - 1,3 - 5
Kivennäisravinne sitruskasveille, sisältää hivenravinteita. Mullan on hyvä kuivua kastelukertojen välillä. Sekoitetaan veteen. Annetaan vuoden ympäri, talvisaikaan puoli annosta.
CHILIRAVINNE
NPK 4 - 3 - 5
Kasviravinne, joka sisältää hivenravinteita ja sopii erityisesti chilille ja paprikalle. Parantaa juuristoa ja hedelmien muodostumista.


ORKIDEARAVINNE
NPK 4 - 3 - 5
Kasviravinne, joka sisältää hivenravinteita ja sopii erityisesti orkideoille. Mullan pitää kuivua kastelukertojen välillä. Kasteluun/ uppokasteluun voidaan käyttää myös sadevettä.
Leikkokukkaravinne 250 ml
6745 (18)
7312600 067455
750 ml
Sitrusravinne 250 ml
6723 (18)
7312600 067233
Chiliravinne 250 ml
6727 (18)
7312600 067271
6724 (15)
7312600 067240
Orkidearavinne 250 ml
6733 (18)
7312600 067332
PITKÄVAIKUTTEINEN LANNOITE
NPK 15 - 3 - 13
Ravinnerakeet, joista ravinteet vapautuvat kosteuden ja lämmön avulla.
1 lannoituskerta/kasvukausi.
Pitkävaikutteinen lannoite, 250 g
6782 (12)
7312600 067820
Pitkävaikutteinen lannoite, 250 g
6783 (60)
7312600 067820
Sitrusravinne
ORGAANINEN KIVENNÄISLANNOITE
Lannoite tai ravinne, jossa parhaat ominaisuudet molemmista.
- nopeavaikutteinen, saattaa sisältää korkeampia ravinnepitoisuuksia (kuin kivennäisravinne)
- lisää maa-ainesta ja parantaa maan rakennetta (orgaaninen lannoite).

Lajitelma Ruusu-/Rhodolannoite
6960 x 68, 6970 x 67
KD67 1/3P *KD67*



RUUSULANNOITE
NPK 7 - 3 - 10
Ruusuille tarkoitettu nopeavaikutteinen orgaaninen kivennäislannoite, jonka vaikutus kestää pitkään.
Ruusulannoite, 1 kg 6960 (12)
RHODOLANNOITE
NPK 5 - 3 - 7
Alppiruusuille tarkoitettu nopeavaikutteinen orgaaninen kivennäislannoite, jonka vaikutus kestää pitkään.
Rhodolannoite, 1 kg 6970 (12)
KIVENNÄISLANNOITE
Epäorgaaninen. Prosessoitu ja siksi tasapainoinen tuote, jossa käytetään hyväksi esim. ilmassa olevaa typpeä.
- kasviravinteiden keskinäiset suhteet on laskettu tarkasti ja pitoisuudet ovat korkeita
- nestemäinen lannoite vaikuttaa nopeammin
- kemiallisesti valmistettu


RAVINNEPUIKKO
NPK 14 - 3 - 7 + micro
Kasviravinne, hivenravinteet vapautuvat kastelun yhteydessä– ei palovaurioiden vaaraa.
Riittää 3 kuukaudeksi.
Ravinnepuikko, 40 kpl 6770 (20)
7312600 067707


Oksastusvaha, 250 g Luonnon hartsipohjainen oksastus-/ jalostusvaha sopii hedelmä- ja koristepuiden ymppäykseen ja haavanhoitoon. 8562 (10)
7312600 085626

Haavavoide, 150 g Haavavoide puiden ja pensaiden haavojen ja leikkausarpien suojaksi. 8555 (12)
7312600 085558

Liimarengas, 3 m Myrkytön liimanauha-ansa mm. hallamittareita vastaan. Kiinnitetään suojattavan puun rungon ympäri ennen pakkasia. 8550 (8)
7312600 085503

Lehtikiilto, 250 ml
Antaa viherkasville luonnollisen kiillon ja suojaa lehtiä pölyltä ja lialta (ei mehikasveille).
6940 (12)
7312600 069404

Käyttöturvatiedotteet on haettavissa osoitteesta ecoonline.fi.


ETANAESTE KUPARITEIPPI
Kupariteippi, joka liimataan kauttaaltaan ruukkujen, lavakaulusten ym. reunan ympärille. Ympäristöystävällinen tapa suojata taimia etanoilta. 40 mm x 5 m
Etanaeste kupariteippi 8531 (12)
7312600 085312

ETANAREUNUS LAVAKAULUS
Helposti lavakauluksen reunaan ruuvattava metallilista, joka pitää etanat poissa kasvien luota. Sopii suureen lavakaulukseen. 120 x 80 cm
Etanareunus lavakaulus 8534 (10)
7312600 085343

Varmista torjunta-aineen / kasvinsuojeluaineen turvallinen käyttö. Lue pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.
KÄRPÄSANSA IKKUNAAN
Ympäristöystävällinen keino esim. kärpäsiä vastaan. Huomaamaton ja helppokäyttöinen liima-ansa. 8 kpl.

Kärpäsansa Ikkunaan 8650 (24)
7312600 086500
KÄRPÄSANSA SPIRAALI
Ympäristöystävällinen torjuntakeino esim. kärpäsiä vastaan. Helppokäyttöinen. 4 kpl.

Kärpäsansa Spiraali 8652 (20)
7312600 086524
ROTANLOUKKU
Helppo käyttää.

Hiirenloukku, muovi Hiirenloukku muovia. Helppo virittää ja tyhjentää. Yhden käden otteella tyhjennettävä. 8640 (12)
7312600 086401
turvallinen käyttö. Lue pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.

KÄRPÄSANSA BANAANIKÄRPÄSILLE
Banaanikärpäsansa vangitsee tehokkaasti banaanikärpäsiä ja muita lentäviä hyönteisiä. Ne tarttuvat kannen liimaarkkiin tai hukkuvat purkissa olevaan nesteeseen. Ansaa voi käyttää monia kertoja. Lisäliima-arkit myydään omassa 6 kpl pakkauksessaan.


Kärpäsansa, banaanikärpäsille
Banaanikärpäsansa. Kärpäset tarttuvat kannen liimaan tai hukkuvat purkissa olevaan nesteeseen. Sisältää 5 kpl liimalevyjä. 8655 (12)
7312600 186545
Liima-arkki banaanikärpäsansalle, 6kpl
8658 (12)
7312600 186583
Banaanikärpäsansa lattiadisplay
Sisältää: 8655 (48) KD693 (1)

torjunta-aineen / kasvinsuojeluaineen turvallinen käyttö. Lue pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.

käsineet
Käsine joka tilanteeseen! Tietoisuus siitä, miten toimintamme vaikuttaa ympäristöön, kasvaa jatkuvasti ja siksi laajennamme nyt valikoimaamme uusilla käsinemalleilla. Uudet mallit on valmistettu bambusta tai kierrätetyistä muovipulloista. Laajasta valikoimastamme löytyy tarkoituksenmukaiset käsineet koko perheelle.
Merkinnät käsinepakkauksissa:
Näppituntuma
käsine säilyttää näppituntuman ja sopii esim. rikkaruohojen kitkemiseen.
Turvallinen valmistettu leikkuuhaavoilta suojaavasta materiaalista. Raskaammat työt käsine kestää myös raskaampia puutarhatöitä.
7 size
Koko
3-4 lapsille, 6-8 pienemmille, 9-11 suuremmille käsille.
Vedenpitävä viisi tippaa tarkoittaa parasta vedenpitävyyttä.
KÄSINE TIP
Ohut ja taipuisa käsine kevyisiin ja sorminäppäryyttä vaativiin puutarhatöihin. Sopii vihannesten ja kukkien keräämiseen. Nylonia ja hiilikuitua, sormenpäät kastettu polyuretaaniin (PU).



LASTEN KÄSINE RECO
Tiiviisti kierrätyspolyesteristä (vesipulloista) ja spandeksista neulottu käsine lapsille, kämmenen puolella ja sormenpäissä nitriilipäällyste. Hyvin notkea käsine, hyvä ote.

Lasten käsine Reco, sininen (12)

Lasten käsine Reco, roosa (12)
Lasten käsine, valmistettu kierrätetyistä muovipulloista.

KD429 Lajitelma Lasten käsine Reco
Sisältö:
7274-3 12 par
7274-4 12 par
7275-3 12 par
7275-4 12 par
7277-3 12 par
7277-4 12 par 72 paria yhteensä

Lajitelma Lasten työkalut s.170

RECO
Tiiviisti kierrätyspolyesteristä (vesipulloista) ja spandeksista neulottu käsine, kämmenen puolella ja sormenpäissä nitriilipäällyste. Hyvin notkea käsine, hyvä ote.




BAMBOO
Pehmeä käsine bambukuidusta, lateksipäällyste. Bambu on nopeasti uusiutuvaa luonnonmateriaalia, joka tuntuu pehmeältä ja mukavalta ja muistuttaa puuvillaa.

7272-7
7273-7
7272-8
7273-8
7276-7
7276-8
7276-10
Bamboo, vihreä (12)
Reco, vihreä (12)
Reco, sininen (12)
ALLROUND, 6-PACK
Kulutusta kestävä käsine. Hyvä istuvuus, monikäyttöinen. Polyuretaanilla vahvistettua polyesteriä.

(20)
7250-8
7250-10
7312600 072503
7312600 172500
COSY

Lämpimästi vuorattu joustava käsine.
Notkea, lämmin käsine polyesterineulosta. Akryylivuori ja musta nitriilipäällyste. Lämmin, taipuisa ja mukava käsine puutarhatöihin kylminä päivinä.

Cosy, viininpunainen (12)
7280-7
7280-8
7280-10

COMFORT
Ohut ja joustava käsine lateksiin upotetusta nailonista. Käsineen käyttömukavuus ja ote on huippuluokkaa, ja se sopii sormitarkkuutta vaativiin puutarhatöihin.

Comfort, or/musta (12)

Comfort, lime/musta (12)
7262-6
7262-7
7262-8
7262-9
7260-10
7312600 172609

Comfort, harmaa/musta (12)
7265-6
7265-7
7265-8
7265-9
7265-10
7265-11
7312600 072657
7312600 172654
7312600 272651
7312600 372658
7312600 472655
7312600 572652
7312600 072626
7312600 172623
7312600 272620
7312600 372627

Comfort, vihreä/musta (12)
7266-7
7266-8
7266-9
7266-10

Comfort, liila/musta (12)
7263-6
7263-7
7263-8
7263-9
7312600 072633
7312600 172630
7312600 272637
7312600 372634

KD431 Lajitelma Reco/Bamboo
Sisältää:
7272-7 24 par
7272-8 24 par
7273-7 12 par
7273-8 12 par
7276-7 12 par
7276-8 12 par
7276-10 24 par
120 paria yhteensä
*KD431*


KD422 Lajitelma Käsine 120 pr
Sisältää:
7262-7 12 par
7262-8 12 par
7263-7 12 par
7263-8 12 par
7265-7 12
7265-8 12
7266-8 12
7266-10 6
7265-7 6
7265-8 6
7265-9 12
7265-10 6
120 paria yhteensä
*KD422*


kasvilavalla viljele helposti
Kasvilavojen avulla viljelyharrastuksen aloittaminen on helppoa. Lavoja voi käyttää myös parvekkeella tai pinnoilla, joissa ei ole riittävästi maata.


Kaaliverkko lavakaulus 120 x 80 cm
Lavakaulukselle sopiva kaaliverkko, jossa kuminauha. Sopii kaarilla varustetulle kasvilavalle. Mitat: 120 x 80 cm.
5369 (12)
7312600 053694

Kasvuharso lavakaulus, kaaren muoto, avattava
Taipuisa kuitukangas aukolla. Aukeaa vetoketjulla. Aukon ansiosta viljelmää pääsee hoitamaan irrottamatta koko kangasta. Sopii 80 x 120 cm kokoiselle lavakaulukselle.
5351 (12)
7312600 053519


Suojamatto villa 120 x 80 cm
Suojaa kasveja kuivumiselta ja rikkaruohoilta. Pitää maan lämpötilan ja kosteuden ja suojaa satoa lialta. 100% luonnontuote. Mitat 1,2 x 0,8 m. 250 g/m2.
5330 (12)
7312600 153301
Lajitelma lavakaulusviljely

Sisältää: 55330 x 12 5340 x 24 5356 x 12 5351 x 12 5353 x 10 5356 x 12 301229 x 12 5369 x 12 8531 x 12 KD006
KATEKANGAS LAVAKAULUS MUOTOONOMMELTU
Muotoonommeltu katekangas kahdelle päällekäin laitetulle lavakaulukselle. Asetetaan sisäpuolelle estämään mullan karkaamista ja rikkakasvien kasvua. Polypropeeni 50 g/m².

Katekangas lavakaulus muotoonommeltu
80 x 120 x 38 cm
5340 (12)
7312600 053403


Kangasta kiertää kuminauha!

Kaaret lavakaulus
Lisätarvike lavakaulukseen. Kaksi kätevää mustaa metallikaarta, jotka asennetaan lavakaulukseen ja peitetään kasvuharsolla tai muovilla viljelyolosuhteiden parantamiseksi ja kasvien suojelemiseksi.
5353 (10)
7312600 053533

Etanareunus lavakaulus
Helposti kasvilavan reunaan ruuvattava metallilista, joka pitää etanat poissa kasvien luota. Sopii suureen kasvilavaan. 120 x 80 cm
8534 (10)
7312600 085343

Kasvuharso lavakaulus
Lavakaulukselle mitoitettu kasvuharso, jossa kuminauha. Helppo käyttää. Suojaa tuulta, voimakasta auringonpaistetta ja ei-toivottuja hyönteisiä vastaan. Kestää UV-säteilyä. Kestävä. Polypropeeni 23g/m². 1,4 x 1,8 m
5356 (12)
7312600 053564

Kasvuharso lavakaulus, kaaren muoto
Lisätarvike kaarilla varustettuun 120 x 80 cm kokoiseen lavakaulukseen. Muotoonommeltu kasvuharso resoreineen parantaa viljelyolosuhteita ja suojaa kasveja. UV-suojattu. Polypropeeni (PP) 50 g/m².
301229 (12)
7049883 012291

Etanaeste kupariteippi
Kupariteippi, joka liimataan kauttaaltaan ruukkujen, lavakaulusten ym. reunan ympärille. Ympäristöystävällinen tapa suojata taimia etanoilta.
8531 (12)
7312600 085312

VILJELE KASVILAVALLA MYÖS
PYSTYSUUNNASSA
Säleikön avulla saat sokeriherneet, köynnöskrassit tai tuoksuherneet kasvamaan kauniisti ylöspäin.
Korkealle köynnöstävien kukkien ja herneiden seuraan sopivat loistavasti matalakasvuiset vihannekset, kuten salaatti ja kaali.
kasvilava
SÄLEIKKÖTUKI
Kaksi tukea lavakauluksen säleikköä varten (tuotenro 5150). Tuet työnnetään syvälle maahan ja säleikkö pujotetaan tukien uriin. Käsittelemätöntä puuta.

Metallisäleikkö lavakaulus

Mustaksi lakattu metallisäleikkö, joka sopii sekä suureen että pieneen lavakaulukseen köynnöskasveille. 71 x 110 cm.
5150 (10)
7312600 051508

Säleikkötuki 2 kpl 5152 (5)
7312600 051522
SÄLEIKKÖ 140 CM
Kolmiosainen, ruosteenvärinen säleikkö lavakaulukselle. Toimii myös vehreänä tilanjakajana. Käytetään taitettuna vakauden lisäämiseksi. Valmistettu jauhemaalatusta teräksestä. Lev. 38+75+38 cm, kork. 140 cm
55740 (3)
7312600 557406


puutarhan työkalut
Parhaat ystäväsi – erilaiset puutarhan työkalut – ovat aina mukanasi, kun teet töitä puutarhassasi. Työkalujen on oltava tarkoituksenmukaisia, mukavia kädessä ja mielellään myös hyvännäköisiä.

Oksasaha 25/43 cm
Kokoontaittuva oksasaha, kolme asentoa.
5436 (12)
7312600 054363

Aitasakset 63 cm
Aitasakset teflonpinnoitetulla terällä. Aaltomaiset terät helpottavat leikkaamista.
5446 (6)
7312600 054462

Voimasakset 75 cm
Reilut voimasakset, teflonpinnoite terässä.
5437 (6)
7312600 154377


9871 Puikkoteline
Monikäyttöinen puikkoteline, joka soveltuu monenlaisille tuotteille, 6 puikkoa. Mitat: kork. 33 cm, lev. 70 cm, syv. 27,5 cm.

Sekatööri, papukaija 16 cm
Sievä ja kätevä sekatööri esim. ruukkukasvien leikkaamiseen.
Erinomainen malli myös hieman pienemmille käsille.
5404 (15)
7312600 154063


Voikukkarauta ruostumteräs 35cm
Voikukkarauta ruostumatonta terästä. Kahva
Käytetään rikkaruohojen pitkien juurien poistamiseen. Kätevä ja laadukas käsityökalu.
P 35 cm
7626 (10)
7312600 076266

Kaavinrauta ruostumteräs 32cm
Kaavinrauta ruostumatonta terästä. Kahva
Käytetään esim. rikkaruohojen poistoon kivilaattojen välistä.
Kätevä ja laadukas käsityökalu. P 32 cm
7628 (10)
7312600 076280

Käytännöllisiä työkaluja, joissa on mukava kädensija.

Istutuslapio leveä ruostumteräs 33cm
Leveä istutuslapio ruostumatonta terästä.
Kätevä ja laadukas käsityökalu. P 33 cm
7620 (10)
7312600 076204

Istutuslapio kapea ruostumteräs 33cm
Kapea istutuslapio ruostumatonta terästä.
Kätevä ja laadukas käsityökalu. P 33 cm
7622 (10)
7312600 076228

Möyhennin ruostumteräs 28cm
Möyhennin ruostumatonta terästä.
Käytetään maan möyhentämiseen.
Kätevä ja laadukas käsityökalu. P 28 cm
7624 (10)
7312600 076242

Sadonkorjuusakset Curved Blade
Fiksut sadonkorjuusakset, hellävaraiset herkille ja hauraille kasvinosille. Pyöristettyjen terien ansiosta saksilla on hyvä leikata yrttejä ja poistaa tomaateista varkaita.



Sekatööri 17 cm
Edullinen papukaijasekatööri
Papukaijasekatööri on malliltaan yksinkertainen ja luotettava, ja sen hinta-laatusuhde on erinomainen. Suunniteltu erittäin suorituskykyiseksi, silti materiaalia on vähän ja sekatööri on kevyt ja helppo käyttää. Täydellinen sinulle, joka haluat terävän ja kestävän sekatöörin, mutta et halua maksaa siitä liikaa. Pituus 21 cm
5398 (10)




Display Sekatööri Lady
Suosittu malli esim. ruukkukasveille ja pensaille. Erinomainen malli myös hieman pienemmille käsille. Vaihdettavassa terässä teflonpinnoite. Teho 15 mm.
5395 (10)
5395D (20)
7312600 053953 7312600 053953
Sadonkorjuusakset Curved Blade Sakset sadonkorjuuseen. Taivutetun terän ansiosta sato ei vahingoitu leikatessa. Pituus 19 cm.
5402 (10)

Sekatööri 21 cm
Perinteinen malli. Vaihdettava teflonpinnoitteinen terä. Teho 20 mm.

5397 (10) 5397S Vaihtoterä (1) 7312600 153974 7312600 053977

PUUTARHAVÄLINEITÄ LASTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN

Kooltaan erityisesti lapsille sopivia puutarhavälineitä. Valmistettu käsittelemättömästä puusta, joka on pehmeää ja tuntuu kädessä mukavalta. Lapion yläosasta puuttuu kokonaan kädensija, jotta ei sattuisi vahinkoja, ja harava on tehty metallin sijaan muovista, jolloin se on sekä kevyt että turvallinen lasten käyttää.

Lasten pistolapio
Lasten pistolapio, varsi. Ei sovellu alle 3-vuotiaille lapsille. CE-merkitty. Pituus 76 cm
5451 (10)

Lasten lehtiharava
Lasten lehtiharava, varsi. Ei sovellu alle 3-vuotiaille lapsille. CE-merkitty. Pituus 82 cm
5452 (10)

Lajitelma Lasten työkalut Sisältää lasten työkaluja ja käsineitä
5454 x 18
5452 x 25
5451 x 20
5461 x 16
7274-3 x 36
7274-4 x 36
7275-3 x 36
7275-4 x 36
5463 Puuteline
*5453*

Lasten harja


Lasten harja, varsi. Ei sovellu alle 3-vuotiaille lapsille. CE-merkitty. Pituus 67 cm
5454 (10)
Lasten hara
Lasten hara, varsi. Ei sovellu alle 3-vuotiaille lapsille. CE-merkitty. Pituus 67 cm
5461 (10)
7275-4
Lasten käsine Reco, roosa (12)
Lasten käsine Reco, sininen (12)

sidonta ja tuenta

ANNA KASVEILLE
TUKI, JONKA NE TARVITSEVAT
Tue ruukkukasveja kukkakepillä ja kasvirenkaalla, sido vastaistutettu omenapuu, kiinnitä lehvästö niin, ettei se rikkoudu tuulessa, pystytä kärhölle kaunis säleikkö, jota pitkin se voi kiivetä, tue tomaatit ja kurkut fiksulla ”tomaattitornilla” … Näin puutarhasi näyttää siistiltä ja kasvisi voivat erityisen hyvin!





KASVIPIDIKE 20 KPL
Helppokäyttöinen kasvipidike. Kätevä tapa tukea kasveja. 10 kpl koossa 7,1 x 5,3 cm ja 10 kpl koossa 4 x 3,5 cm.
Kasvipidike 20 kpl 6010 (12)
KASVIPIDIKE STRONG 12 KPL
Vahva kasvipidike tukemaan kasvia kun sato on painavimmillaan. Ø3 cm.

Kasvipidike Strong 12 kpl 6012 (10)

Jute naru luonnonväri 60 m Luonnonvärinen juuttinaru. 6203 (15)
7312600 062030

Jute naru luonnonväri 200 m Luonnonvärinen juuttinaru. 6207 (6)

Jute köysi 15 m Luonnonvärinen juuttiköysi. 3-säikeinen. ø 6 mm 6228 (9)
7312600 062283
7312600 062078

Luonnonheinänaru Luonnonheinästä tehty kaunis sidontanaru. Biologisesti hajoava. Mieto heinän tuoksu. 3mm paksua, 15 m 6234 (20)
7312600 062344



Jute naru vihreä 60 m Vihreä juuttinaru. 6213 (15)
7312600 062139

Sisalnaru Natur 60 m Luonnonvärinen sisalnaru. 2-säikeinen.
6237 (12)
7312600 062375
Sidontalanka hellävaraisella sisal-päällysteellä 10 m Sidontalanka, joka on suunniteltu antamaan tukea kasveja sidottaessa. Päällystetty luonnon sisalilla, joka on hellävarainen kasvien varsia vasten. Täydellinen kasvien tukemiseen niitä vahingoittamatta.
6238 (12)

Jute Twister luonnonvärinen 5 m
6260 (20)
7312600 062603
JUUTTIVERKKO SÄLEIKÖN
RAKENTAMISEEN
Koristeellinen juuttiverkko pavuille, tuoksuherneille, krassille ja muille köynnöskasveille. Kiinnitä valitsemaasi rakenteeseen, esim. tukikeppeihin.
Voidaan kompostoida käytön jälkeen. 1,8 x 1,8 m

Juuttiverkko
6240 (12)

7312600 062405

Sidontarengas
Kaksi erilaista kasvien sidontarengasta, pyöreä metallirengas ja käytännöllinen muovinen 8-rengas. 50 kpl. 6014 (10)
7312600 060142

Tomaattipidike
Isoja klipsejä, jotka sopivat hyvin tomaatintaimille. Helppoja käyttää, voidaan avata ja sulkea. 20kpl.
6019 (10)
7312600 060197

Softbinder 5 m
Kumipäällysteinen rautalanka erityisen pehmeään sidontaan. Vihreä. 5m. 6064 (20)
7312600 060647

Puunsidos
Muovinen verkkonauha puunsidontaan. Leveys 30 mm, pituus 3 m. 6033 (10)
7312600 060333


Leveämpi, korkealaatuinen puunsidos.

Puunsidos juuttikangas 5 m
Puunsidos vastaistutetuille puille. Kaunis myös esim. kranssien koristeena. 6 cm x 5 m.
6233 (12)
7312600 162334

Puunsidos juuttikangas 25 m
Leveä puunsidos, jota voi käyttää koristeena, puiden sitomiseen ja villamaton kiinnittämiseen kasvien ympärille suojaksi. 6 cm x 25 m.
6235 (7)


Rautalanka 30 m Muovitettu rautalanka. Halkaisija 1,4 mm, pituus 30 m. 6036 (10)

Rautalanka 15 m Muovitettu rautalanka.
Halkaisija 2 mm, pituus 15 m. 6037 (10)


Rautalanka päällystetty 50 m Muovitettu rautalanka. Vihreä. Halkaisija 0,8 mm, pituus 50 m. 6056 (12)

Twister 50 m Rautalanka päällystetty erittäin hellävaraisella keinomateriaalilla. Rulla, katkaisin. 50 m.
6054 (10)
7312600 060548
Rautalanka galvanoitu 50 m Galvanoitu rautalanka.
Halkaisija 0,9 mm, pituus 50 m. 6058 (12)


Myrte sidontalanka, 100 m Vihreä myrtelanka, esim. kranssin sidontaan. ø 0,3 mm, pituus 100 m. 6065 (20)
Sidontalanka 2-pack 1 galvanoitu ja 1 vihreä muovitettu rautalanka. ø 0,75 mm, pituus 2 x 40 m.
6060 (12)

Twister 25 m
Litteä muovitettu rautalanka sidontaan, katkaisin. 25 m.
6030 (10)
7312600 060302
7312600 060371
7312600 060364
7312600 060562
7312600 060654
7312600 060586


Ruukkusäleikkö Cato
Ruukkusäleikkö messinginväristä terästä, kärpäslätkän muotoinen. Sopiva ulko- ja sisäruukuille. Mitat: 20,4 cm x 41,3 cm. 5227 (12)

Ruukkusäleikkö Circle
Ruukkusäleikkö messinginvärisestä teräksestä, taivutettu ympyrän muotoon. Sopii sekä sisäettä ulkoruukkuihin. Ø28 cm, korkeus 38 cm.
5221 (12)
RUUKKUSÄLEIKKÖ ELEMENTS

Ruukkusäleikkö Elements
Ruukkusäleikkö messinginväristä terästä, tyylikkäästi muotoiltu. Sopiva suuremmille ruukuille ja avomaalle. Korkeus 140 cm.
5225 (8)

Metallisäleikkö Hexa

Ruukkusäleikkö Elements
Ruukkusäleikkö messinginvärisestä teräksestä, kauniisti taivutettu. Sopii sekä sisä- että ulkoruukkuihin. Korkeus 40 cm.
5220 (12)
7312600 052208
Kiipeäville kasveille.
7312600 052215
Messinginvärinen säleikkö köynnöskasveille. Yhdistä haluamasi määrä kuusikulmaisia lenkkejä ketjuksi. Asennetaan esim. verhotankoon. Kokonaispituus 108 cm.
5223 (10)
7312600 052239



Ruukkusäleikkö Squares valkoinen
Valkoinen ruukkusäleikkö muovia, muodostaa ruudukon.
Sopii sekä sisä- että ulkoruukuille.
Mitat 30 cm x 46 cm. 5230 (10)

Ruukkusäleikkö Circles valkoinen
Valkoinen ruukkusäleikkö muovia, muodostaa ympyröitä.
Sopii sekä sisä- että ulkoruukuille.
Mitat 15,5 cm x 37,5 cm. 5232 (10)

Ruukkusäleikkö Circles musta
Musta ruukkusäleikkö muovia, muodostaa ympyröitä. Sopii sekä sisä- että ulkoruukuille.
Mitat 15,5 cm x 37,5 cm. 5233 (10)
Tue köynnöstäviä ruukkukasveja ja tee kodistasi vehreä keidas.

RUUKKUSÄLEIKKÖ CACTUS
Ruukkusäleikkö vihreäksi lakatusta teräksestä, taivutettu kaktuksen muotoon. Sopii sekä sisä –että ulkoruukkuihin. Korkeus 40 cm.

Ruukkusäleikkö Cactus 5222 (12)
12600 052222


Kosteusmittari
Näyttää kastelutarpeen. Ei paristoja. Ihanteellinen isoihin ruukkuihin, mutta sopii erinomaisesti myös penkkeihin.
5798 (10)
7312600 054288
Lomakastelija 5 kpl
Helpottaa ruukkukasvien kastelua loma-aikana. Huolehtii kastelusta useiden viikkojen ajan.
5815 (24)
7312600 052284

Lehtikiilto, 250 ml
Antaa viherkasville luonnollisen kiillon ja suojaa lehtiä pölyltä ja lialta (ei mehikasveille).
6940 (12)
7312600 069404

Lisämyyntituotteita ruukkukasvien lähelle.


Hyvännäköinen ja toimiva tuki köynnöskasveille.
TOMAATTISÄLEIKKÖ
Fiksu tuki korkeille kasveille, erityisesti tomaatille ja kurkulle. Kolmiosainen säleikkö taitellaan kasvin ympärille tukevaksi torniksi. Jauhemaalattua terästä, punaruskea.
Tomaattisäleikkö
Kork. 140 cm, lev. 23 + 25 + 23 cm 55743 (6)
7312600 557437
TUKIKEPPI PUU/KOOKOS

Luonnonmateriaalista valmistettu tuki, kookoskuidulla päällystettyä puuta. Kätevä ja hyvännäköinen tuki köynnöskasveille sisätiloihin, esim. jättipeikonlehdelle ja kultaköynnökselle.

Tukikeppi puu/kookos
Kork. 70 cm 5953 (20)

Tukikeppi puu/kookos
Kork. 90 cm 5954 (20)

Lajitelma
Tukikeppi puu/kookos
5953 x 30
5954 x 30
KD515
METALLISÄLEIKKÖ
Säleikkö jossa sopivin välein sisäänrakennetut kiinnikkeet
helpottavat seinään kiinnittämistä. Yhdistä useampia säleikköjä kasvutavan mukaan. Hyvännäköinen ja käytännöllinen ratkaisu.

SÄLEIKKÖ
Metallisäleikkö
Sievä ja vähäeleinen säleikkö, jossa sopivin välein sisäänrakennetut kiinnikkeet helppoa seinänkiinnitystä varten. Yhdistä useampi säleikkö tyylikkääksi kokonaisuudeksi. Ruosteenväristä jauhemaalattua terästä. 34 x 78 cm 55745 (8)
7312600 557451
Tyylikäs ja monikäyttöinen säleikkö. Sopii hienosti tukemaan papuja ja tuoksuherneitä kasvilavalla tai parvekkeella, mutta voidaan yhtä lailla asettaa seinää tai aitaa vasten tai käyttää vehreänä tilanjakajana terassilla tai puutarhassa.

Säleikkö, 140 cm
Kolmiosainen, ruosteenvärinen säleikkö kasvilavalle, avomaalle. Käy myös vehreänä tilanjakajana huoneessa. Käytetään taitettuna vakauden lisäämiseksi. Valmistettu jauhemaalatusta teräksestä. lev. 38+75+38 cm, kork. 140 cm 55740 (3)
7312600 557406

Säleikkö, 140 cm
Sisältää 9 kpl Säleikkö, 55740. KD555 (1)




Säleikkö Puu, valkoinen
0,7 m² = 50 x 140 cm
Säle 18 x 10 mm
5191 (10)
7312600 051911
Säleikkö Puu, valkoinen
2,0 m² = 100 x 200 cm
Säle 18 x 10 mm
5192 (10)
7312600 051928
Säleikkö Puu, valk. viuhka
200 cm
Säle 18 x 10 mm
5193 (10)
7312600 051935

Lajitelma Säleikkö, puu valk
Sisältää: 5191 (20), 5192 (20), 5193 (10)
KD507 1/2-lava (50)


Säleikkö Muovi, viuhka
100 x 145 cm
5170 (16)
7312600 051706
HANDMADE
Menneen ajan tunnelmaa yhdistettynä yksinkertaiseen ja nykyaikaiseen muotoiluun.

Kannatin suora, 17 cm
Musta taottu kannatin. Pituus: 17 cm 55830 (12)
7312600 558304

Kannatin suora, 25 cm
Musta taottu kannatin. Pituus: 25 cm 55832 (12)
7312600 558328

Kannatin suora , 38 cm
Musta taottu kannatin. Pituus: 38 cm 55834 (12)
7312600 558342


Kukkakeppi koivu 30 cm
Ø 4 mm, 10 kpl/nipussa 5913 (25)
7312600 059139
Kukkakeppi koivu 40 cm
Ø 4 mm, 10 kpl/nipussa 5914 (25)
Kukkakeppi koivu 50 cm
Ø 5 mm, 10 kpl/nipussa 5915 (25)
7312600 059153
Kukkakeppi koivu 60 cm
Ø 6 mm, 10 kpl/nipussa 5916 (25)
7312600 059160

Kukkakeppi koivu & Kukkakeppi bambu.
Lajitelma Kukkakeppi, bambu Sisältää kukka- ja bambukepit:
5913 x 100
5914 x 100
5915 x 75
5916 x 75
5917 x 75 5918 x 50 5920 x 45 5922 x 45
Kukkakeppi koivu 70 cm
Ø 7 mm, 10 kpl/nipussa 5917 (25)
7312600 059177
Kukkakeppi koivu 95
cm
Ø 8 mm, 10 kpl/nipussa 5918 (25)
7312600 059184

Lajitelma Kukkakeppi, koivu
Sisältää kukkakepit, koivua:
5913 (100) 5916 (50)
5914 (100) 5917 (50)
5915 (75) 5918 (25)
KD509
7312600 059146 7312600 059207 7312600 059252 7312600 059221 7312600 059290
5925 x 45 5929 x 25
Suurpakkaus.
Kukkakeppi, bambu irtomyynti
Ø 18/20 mm, pituus 200 cm 5939 (50)

Kukkakeppi bambu 1m
Ø 8/10 mm, 10 kpl/nipussa 5920 (25)
Kukkakeppi bambu 1,2m
Ø 8/10 mm, 5 kpl/nipussa 5922 (25)
Kukkakeppi bambu 1,5m
Ø 12/14 mm, 5 kpl/nipussa 5925 (25)

Lajitelma Kukkakeppi, bambu
Sisältää bambukepit:
Kukkakeppi bambu 2m
Ø 18/20 mm, 3 kpl/nipussa 5929 (15)
5920 x 755925 x 75
5922 x 755929 x 60 KD519
KD510
Tukikeppi vihreä 90 cm Ø 11 mm
5960 (25)
7312600 059603

Tukikeppi vihreä 120 cm Ø 11 mm
5962 (25)
7312600 059627
Tukikeppi vihreä 150 cm Ø 11 mm 5965 (25)
7312600 059658
Tukikeppi vihreä 180 cm Ø 11 mm 5968 (25)
7312600 059689
Tukikeppi vihreä 210 cm Ø 16 mm 5969 (25)
7312600 059696

Bambukaari
3 kpl, Ø 8/10 mm. 60 x 16 cm
5957 (20)
7312600 059573
Bambukaari
3 kpl, Ø 10/12 mm. 90 x 18 cm
5958 (20)
7312600 059580
Bambukaari
3 kpl, Ø 12/14 mm. 120 x 20 cm 5959 (20)
7312600 059597
Vahva muovilla päällystetty metallikeppi!
Lajitelma Tukikeppi, vihreä Sisältää kasvituet:
5960 (100) 5968 (100)
5962 (100) 5969 (100)
5965 (100)
KD12


Lajitelma Tukikepit Lajitelma hieman pienempään myymälään. Sis. erilaisia ja erikokoisia tukia: kukkakeppejä, bambukeppejä, spiraalitukia ja vihreitä tukikeppejä.
Sisältää:
5915 x 50 5918 x 20 5920 x 15
5925 x 20 5965 x 50 5962 x 50
KD541
*KD541*

Ruukkusäleikkö, musta
Puu, 45 cm
5211 (20)
Ruukkusäleikkö, musta
Puu, 60 cm
5212 (20)
Ruukkusäleikkö, musta
Puu, 105 cm
5213 (20)

Lajitelma Ruukkusäleikkö Kuuden eri säleikön lajitelma kätevässä telineessä.
Sisältää ruukkusäleiköt:
5207 (20) 5209 (20)
5210 (15) 5215 (20)
5216 (20) 5217 (20)
KD10
Uusi väriperinteinen musta

Ruukkusäleikkö
Bambu, 45 cm
5215 (20)
7312600 052154
Ruukkusäleikkö
Bambu, 60 cm
5216 (20)
7312600 052161
Ruukkusäleikkö
Bambu, 90 cm 5217 (20)
7312600 052178

Pensas-/ perennatuki, 35 cm Ø 5 mm Voi ruostua ajan myötä. 6090 (30)
Pensas-/ perennatuki, 70 cm Ø 6 mm Voi ruostua ajan myötä.
6092 (30)


Lajitelma Pensastuk 6090 (90) 6092 (120)
6094 (90)
6089
Pensas-/ perennatuki, 100 cm Ø 6 mm Voi ruostua ajan myötä.
6094 (30) *6079*



Perennatuki, Yksijalk. Koristeellinen, metallista valmistettu perennatuki perennoille/muille kasveille.
Ø 28 cm, H 75 cm 6096 (12)
7312600 160965
PERENNATUKI

Perennatuki Black. Musta metallinen perennatuki. Tueksi esimerkiksi pensaille ja perennoille.
Ø 45 cm, H 70 cm 6098 (10)
Ø 57 cm, H 105 cm 6099 (10)

Perennatuki, Yksijalk. Koristeellinen, metallista valmistettu perennatuki perennoille/muille kasveille.
Ø 28 cm, H 75 cm KD528 (24)
Tukeva ja kompakti lattiateline perennatukien esillepanoon. Helppo sijoittaa liiketilaan, tuo tuotteen edullisella tavalla esille. Telineeseen mahtuu yhden kuljetuspakkauksen verran yhdenkokoisia perennatukia.

Perennatuki 70 cm KD524 (10)

Perennatuki 105 cm KD525 (6)

kankaat ja peitteet
kankaita erilaisiin tarkoituksiin
Syksyn kylmä viima, talven matalat lämpötilat, kevätauringon terävät säteet, yllättävät hallayöt, kutsumatta paikalle lentävät vieraat ja itsepäinen rikkaruoho – tästä löydät kankaita erilaisiin tarkoituksiin.



TALVISUOJA KOOKOSMATTO
100 % luonnontuote. Eristävä kookoskuitumatto. Toimii tehokkaana maanpeitekankaana, ruukkujen suojana ja puunrunkojen ympärillä. Suojaa kasveja kylmältä, tuulelta ja lumelta. Matto sopii lisäksi suojaamaan viljelystä rikkakasveilta.
Koko: 50 x 150 cm.

Talvisuoja kookosmatto
50 x 150 cm
5274 (12)

KASVUHARSOHUPPU
Kasvuharsohuppu korkeiden
kasvien suojaamiseen. Sopii käytettäväksi yhdessä bambukaarien kanssa.
Mitat: 40 x 100 cm. 3 kpl:n pakkaus.
Kasvuharsohuppu 40 x 100 cm 5359 (12)
7312600 053595


KATESTOPPERI
Asetetaan rinteeseen, pitää sekä katteen että kankaan paikoillaan. Varaa 6 stopperia kolmea neliötä kohti. Mitat: 80 x 20 cm.
Katestopperi 6 kpl 80 x 20 cm 623010 (20)
7049886 230104



SUOJAA VILLALLA
Villasta valmiluonnontuotteet, 100 % biotekstiiliä, ovat uusi vaihtoehto katekankaalle, kuplamuoville ja muovituotteille.
Villa pitää maan kosteana ja lämpötilan tasaisena samalla kun se suojaa satoa lialta. Kesäaikana villa suojaa kasveja kuivumiselta sekä rikkaruohoilta ja talvella kylmältä.

SUOJAMATTO VILLA
Villainen suojamatto suojaa kasveja ruukuissa ja istutuksissa kuivumiselta ja rikkaruohoilta. Suojamattoa voi lisäksi käyttää suojaamaan ruukkukasveja kylmyydeltä, niin ylä- kuin alapuoleltakin. 100% luonnontuote.


052727
Suojamatto villa Ø21 cm, 2 kpl 5334 (12)
Suojamatto villa Ø30 cm, 2 kpl 5336 (12)
Talvisuoja villa 150 x 50 cm 5272 (12)
7312600


LAJITELMA NATUR
Sisältää:
5272 x 8 5332 x 6 5334 x 12
5336 x 12 6203 x 30 6207 x 12
6233 x 12 6234 x 14 961012 x 14 *kd007*

SUOJAMATTO VILLA
Suojaa kasveja kuivumiselta ja rikkaruohoilta. Pitää maan lämpötilan ja kosteuden ja suojaa satoa lialta. 100% luonnontuote.



Suojamatto villa 150 x 200 cm 5332 (12)
7312600 153325
7312600 153301
Suojamatto villa 120 x 80 cm 5330 (12)

KATEKANGAS 2 X 50 M
50 g/m²
Katekangas, jolla voi peittää suuremmankin pinta-alan, esim. kukkapenkin. Mitat: 2 x 50 m.
Katekangas 2 x 50 m 50 g/m² 301221 (1)
7049883 012215


SUODATINKANGAS RULLA 1 X 12 M
Kangas tasoittaa maan pinnan muotoja sekä lujittaa ja tukee erotettuja maakerroksia. Käytetään kiveysten alla.
Materiaali: Polypropeeni (PP) 100 g/m².
Suodatinkangas rulla 1 x 12 m 5364 (9)
7312600 053649


KATEKANGAS
Katekangas estää rikkakasvit ja sopii hyvin kukkapenkkien ja istutusalueiden suojaksi. Kangas läpäisee ilman, veden ja ravinteet.
Materiaali: Polypropeeni (PP) 50 g/m².

Nyt maanpeitekankaamme on entistä parempi!
Kasvatimme sen paksuutta sataan grammaan neliötä kohti.
Katekangas rulla 1 x 15 m
5360 (17)
7312600 053601
100 g/m²
MAANPEITEKANGAS
Vahva harso, joka estää tehokkaasti rikkakasvien kasvun, mutta läpäisee veden, ilman ja ravinteet. Peitä harso kaarnalla, kivillä tms.
Materiaali: Polypropeeni (PP) 100 g/m².


Maanpeitekangas rulla 2 x 10 m 5366 (18)
7312600 053663
5367 (6)
7312600 053663
Maanpeitekangas 2 x 5 m

5386 (13)
7312600 053861
5387 (26)
7312600 053861

KASVUHARSO 17 g/m²
Kasvuharso suojaa kasveja tuulta, voimakasta auringonpaistetta sekä ei-toivottuja lentäviä hyönteisiä vastaan. Auttaa saamaan paremman sadon. Kestää UV-säteilyä.
Materiaali: Polypropeeni (PP) 17 g/m².

Kasvuharso 2,4 x 6,5 m
5388 (20)

7312600 053885
5391 (40)
7312600 053885
KASVUHARSO PRO 30 g/m²
Erityisen vahva ja kestävä kasvuharso, sopii erinomaisesti varhaisviljelyyn. Suojelee syksyllä ja keväällä esiintyvältä hallalta. Kestää UV-säteilyä.
Materiaali: Polypropeeni (PP) 30 g/m².

Kasvuharso 2,4 x 10 m
5389 (14)

7312600 053908
5392 (28)
7312600 053908

Kasvuharso Pro 2 x 5 m
5372 (12)
7312600 053724

Kasvuharso rulla 2 x 10 m
5362 (26)
7312600 053625
30 g/m² Vahvempi materiaali, joka kestää pidempään.
KAALIVERKKO LAVAKAULUS
Lavakaulukselle sopiva kaaliverkko, jossa kuminauha. Sopii kaarilla varustetulle kasvilavalle.
Mitat: 120 x 80 cm.

Kaaliverkko lavakaulus 120 x 80 cm 5369 (12)
7312600 053694
KAALIVERKKO
Kevyt ja hyvin laskeutuva verkko, joka ei lämmitä, mutta suojaa kaalia ja muita vihanneksia hyönteisiltä. Vähentää torjunta-aineen tarvetta.
Materiaali: Polyeteeni (PE) 30 g/m².


Kaaliverkko 2x5 m 5370 (8)
7312600 153707
KASVUTUNNELI
Kasvutunneli puutarhaan. Suojaa tuulelta, voimakkaalta auringolta ja hyönteisiltä. Pidentää kasvukautta. Kahdeksan metallikaarta asennettuina polypropeenista (PP) valmistetun kuitukankaan (60 g/m²) kanaviin. 0,5 x 3 m.
Kasvutunneli 3 m 5350 (8)
7312600 053502

Kaaliverkko 4x5 m 5371 (6)
7312600 053717

JUUTTIKANGAS
Suojaa esim. ikivihreitä kasveja auringolta, kylmältä ja tuulelta.
Materiaali: juuttikuitu.

Juuttikangas 1,2 x 3 m
5382 (12)

5383 (24)
JUUTTIKANGAS
Juuttikangas ruusujen, pensaiden ja puiden peittämiseen.
Suojaa niin pakkaselta ja lumelta kuin voimakkaalta auringonpaisteeltakin, mutta myös kuivuudelta keväisin. Voidaan käyttää myös ruukunsuojana ja koristeena. 10 m²
Materiaali: juuttikuitu.

Juuttikangas 1,8x5,5 m 961011 (8)
JUUTTISÄKKI
Juuttisäkki kasvien peittämiseen. Suojaa pakkaselta ja lumelta sekä voimakkaalta auringonpaisteeltakin, myös kuivuudelta keväisin. Voidaan käyttää mm. ruukunsuojana, polttopuiden varastoimiseen, vihannesten säilyttämiseen ja lahjasäkkinä jouluna.
Materiaali: juuttikuitu.

Juuttisäkki 70x110 cm 961012 (24)

Juuttikangas rulla 1 x 5 m
5368 (12)



Harsokankaan kiinnityskoukku, 10-pack
Pidike erilaisten harsojen ja katekankaiden kiinnittämiseen. Pistetään kankaan läpi maahan. Galvanoitua metallia.
5415 (12)

Kuplamuovi 0,5 x 5 m, rulla Kuplamuovi on kevyt ja lämpöä eristävä materiaali, jota voi käyttää sekä eristämiseen että pakkaamiseen.
Valmistettu Ruotsissa vähintään 50% kierrätysmateriaalista. Polyeteeni (PE).
5341 (20)
7312600 054158 7312600 053410
RIKKARUOHOSUOJA KOOKOSKUITU
Pyöreä kookoskuitumatto estää rikkaruohon kasvua ja pitää kosteuden maassa. Keskeltä avautuu halkio, jonka ansiosta matto on helppo asettaa puun tai pensaan ympärille. Luonnonmateriaalia, joka hajoaa hitaasti ja vaiheittain. Voidaan peittää kuorikatteella.




Kuplamuovi - nyt ilman turhaa muovipakkausta!
Ø37cm
7500 (24)
7312600 075009
Ø45cm
7501 (24)
7312600 075016
Ø60cm
7502 (24)
7312600 075023

Suojaverkot ja verkot, jotka sekä suojaavat että tukevat kasveja.


4 kpl 80 cm 5620
7312600 056206
4 kpl 80 cm 5621
7312600 056206


80 cm
Rungonsuoja Muoviverkko, joka suojaa nuoria puuntaimia. Verkko laajenee puun kasvun mukaan.
Rungonsuoja
(25)
Rungonsuoja
(55)
Rungonsuoja suurpakkaus
5623 (100)

RASTASVERKKO
RASTASVERKKO
Muoviverkko, suojaa marjat ja hedelmät linnuilta.
Rastasverkko 4 x 5 m, vihreä 8011 (10)
7312600 080119
Muoviverkko, suojaa marjat ja hedelmät linnuilta.


19 mm 19 mm
Kanaverkko
Galvanoitu. Silmäkoko 19 x 19 x 0,7 mm.
Kanaverkko 0,9 x 5,0 m
8077 (10)


Rastasverkko 4 x 5 m
8003 (10)
5701974 640531

Kanaverkko 0,9 x 5,0 m
8078 (16)

Rastasverkko 4 x 10 m
8007 (10)
5701974 641026
GARDEN WASTEBAG
Kestävästä materiaalista valmistettu säkki, joka sopii erinomaisesti pihan kevät- ja syyssiivoukseen. Säkkiin voi kerätä myös painavampaa roskaa. Sitä voi kantaa tai vetää perässään tarttumalla säkin pitkiin kahvoihin. Se on myös helppo tyhjentää alareunoissa olevien apulenkkien avulla.
Fiksut lenkit helpottavat tyhjentämisessä!



Garden WasteBag 60 x 60 x 75 cm
Kestävä puutarhasäkki puutarhan siivoukseen. Säkin tyhjentämistä helpottaa sen alareunoissa olevat lenkit. Valkoisessa säkissä mustat kahvat. Kudottua polypropeenikangasta. 60 x 60 x 75 cm, 270 litraa. Enintään 400 kg. 5280 (10)
7312600 152809

Garden WasteBag 40 x 60 x 60 cm
Kestävä puutarhasäkki. Pohjalenkki tarjoaa hyvän otteen tyhjennettäessä. Valkoisessa säkissä 4 mustaa kantokahvaa. Valmistettu kudotusta polypropeenikankaasta. 40 x 60 x 60 cm, n.140 l. Enintään 200 kg. 5283 (10)
7312600 152830

SADEMITTARI
Koristeellinen sademittari, asteikko 50 mm. Korkeus mustan jalan kanssa 80 cm.
Sademittari, Cone lime 5424 (12)
7312600 154247

Sademittari

7312600 154254


Sademittari, vihreää muovia. Mitta-asteikko 35 mm:iin. Jalka valkoiseksi pulverimaalattua metallia. Kokonaiskorkeus 90 cm.
7312600 054226
7312600 054226
7312600 154278


12,
12,
Sademittari, Cone sininen 5425 (12)
Sademittari, Cone liila 5427 (12)
5423 (48)
Sademittari Cone, 1/4 lava
Sisältää: 5425 x
5428 x
5430 x 12. 5429 1/4 lava (36)
5422 (16)
NURMIREUNUS
Muovinen nurmireunus. Erottaa kätevästi nurmikon ja kukkapenkin.
Käytä suoriin ja muotoiltuihin alueisiin.

Nurmireunus antrasiitti 15 cm x 9 m Antrasiitin harmaa.
5295 (12)
7312600 052956
5290 Lattiadisplay (24)
7312600 052956

Nurmireunus 15 cm x 9 m Vihreä.
5293 (12)
7312600 052932
5288 Lattiadisplay (24)
7312600 052932


Nurmireunusnauha, ruosteinen 14 cm x 5 m Metallinen, ruostepintainen nurmireunus. Asetetaan nurmikon ja kukkapenkin väliin, jotta ruoho ei leviä kukkapenkkiin. Käsitelty värjäämisen estämiseksi. Käytä suoriin ja muotoiltuihin alueisiin.
7312600 053021

7312600 053021

5302 (4)
5303 (36)


SIROTINSANKKO
Sankko, jonka pohjassa on säädettävät aukot. Kätevä sirottelusanko esim. kalkin, lannoitteen tai suolan levitykseen.
Helppo käyttää. Säädä aukot sopivan suuruisiksi kiertämällä sankoa. Tilavuus 4 litraa.
Helppo ja kätevä käyttää!
Sirotinsankko 623006 (10)
7049886 230050
Suojaa parvekkeen suuret ruukut.
RUUKUNSUOJA
Eristävä ruukunsuoja esim. parvekkeella talvehtiville ruukkukasveille. Tarranauha ja nyörit. Polypropeenia (PP) 100g/m2 ja 30g/m² sekä polyeteeniä (PE). 4 cm paksu solumuovialusta.
Kork. 50 cm, Ø 45 cm.


Ruukunsuoja 5270 (10)
7312600 152700


MYYNNIN TUKI
FIKSU SIEMENTELINE
Kyltin kiinnitys
Jokaiselle sarjalle on omat kyltit. Kun kyltit käännetään ylös, ne lukittuvat paikoilleen!
Telineet järjestykseen
Telineen tukijalassa on leima, joka kertoo kuinka mones teline on. Laita telineet numerojärjestykseen, niin siemenpussitkin menevät oikein, ryhmittäin aakkosjärjestykseen.


Kasettitarra
Jokaisessa siemenkasetissa on tietoa sisältävä tarra. Siitä saa nopeasti tietoa ensitoimituksen pussimäärästä, mihin viikkoon saakka täydennyksiä kannattaa tehdä ja ehdotuksen täydennysmäärästä.

V Numero kertoo mihin viikkoon saakka täydennyksiä kannattaa tehdä.
Unikko
TV-21 NEW 3:4-1 L=15 K=5 Tuotenro: 95793
K Numero kertoo kyseisen lajikkeen myyntierän koon.
L Numero kertoo ensitoimituksen pussimäärän.
Fiksu kiinnitys
Telineen yläosassa on pieni metallinen määrly, u:n muotoinen hakanen, joka kiinnittää telineet yhteen. Tuloksena suorat ja entistä tukevammat telineet.



Turvebriketti (ks. sivu 55)
5742 (21)
7312600 057425
Taattua lisämyyntiä ’hangstrip’ -liuskalla
Lajitelman joka toisessa telineessä on valmiina ’hangstrip’, johon saa kätevästi esille mm. kylvöön ja taimikasvatukseen liittyviä oheistuotteita. Ohessa loistavia esimerkkejä hangstrip-tuotteiksi.
Hangstrip
Ilman hintakylttiä ja koukkua. RFL82 *RFL82*
Esimerkkejä lisämyyntituotteista hangstrip-liuskaan!


Koulintasetti (ks. sivu 58)
5983 (20)
7312600 159839
Jute Twister (ks. sivu 160)
6260 (20)
7312600 062603

Nimikyltti muovi (ks. sivu 56)
6003 (10)
7312600 060036
SIEMENMOODULIT
NELSON GARDEN PREMIUM SIEMENET
RF48 Kyltti Moduulit

Nelson Garden 895 x 182 mm
RF62 Hintalista Moduulit
Nelson Garden Premium 895 x 64 mm
NELSON GARDEN

RF48 Kyltti Moduulit
Nelson Garden 895 x 182 mm
RF64 Hintalista
Moduulit
Nelson Garden Basic 895 x 64 mm *RF64* *RF48*
NELSON GARDEN ORGANIC

RF63 Kyltti Moduulit
Nelson Garden Organic 895 x 182 mm
Siemenmoduuli
RF64 Hintalista
Moduulit
Nelson Garden Organic 895 x 64 mm
SIEMENMODUULITARVIKKEET



Siemenmoduuli
Premium 36 kasettia
Siemenmoduuli
Basic 50 kasettia

RF27 Pölyttäjille
Kiinnitä asiakkaan huomio hyllyn reunasta esiintulevalla mainosliuskalla
KLAFFITELINE, PAHVIA
Kehitettyk käytännöllistä kierrätystä varten.
Parantelemme lattiatelinettä ja tuomme siitä markkinoille ainutlaatuisen, kokonaan vahvasta kartongista tehdyn version.
Yhtä vakaa ja helposti sijoitettava kuin ennenkin, ja nyt entistä helpommin kierrätettävissä kauden päätteeksi.
Mukana totta kai erilaisia houkuttelevia lajitelmia.
Yhden materiaalin rakenne; 100 % pahvia, koko ratkaisu on valmistettu yhdestä ja samasta materiaalista.
Helpompi kierrätys; voidaan lajitella suoraan myymälän olemassa oleviin kierrätysvirtoihin.
Kompakti kuljetus; vie vähemmän tilaa varastostamme myymälään ja on helpompi varastoida.

Pakkauksessa selkeät ohjeet, ja digitaaliset ohjeet saat helposti QR-koodilla.

Klaffiteline, pahvia Premium 48 kassettia
Klaffiteline, pahvia Basic 50 kassettia
SIEMENTELINE
NELSON GARDEN PREMIUM SIEMENET
NELSON GARDEN BASIC SIEMENET

Siementeline

RFL6 Kyltti
Siementeline


Siemenryhmien
jakaja
Siementeline

RF1 Kyltti
Siementeline
Klaffiteline
BRÖDERNA SIEMENET

RF11 Kyltti
Siementeline

Siementeline


Loppu kaudelta.
Nipussa
Siemenryhmien jakaja Nelson



Siemenryhmien jakaja Bröderna
Klaffiteline

NELSON GARDEN ORGANIC

RF23 Kyltti Siementeline

Siementeline

RF10 Kyltti Klaffiteline
Klaffiteline

NELSON GARDEN VILJELE VUODEN YMPÄRI





















SB6SF Klaffiteline






TELINEIDEN
KYLTIT

RD405 Kyltti käsineet *RD405*


RD138 Kyltti Valaistus

RD188 Kyltti Nelson Garden *RD188*



PAHVISET DISPLAYT JA TELINEET





METALLISET DISPLAYT JA TELINEET



Hangstrip-muoviliuska siementelineeseen. 1200 x 33 mm. Ilman hintakylttiä ja koukkua.

korkea
matala
MIKÄ ON NEO?
Neo on sovellus, joka helpottaa ja vauhdittaa tilauksen tekemistä Nelson Gardenin annossiemenvalikoimasta. Kirjaudu asiakasnumerollasi ja salasanallasi, jotka saat edustajaltasi ja skannaa tuotteiden viivakoodit matkapuhelimellasi.




Kuinka teen tilauksen?
Tilaus
Aloita tilauksen tekeminen valitsemalla ostoskärryn kuva, ”Tilaus”, ja painamalla ”Skannaus”. Matkapuhelimen kamera käynnistyy ja siirtyy skannaustilaan.
Pitele matkapuhelinta viivakoodin päällä, kunnes viivakoodi on luettu.
Voit syöttää tuotenumeron tai EAN-koodin myös käsin ”Tuotenr/EAN-koodi”-kenttään.
Tuotteen nettohinta näkyy joka tilausrivillä ja koko tilauksen arvo näkyy vasemmalla ylhäällä.
Valitse suurennuslasi, jos haluat etsiä tuotetta hakusanan avulla. Uusi ikkuna avautuu.
Kuinka lähetän tilauksen?
Kun tilaus on valmis, valitse ”Lähetä tilaus”.
Täytä mahdollinen tilausnumero ja paina ”OK”.
Tilauksesi käsitellään ja saat tilausvahvistuksen siihen posti- tai sähköpostiosoitteeseen, joka asiakasrekisteriimme on merkitty.
Sovelluksesta löytyy myös vastauksia tavallisimpiin kysymyksiin. Niiden avulla opit nopeasti käyttämään Neo-sovellusta.
Jos sinulla on kysyttävää, voit ottaa yhteyttä osoitteeseen customerservice.fi@nelsongarden. com.

Löydät NEO-sovelluksen etsimällä nimellä ”Nelson Garden”


Käytäthän viimeisintä käyttöjärjestelmää.
Huom! Neo-sovelluksen kautta jätetyt tilaukset toimitetaan aina ilman viivettä.
Lähetys
Tuki
YKSI KUVA KERTOO ENEMMÄN KUIN
TUHAT SANAA…
Kuvat, tekstit ja oikeudet voivat olla hankalia ja koitua kalliiksi, jos et tarkalleen tiedä, kuka omistaa mitä.
Digitaalista materiaalia koskevat samat lait ja säännöt kuin esim. valokuvia, taidetta ja kirjoja.
Joku on ne luonut, ja omistaa niihin myös oikeudet.
MEIDÄN RESURSSIPANKKIMME




Resurssipankistamme löydät paljon tuotetietoa, tekstejä ja kuvia, jotka jaamme mielellämme, täysin ilmaiseksi.
Nelson Gardenin asiakkaana sinulla on mahdollisuus käyttää kuvia, tekstiä ja muuta tuotetietoa.
Kaikki aineisto on saatavilla 24/7, ja saat ladattua materiaalia resurssipankistamme milloin tahansa.
Saat käyttää tarjolla olevaa aineistoa Nelson Gardenin tuotteiden markkinoinnissa sekä painetussa että digitaalisessa muodossa.
Kun lisäät yksityiskohtaisempaa tietoa tuotteista tekstin, kuvien ja videoiden muodossa digitaalisesti ja paikan päällä myymälässä, myyntisi kasvaa merkittävästi.
Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseemme marketing@nelsongarden.com, kerromme mielellämme lisää!

SIEMENPALAUTUS
Annossiementen palautuksen rekisteröinti tehdään NEO-sovelluksen kautta tai kirjautumalla jälleenmyyjille tarkoitetulle sivulle osoitteessa www.nelsongarden.fi
Palautuksen rekisteröintiin tarvitaan
- pääsy NEO-sovelluksen/jälleenmyyjille tarkoitetun verkkosivuston kirjautumistietoihin
Varmistakaa, että myymälästä löytyy NEO-sovelluksen/jälleenmyyjille tarkoitetun verkkosivuston kirjautumistiedot eli asiakasnumero ja salasana ennen kuin on aikarekisteröidä palautus ja lähettää se meille. Tiedot löytyvät laskusta, erillisestä postitse lähetetystä kirjeestä tai ketjun omasta kanavasta.
Palautus on oltava perillä viimeistään 15. syyskuu – tämän jälkeen palautuksia ei enää käsitellä.
Palautusta eivoi täydentää jälkeenpäin. Tarkistakaa myös varastonne ennen siemenpalautuksen rekisteröintiä.
- pahvilaatikoita, joihin palautettavat siemenet pakataan HUOM! korkeintaan 20 kg per laatikko.
Jos on kysyttävää, vastaamme sähköpostitse osoitteessa: customerservice.fi@nelsongarden.com
Siemenpalautuksen tilanne näkyy NEO-sovelluksessa/jälleenmyyjille tarkoitetulla verkkosivustolla siemenpalautuksen rekisteröinnistä aina siihen saakka, kun se on merkitty käsitellyksi ja hyvityslasku on laadittu.
Viimeinen palautuspäivä 15. syyskuu




VALIKOIMA
Nelson Garden Premium Siemen
Annossiemenet
TUOTENRO HINTARYHMÄ VÄRI
96589 Annossiemen A Liila
96591 ” B Vihreä
96593 ” C Keltainen
96595 ” D Punainen
96597 ” E Sininen
96599 ” F Roosa
96598 ” G Ruskea
96596 ” H Harmaa
Vihannekset ja yrtit
TUOTENRO TUOTE LAJIKE EAN HINTARYMÄ
90442 Artisokka, Latva- ’Vert de Provence’ 7312600904422 D 90101 Basilika ’Loki’ Ekologinen 7312600901018 E 90075 Basilika Ordinary 7312600900752 D
90086 Basilika, Kaneli- ’Cinnamon’ 7312600900868 D 90074 Basilika, Mauste- Ordinary 7312600900745 D 90098 Basilika, Mauste- ’Round Midnight’ 7312600900981 D 90104 Basilika, Mauste- Large leaved 7312600901049 D 90092 Basilika, Pikku- ’Balkon Star’ 7312600900929 D 90093 Basilika, Pikku- ’Balkon Star’ 7312600900936 D 90068 Basilika, Sitruuna- ’Lemon scent’ 7312600900684 D 90310 Fenkoli, Salaatti- ’Preludio’F1 7312600903104 E 91795 Herne, Silpo- ’Alderman’ 7312600917958 C 91803 Herne, Silpo- ’Kelvedon Wonder’ 7312600918030 B 91804 Herne, Silpo- ’Kelvedon Wonder’ Big Pack 7312600918047 D 91819 Herne, Silpo- ’Markana’ 7312600918191 D 91852 Herne, Silpo- ’Meteor’ 7312600918528 C 91805 Herne, Silpo- ’Kelvedon Wonder’ Ekologinen 7312600918054 E 91796 Herne, Sokeri- ’Norli’ Ekologinen 7312600917965 D 91836 Herne, Sokeri- ’Grijze Roodbloeiende’ 7312600918368 C 91844 Herne, Sokeri- ’Oregon Sugar Pod’ 7312600918443 D 91780 Herne, Sokeri- ’Nairobi’ 7312600917804 F Uutuus 91719 Hernelaji ’Akacia’ 7312600917194 D 90513 Kaali, Pinaattikiinan- ’Summer Breeze’F1 7312600905139 D Uutuus 91713 Kaali, Pinaattikiinan- Colour Crunch Blend 7312600917132 E 90460 Kaali, Japanin-, seos Mix 7312600904606 D 90552 Kaali, Kerä- ’Beatrix’F1 7312600905528 E 90472 Kaali, Kukka- ’Blumini’F1 7312600904729 F 90473 Kaali, Kukka- ’Erfurt’ 7312600904736 B 90570 Kaali, Kyssä- ’Blaro’ 7312600905702 D 90576 Kaali, Kyssä- ’Delikatess weisser’ 7312600905764 B 90495 Kaali, Lehti- ’Half Tall’ 7312600904958 A 90508 Kaali, Lehti- ’Scarlet’ 7312600905085 B 90510 Kaali, Lehti- ’Black Magic’ 7312600905108 D 90511 Kaali, Lehti- ’Emerald Ice’ 7312600905115 E 90512 Kaali, Lehti- ’Westlandse Winter’ Ekologinen 7312600905122 D Uutuus 91721 Kaali, Lehti- ’Nero di Toscana’ 7312600917217 E Uutuus 90161 Kaali, Parsa- ’Mauricius’F1 7312600901612 E 90480 Kaali, Ruusu- Kalette ’Autumn Star’F1 7312600904804 E 90487 Kaali, Ruusu- ’Igor’F1 Ekologinen 7312600904873 D 90538 Kaali, Savojin- ’Convoy’F1 7312600905382 E 90537 Kaali, Suippo- ’Express’
7312600905375 D 90544 Kaali, Suippo- ’Kalibos’
7312600905443 D Uutuus 91730 Kaali, Suippo- ’Filderkraut’
7312600917309 E 90514 Kaali, Vihannessinappi ’Malachai’F1
7312600905146 D 90316 Kamomillasaunio Ekologinen
7312600903166 D 91513 Kangasajuruoho
7312600915138 D 90524 Kiinankaali, Salaatti- ’Scarvita’F1
7312600905245 E 90594 Kirveli, Mauste- ’Fijne Krul’ 7312600905948 D
90427 Korianteri ’Cruiser’ 7312600904279 E
90424 Korianteri
90426 Korianteri ’Micro Splits’
90946 Koristechili ’Victoria’
Uutuus


90350 Kurkku, Avomaan- ’Vert petit de Paris’
7312600903500 B Uutuus 90366 Kurkku, Avomaan- ’Sonja’ 7312600903661 F 90372 Kurkku, Kasvihuone- ’Iznik’F1 7312600903722 F 90374 Kurkku, Kasvihuone- ’Baby’F1 7312600903746 E 90376 Kurkku, Kasvihuone- ’Delistar’F1 7312600903760 E 90380 Kurkku, Kasvihuone- ’Louisa’F1 7312600903807 E 90388 Kurkku, Kasvihuone- ’Passandra’F1 7312600903883 E Uutuus 91732 Kurkku, Kasvihuone- ’Kaikura’F1 Ekologinen 7312600917323 F 90336 Kurkku, Sitruuna- ’Lemon’ 7312600903364 E 90296 Kurkku, Viidakko- 7312600902961 E 90995 Kurpitsa ’Baby Bear’ 7312600909953 E 91052 Kurpitsa ’Sunseanse’F1 7312600910522 E 91011 Kurpitsa, Jätti- ’Gele Reuzen’
7312600910119 D 91012 Kurpitsa, Jätti- ’Uchiki Kuri’ Ekologinen 7312600910126 D 91437 Kurpitsa, Kesä- ’Black Beauty’ Ekologinen 7312600914377 D 91445 Kurpitsa, Kesä- ’Diamant’F1 7312600914452 D 91452 Kurpitsa, Kesä- ’Pic n Pic’ 7312600914520 C 91453 Kurpitsa, Kesä- ’Eight Ball’F1 7312600914537 E 91477 Kurpitsa, Kesä- ’Latino’F1 7312600914773 F 91479 Kurpitsa, Kesä- ’Emperol’F1
7312600914797 E Uutuus 91462 Kurpitsa, Kesä- ’Yellowstar’F1
7312600914629 E 91469 Kurpitsa, Köynnöskesä- ’Black Forest’F1
7312600914698 F 91043 Kurpitsa, Spagetti- ’Vegetable Spagetti’ 7312600910430 D 91080 Kvinoa ’Vikinga’ 7312600910805 D 90588 Lanttu ’Wilhelmsburger’ 7312600905887 B 90675 Maissi, Sokeri- ’Sweet Nugget’F1 7312600906754 D 90680 Malabarinpinaatti ’Rubra’ 7312600906808 D Uutuus 91731 Malabarinpinaatti Alba 7312600917316 D 90682 Mangoldi, Lehti- ’Bright Yellow’F1 7312600906822 D 90689 Mangoldi, Lehti- ’Rhubarb Chard’ 7312600906891 D 90690 Mangoldi, Lehti- ’White silver 3’ Ekologinen 7312600906907 D 90696 Mangoldi, Lehti- ’White silver 2’ 7312600906969 C 90683 Mangoldi, Lehti- Fireworks Ekologinen 7312600906839 E 91401 Mansikka, Kuukausi- ’Rügen’ 7312600914018 C 90406 Mansikkakoiso 7312600904064 D 90823 Meirami, Kreikan- Greek 7312600908239 D 90703 Meirami, Mauste- 7312600907034 D 90710 Meloni ’Stellio’F1 7312600907102 F 90717 Meloni, Vesi- ’Sugar Baby’ 7312600907171 D 90718 Meloni, Vesi- ’Little Darling’F1 7312600907188 E 90811 Minttu 7312600908116 D 90813 Minttu ’Multimentha’ 7312600908130 E 90057 Munakoiso ’Teresa’F1 7312600900578 E
Uutuus 91728 Munakoiso ’Agata’F1 7312600917286 E
Uutuus 91729 Munakoiso ’Gaia’F1 7312600917293 E
7312600904248 D
7312600904262 D
7312600909465 F 91517 Krassi, Vesi-
90436 Krassi, Voileipä-
7312600915176 D
7312600904361 B 90437 Krassi, Voileipä- Ekologinen
90340 Kurkku, Avomaan- ’Profi’F1
7312600904378 D
7312600903401 E
90375 Kurkku, Avomaan- ’Profi’F1 Ekologinen 7312600903753 E
Uutuus 91727 Mustajuuri ’Duplex’ Ekologinen 7312600917279 D 91079 Nauris ’Golden Ball’ 7312600910799 B 91087 Nauris ’Snowball’ 7312600910874 B 91090 Nauris, Kaski- ’Enon kanta’ 7312600910904 C 90829 Oregano 7312600908291 D 90830 Oregano Ekologinen 7312600908307 D 90835 Palsternakka ’White Gem’ 7312600908352 B 90894 Paprika, Chili- ’Cayenne long slim’ 7312600908949 D 90929 Paprika, Chili- ’Lombardo’ 7312600909298 C 90932 Paprika, Chili- ’Padron’ 7312600909328 D
Uutuus 90941 Paprika, Chili- ’Japo’F1
Uutuus 90942 Paprika, Chili- ’Hyper’F1
7312600909410 F
7312600909427 G
Uutuus 90943
Paprika, Chili- ’Damián’
7312600909434 E Uutuus 90944
Paprika, Chili- ’Kilián’
7312600909441 E Uutuus 90945 Paprika, Chili- ’Kristián’
7312600909458 E Uutuus 90947
Paprika, Chili- ’Toofan’F1
7312600909472 G 90939
Paprika, Havanna- ’Biquinho’
7312600909397 D Uutuus 90951
Paprika, Havanna- ’Habanero Chocolate’
7312600909519 G Uutuus 90952 Paprika, Havanna- ’Draco Red’
7312600909526 H Uutuus 90953
Paprika, Havanna- ’Draco Yellow’
7312600909533 H Uutuus 90954
Paprika, Havanna- ’Draco Orange’
7312600909540 H Uutuus 90956 Paprika, Havanna- ’Naga Morich’
7312600909564 B 90908 Paprika, Marja- ’Hot Lemon’
7312600909083 E 90922 Paprika, Marja- ’Jamaican Bell’
7312600909229 E 90847 Paprika, Vihannes- ’Astor’F1
7312600908475 F 90854 Paprika, Vihannes- ’California Wonder’
7312600908543 C 90858 Paprika, Vihannes- ’Amyka’F1
7312600908581 E 90865 Paprika, Vihannes- ’Snacking Purple’
7312600908659 F 90882 Paprika, Vihannes- ’Thor’F1
7312600908826 F Uutuus 90869 Paprika, Vihannes- ’Cuneo Giallo’
7312600908697 B Uutuus 90870 Paprika, Vihannes- ’Hamik’
7312600908703 F Uutuus 90872 Paprika, Vihannes- ’Warrior’F1
7312600908727 G Uutuus 90873 Paprika, Vihannes- ’Spiralus’
7312600908734 D Uutuus 90874 Paprika, Vihannes- ’Tricorno’
7312600908741 E Uutuus 90876 Paprika, Vihannes- ’Kobold’F1
7312600908765 H 90141 Papu, Härkä- ’Express’ Ekologinen
7312600901414 D 90146 Papu, Härkä- ’Threefold White’
7312600901469 D 90203 Papu, Keitto- ’Flambo’
7312600902039 D 90207 Papu, Leikko- ’Admires’
7312600902077 C 90208 Papu, Leikko- ’Serpedor’
7312600902084 C 90228 Papu, Salko- ’Blue Lake’
7312600902282 D 90230 Papu, Salko- ’Carminat’
7312600902305 E 90235 Papu, Salko- ’Neckargold’
7312600902350 D 90147 Papu, Soija- ’Summer Shell’ 7312600901476 E 90171 Papu, Taite- ’Ferrari’ 7312600901711 D 90185 Papu, Taite- ’Maxi’ Ekologinen 7312600901858 E 90199 Papu, Taite- ’Saxa’ 7312600901995 B 90200 Papu, Taite- ’Saxa’ Big Pack 7312600902008 D 90201 Papu, Taite- ’Mistik’ 7312600902015 D 90202 Papu, Taite- ’Cogito’ 7312600902022 D 90242 Papu, Vaha- ’Maxidor’ 7312600902428 A 90243 Papu, Vaha- ’Maxidor’ Big Pack 7312600902435 D 90244 Papu, Vaha- ’Dior’ Ekologinen 7312600902442 E 90948 Persilja ’Grüne Perle’ Ekologinen 7312600909489 D 90962 Persilja ’Moss curled 2’ 7312600909625 B 90963 Persilja ’Moss curled 2’ Kylvönauha 7312600909632 E 90976 Persilja ’Comun 3’ 7312600909762 A 90950 Persilja ’Gigante d’Italia’ Ekologinen 7312600909502 D 90949 Persilja ’Laura’ 7312600909496 D 90969 Persilja, Juuri- ’Halblange’ 7312600909694 C 91409 Pinaatti ’Vroeg Reuzenblad’ Ekologinen 7312600914094 D 91417 Pinaatti ’Nores’ 7312600914179 B 91425 Pinaatti, Lamo- Neuseelaender 7312600914254 B 90729 Porkkana ’Chantenay Red Cored 3’ 7312600907294 C 90736 Porkkana ’Flakkée 2’ Kylvönauha 7312600907362 E 90739 Porkkana Harlequin Mix F1 7312600907393 E 90743 Porkkana ’Berlicum 2’ Ekologinen 7312600907430 D 90750 Porkkana ’Flyaway’F1 7312600907508 E 90771 Porkkana ’Nantaise 2’ 7312600907713 B 90772 Porkkana ’Nantaise 2’ Big Pack 7312600907720 D 90779 Porkkana ’Nantaise 2’ Kylvönauha 7312600907799 E 90782 Porkkana ’Nantaise 2’ Pilleröity 7312600907829 D 90798 Porkkana ’Pariser Markt 5’ 7312600907980 C 90719 Porkkana ’Flakkée 2’ Ekologinen 7312600907195 D 90794 Porkkana, Kesä- ’Oxheart’
7312600907942 D 90983 Portulakka, Vihannes- Yellow 7312600909830 D 91159 Punajuuri ’Chioggia’ 7312600911598 D 91160 Punajuuri ’Burpees Golden’ 7312600911604 D 91162 Punajuuri ’Chioggia’ Ekologinen 7312600911628 E 91167 Punajuuri ’Detroit 2’ 7312600911673 A 91180 Punajuuri ’Forono’ 7312600911802 C 91181 Punajuuri ’Forono’ Big Pack 7312600911819 D 91197 Punajuuri ’Detroit 2’ Ekologinen 7312600911970 D 91182 Punajuuri Hullahoop mix 7312600911826 D 91179 Punajuuri ’D’Egypte’ 7312600911796 B
Uutuus 91194 Punajuuri ’Solist’ Kylvönauha 7312600911949 E
Uutuus 91724
Punajuuri ’Bull´s Blood’
7312600917248 D TUOTENRO TUOTE LAJIKE EAN
RYMÄ
Uutuus 91193 Punajuuri ’Redshine’ 7312600911932 F 91099 Retiisi ’Cherry Belle’ 7312600910997 A 91107 Retiisi ’French Breakfast 3’ 7312600911079 C 91108 Retiisi ’Amethyst’ 7312600911086 D 91115 Retiisi ’National 2’ 7312600911154 C 91123 Retiisi ’Saxa 2’ Ekologinen 7312600911239 D 91131 Retiisi ’Saxa 2’ Kylvönauha 7312600911314 E 91109 Retiisi Mix 7312600911093 D Uutuus 91714 Retiisi ’De dix-huit jours’ 7312600917149 B 91147 Retikka ’Ronde Zwarte’ 7312600911475 B 91071 Rosmariini 7312600910713 D 90122 Ruusupapu ’Hestia’ 7312600901223
90127 Ruusupapu ’Celebration’
90128 Ruusupapu ’Preisgewinner’
91209 Salaatti, Baby Leaf Baby Leaf mix
D 91210 Salaatti, Baby Leaf Baby Leaf mix Kylvönauha 7312600912106 E 91225 Salaatti, Batavia- ’Lollo Rossa’ 7312600912250 D 91226 Salaatti, Batavia- ’Lollo Rossa’ 7312600912267 D 91273 Salaatti, Jäävuori- ’Calmar’ 7312600912731 D 91249 Salaatti, Kerä- ’Hilde II’ Kylvönauha 7312600912496 E 91257 Salaatti, Kerä- ’Merveille des quatre saisons’ 7312600912571 C Uutuus 91256 Salaatti, Kerä- ’Suzan’ Ekologinen 7312600912564 D 91289 Salaatti, Lehti- ’Amerikanischer brauner’ 7312600912892 A 91297 Salaatti, Lehti- ’Australische Gele’ 7312600912977 B 91298 Salaatti, Lehti- ’Australische Gele’ Kylvönauha 7312600912984 E 91338 Salaatti, Lehti- ’New Red Fire’ 7312600913387 D 91339 Salaatti, Punasikuri ’Palla Rossa 5’ 7312600913394 D 91352 Salaatti, Rukola ’Venetia’ 7312600913523 D 91353 Salaatti, Rukola Rucola
D 91337 Salaatti, Side- ’Lobjoits Green Cos’ 7312600913370 D 91342 Salaatti, Side- ’Globus’ 7312600913424 E 91313 Salaatti, Tammenlehti- ’Red salad bowl’ 7312600913134 D 91321 Salaatti, Tammenlehti- ’Salad Bowl’ 7312600913219 D Uutuus 91718 Salaatti, Tammenlehti- ’Catalonga’ Ekologinen 7312600917187 E Uutuus 91717 Salaatti, Tammenlehti- ’Cerbiatta’ 7312600917170 D 91320 Salaatti, Tammenlehti- ’Cerbiatta’ 7312600913202 D 91345 Salaatti, Villirukola Ekologinen 7312600913455 D 91351 Salaatti, Villirukola ’Wildfire’ 7312600913516 D Uutuus 91720 Salaattikleitonia
7312600917200 D Uutuus 91722 Salaattisikuri ’Sangria’ 7312600917224 D Uutuus 91723 Salaattisikuri ’Puntarelle di Galatina’
7312600917231 D 91281 Salaattivuonankaali ’Verte de Cambrai’
7312600912816 C 91340 Salaattivuonankaali ’Vit’ Ekologinen 7312600913400 C 91369 Salvia, Ryyti-
7312600913691 D 91385 Selleri, Lehti- ’Golden Self Blanching 2’
7312600913851 A 91393 Selleri, Mukula- ’Mars’ 7312600913936 D 91377 Selleri, Yrtti- ’Gewone Snij’
7312600913776 C 90661 Sipuli, Hopea- ’Pompei’
7312600906617 B 90612 Sipuli, Kelta- ’Stuttgarter Riesen’
7312600906129 B 90314 Sipuli, Kiinan- Garlic oriental
7312600903142 D 90627 Sipuli, Pilli- ’Red Toga’
7312600906273 D Uutuus 90649 Sipuli, Pilli- ’Long White Ishikura’ 7323600906491 D Uutuus 90650 Sipuli, Pilli- ’Long White Ishikura’ Kylvönauha 7312600906501 E Uutuus 91725 Sipuli, Pilli- ’Kaj’
7312600917255 E 90613 Sipuli, Purjo- ’Herbstriesen 2’ Ekologinen 7312600906136 D 90626 Sipuli, Purjo- ’Blaugrüner Winter’
7312600906266 C 90633 Sipuli, Purjo- ’Herbstriesen 2’
7312600906334 B 90317 Sipuli, Ruoho- ’Biggy’ 7312600903173 D 90321 Sipuli, Ruoho- ’Dolores’ 7312600903210 C Uutuus 90825 Sipuli, Ruoho- ’Polyvert’ Ekologinen 7312600908253 D 90259 Sitruunamelissa 7312600902596 D 90294 Sitruunamelissa ’Mandarina’ 7312600902947 F 91510 Stevia Stevia 7312600915107 D 90277 Tilli ’Como’
B 90278 Tilli ’Como’ Big Pack
D 90284 Tilli ’Como’ Kylvönauha 7312600902848 E 90290 Tilli ’Gold Crown’ Ekologinen 7312600902909 D 90272 Tilli ’Thalia’ 7312600902725 D 90271 Tilli, Lehti- ’Bouquet’ 7312600902718 D 91521 Timjami 7312600915213 D 91643 Tomaatti ’Tiger’F1 7312600916432 F 91645 Tomaatti ’Hildares’F1 7312600916456 D 91646 Tomaatti ’Tigerella’ 7312600916463 D 91676 Tomaatti ’Gardener´s Delight’ 7312600916760 D 91705 Tomaatti ’Sunpeach’F1 7312600917057 F
91706 Tomaatti ’Sungold’F1
7312600917064 F 91707 Tomaatti ’Bronzy’ Ekologinen
7312600917071 F 91655 Tomaatti ’Golden Currant’ Ekologinen
7312600916555 H 91679 Tomaatti ’Monterrey’F1 Ekologinen
7312600916791 H 91680 Tomaatti ’Rubylicious’F1
7312600916807 G 91681 Tomaatti ’Cocktail Crush’F1
7312600916814 H 91682 Tomaatti ’Honeycomb’F1
7312600916821 F 91683 Tomaatti ’Merrygold’F1
7312600916838 E 91684 Tomaatti ’White Cherry’
7312600916845 F 91685 Tomaatti ’Lovertino’F1
7312600916852 H 91686 Tomaatti ’Ravello’F1
7312600916869 G 91687 Tomaatti ’Green Envy’
7312600916876 C 91688 Tomaatti ’Black Cherry’ Ekologinen
7312600916883 E 91689 Tomaatti ’Shimmer’F1
7312600916890 E 91690 Tomaatti ’Golden Pearl’F1
7312600916906 F 91691 Tomaatti ’Moneymaker’
7312600916913 B 91692 Tomaatti ’Matina’ Ekologinen
7312600916920 D 91693 Tomaatti ’Nagina’F1
7312600916937 G 91694 Tomaatti ’Agro’F1
7312600916944 G 91695 Tomaatti ’Agro’F1 Ekologinen 7312600916951 H 91697 Tomaatti ’Green Zebra’ 7312600916975 D 91698 Tomaatti ’Oh Happy Day’F1
7312600916982 E 91700 Tomaatti ’Noire de Crimée’
7312600917002 C 91699 Tomaatti ’Marmande’ Ekologinen 7312600916999 D 91701 Tomaatti ’Rose Crush’F1
7312600917019 G 91702 Tomaatti ’Coeur de Boeuf’ 7312600917026 B 91703 Tomaatti ’Liguria’
7312600917033 E 91704 Tomaatti ’Big Mama’F1
7312600917040 E 91708 Tomaatti ’Petita’ Ekologinen
7312600917088 H 91709 Tomaatti ’Orange Wellington’F1 7312600917095 E 91710 Tomaatti ’Delicious’
7312600917101 F 91711 Tomaatti ’Gigantomo’F1
7312600917118 E 91712 Tomaatti ’Principe Borghese’ Ekologinen 7312600917125 G
Uutuus 91738 Tomaatti ’Bliss’F1
Uutuus 91739 Tomaatti ’Lemon Boy’F1
Uutuus 91740 Tomaatti ’Nugget’F1
Uutuus 91741 Tomaatti ’Red Deep Desire’F1
Uutuus 91742 Tomaatti ’Deep Yellow Desire’F1
Uutuus 91737 Tomaatti ’Black Moon’F1
7312600917385 G
7312600917392 H
7312600917408 H
7312600917415 H
7312600917422 H
7312600917378 G 91657 Tomaatti, Amppeli- ’Cherry Falls’
7312600916579 D 91658 Tomaatti, Amppeli- ’Gartenperle’
7312600916586 A 91659 Tomaatti, Pensas- ’Baby Boomer’F1
7312600916593 F 91674 Tomaatti, Pensas- ’Rio Grande’
7312600916746 A 91675 Tomaatti, Pensas- ’Ranger’F1
7312600916753 F 91726 Tomaatti, Ruukku- ’Tiny Tim’
7312600917262 C 91664 Tomaatti, Ruukku- ’Veranda Red’F1
7312600916647 E 91665 Tomaatti, Ruukku- ’Balconi Yellow’
7312600916654 D 91669 Tomaatti, Ruukku- ’Balconi Red’
7312600916692 D 91670 Tomaatti, Ruukku- ’Funnyplums Creamy Yellow’F1
7312600916708 G 91671 Tomaatti, Ruukku- ’Funnyplums Orange’F1
7312600916715 G 91672 Tomaatti, Ruukku- ’Funnyplums Red’F1
7312600916722 G 91673 Tomaatti, Ruukku- ’Funnyplums Rosy Pink’F1 7312600916739 G 91667 Tomaatti, Ruukku- ’Twiggy Red’F1 7312600916678 D 91668 Tomaatti, Ruukku- ’Twiggy Orange’F1
7312600916685 D 90325 Viherlannoitus Mixture
7312600903258 E
Kukat
TUOTENRO TUOTE LAJIKE EAN HINTARYMÄ
Uutuus 93543 Ahkeraliisa ’Athena Bright Purple’F1 7312600935433 G
Uutuus 93544 Ahkeraliisa ’Athena Appleblossom’F1 7312600935440 G
Uutuus 93545 Ahkeraliisa ’Athena Coral’F1 7312600935457 G
Uutuus 93546 Ahkeraliisa ’Beacon Chicago Mixture’ 7312600935464 G 93074 Akileija, Jalo- ’Mckana Giants’ 7312600930742 D 93080 Akileija, Lehto- ’Winky Double Red-White’ 7312600930803 F 93098 Asteri, Kiinan- American Branching mix 7312600930988 C 93106 Asteri, Kiinan- Semi-Tall mix 7312600931060 C 93114 Asteri, Kiinan- Dwarf chrysanthemum mix 7312600931145 C 93122 Asteri, Kiinan- Chinensis mix
7312600931220 A 93162 Asteri, Kiinan- ’Princess’mix
7312600931626 C 93186 Asteri, Kiinan- ’Prinette’mix FleuroSelect 7312600931862 D 93746 Aulio, Vaahtera- 7312600937468 D 95244 Auringonkukka Wilde mixture 7312600952447 D 95268 Auringonkukka, Iso- ’Ikarus’ 7312600952683 E 95284 Auringonkukka, Iso- ’Moonwalker’ 7312600952843 D 95324 Auringonkukka, Iso- ’Sungold’
7312600953246 D 95326 Auringonkukka, Iso- ’Double Sunking’ 7312600953260 F 95276 Auringonkukka, Jätti- ’Uniflorus’ 7312600952768 B 95292 Auringonkukka, Kääpiö- ’Pacino Gold’ 7312600952928 E 95332 Auringonkukka, Kääpiö- ’Sunspot’ 7312600953321 D 95260 Auringonkukka, Pikku- ’Ice Cream’ 7312600952607 D 95316 Auringonkukka, Puna- ’Ruby’F1 7312600953161 E 93458 Daalia, Tarha- ’Redskin’ FleuroSelect 7312600934580 D 95891 Elämänlanka, Aito- ’Bohemian Shades’ 7312600958913 D 95877 Elämänlanka, Keisarin- ’Split Second’ 7312600958777 F 93644 Heliotrooppi ’Marine’ Tuoksuva 7312600936447 D 93657 Hunajakukka, Aito- Ekologinen 7312600936577 D 93656 Hyasinttipapu 7312600936560 E 95743 Ihmekukka, Mökin- 7312600957435 C 94976 Ikiviuhko Mix
7312600949768 D 94228 Illakko, Tarha- Tuoksuva 7312600942288 B 94261 Isokirjopeippi ’Wizard Coral Sunrise’ 7312600942615 E Uutuus 94262 Isokirjopeippi ’Mosaic’ 7312600942622 G Uutuus 94264 Isokirjopeippi ’Formula Mixture’ 7312600942646 H 95707 Kaunokainen ’Meadow Daisy’ 7312600957077 D 95656 Kaunosilmä, Tiikeri- ’Incredible! Swirl’ 7312600956568 D 94876 Kehäkukka, Tarha- 7312600948761 A 94877 Kehäkukka, Tarha- Big Pack 7312600948778 D 94892 Kehäkukka, Tarha- ’Bronzed Beauty’
7312600948921 D 94900 Kehäkukka, Tarha- Daisy Citrus Mix
7312600949003 E 94901 Kehäkukka, Tarha- ’Cantaloupe’ 7312600949010 D 94908 Kehäkukka, Tarha- ’Fiesta Gitana’ FleuroSelect 7312600949089 D 94924 Kehäkukka, Tarha- ’Pacific Beauty’ 7312600949249 D 94932 Kehäkukka, Tarha- ’Pink Surprise’ 7312600949324 D 94933 Kehäkukka, Tarha- ’Ivory Princess’
7312600949331 E 94934 Kehäkukka, Tarha- Ekologinen 7312600949348 E 94940 Kehäkukka, Tarha- ’Radio’
7312600949409 B 95733 Keijunmekko
7312600957336 E 93752 Kelloköynnös
7312600937529 D 93488 Keskipäivänkukka Mix
7312600934887 C 95376 Kesäharso
7312600953765 B 94260 Kohtalonkukka, Kirjo- Carnival mixed
7312600942608 C 93612 Koirankieli, Tiibetin- ’Mystery Rose’
7312600936126 D 94740 Koristekaali 7312600947405 D 94732 Koristeruoho ’Pony Tails’ 7312600947320 E 94724 Koristeruoho, Hirssi ’Frosted Explosion’ 7312600947245 F 94716 Koristeruoho, Partaohra 7312600947160 E 94708 Koristeruoho, Sininata 7312600947085 E 95012 Kosmoskukka, Puna- ’Candy Stripe’ 7312600950122 E 95020 Kosmoskukka, Puna- ’Daydream’ 7312600950207 D 95028 Kosmoskukka, Puna- ’Double Click’ FleuroSelect 7312600950283 E 95036 Kosmoskukka, Puna- ’Early Summer’ 7312600950368 D 95044 Kosmoskukka, Puna- ’Purity’ 7312600950443 D 95048 Kosmoskukka, Puna- ’Xanthos’ FleuroSelect 7312600950481 E 95052 Kosmoskukka, Puna- Vega Mixture
7312600950528 D 95056 Kosmoskukka, Puna- ’Fizzy Pink Dark Center’ 7312600950566 D 95049 Kosmoskukka, Puna- ’Apricotta’ 7312600950498 E 93784 Krassi, Isoköynnös- 7312600937840 B 93785 Krassi, Isoköynnös- Big Pack 7312600937857 D 93789 Krassi, Isoköynnös- ’Yellow Troika’ 7312600937895 E 93808 Krassi, Isoköynnös- Glorius Gleam 7312600938083 C
93824 Krassi, Isoköynnös- ’Milkmaid’
7312600938243 E 93832 Krassi, Isoköynnös- ’Out of Africa’
7312600938328 D 93776 Krassi, Kanarianköynnös-
7312600937765 D 93840 Krassi, Pensasköynnös- ’Peach Melba’
7312600938403 E 93848 Krassi, Pensasköynnös- ’Salmon Baby’
7312600938489 D 93856 Krassi, Pensasköynnös- Tom Thumb
7312600938564 C 93864 Krassi, Pensasköynnös- ’Whirlybird Mahogny’
7312600938649 D 95479 Kurkku, Pesusieni-
7312600954793 D 94756 Kurpitsa, Koriste- Shenot, ’Crowns of Thorn’
7312600947566 D 93542 Kurpitsa, Pullo-
7312600935426 E 94764 Kurpitsa, Turbaani- ’Turk´s Turban’
7312600947641 D 95130 Kärsämö, Leikko- ’Summer Pastels’F2
7312600951303 E 93882 Laventeli, Tähkä- Tuoksuva
7312600938823 D 93921 Leijonankita, Ryhmä- ’Opus Early Bronze’F1
7312600939219 E 93922 Leijonankita, Ryhmä- ’Opus Pink’F1
7312600939226 E 93923 Leijonankita, Ryhmä- ’Lucky Lips’
7312600939233 D 93591 Leimu, Kesä- ’Cherry Caramel’
7312600935914 E 93608 Lemmikki, Puisto- ’Blue Ball’
7312600936089 D 94140 Leukoija, Tarha- ’Ten Week’ Tuoksuva
7312600941403 A 93966 Lobelia, Riippa- ’Red Cascade’
7312600939660 D 93974 Lobelia, Riippa- ’Saphir’
7312600939745 D 93990 Lobelia, Sini- ’Crystal Palace’
7312600939905 C 94006 Lobelia, Sini- ’Snowball’
7312600940062 D 93692 Lyhtykoiso
7312600936928 D 94196 Maariankello
7312600941960 C 94156 Maloppi
7312600941564 B 94172 Malvikki, Kesä- ’Mont Blanc’ FleuroSelect
7312600941724 D 94180 Malvikki, Kesä- ’Silver Cup’ FleuroSelect
7312600941809 D 95869 Miinanköynnös ’White Feather’
7312600958692 C 95384 Miinanköynnös, Liuska-
7312600953840 E 93423 Morsiusharso
7312600934238 D 95496 Mustasilmäsusanna
7312600954960 D 93422 Neilikka, Harja- Mix
7312600934221 B 93428 Neilikka, Harja- ’Herald of Spring’
7312600934283 C 93704 Olkikukka, Iso-
7312600937048 A 95905 Orvokki, Sarvi- ’Tiger Eye’F1
7312600959057 E 94452 Orvokki, Tarha- ’Florist Strain’
7312600944527 D 94460 Orvokki, Tarha- Hiemalis
7312600944602 B 94500 Orvokki, Tarha- ’Rococco’
7312600945005 D 95476 Palavarakkaus
7312600954762 D 94332 Paperikukka
7312600943322 C 94780 Peikonkakkara
7312600947801 B 94384 Pelargoni ’Inspire Pink’F1
7312600943841 E 94400 Pelargoni ’Inspire Scarlet’F1
7312600944008 E 94408 Pelargoni ’Inspire White’F1
95572 Samettikukka, Ryhmä- ’Alumia Vanilla Cream’
7312600955721 E 95579 Samettikukka, Ryhmä- ’Boy o Boy’
7312600955790 B 95603 Samettikukka, Ryhmä- ’Panther’
7312600956032 C 95619 Samettikukka, Ryhmä- ’Tiger Eyes’
7312600956193 D 95620 Samettikukka, Ryhmä- ’Strawberry Blonde’
7312600956209 E 95627 Samettikukka, Ryhmä- ’Yellow Boy’
7312600956278 C 95644 Samettikukka, Ryhmä- ’Burning Embers’
7312600956445 D 94992 Sarjasaippo Tuoksuva
7312600949928 B 93278 Seos, Kesäkukka- Nelson Mixture 7312600932784 B 93279 Seos, Kesäkukka- Nelson Mixture Big Pack 7312600932791 D 93290 Seos, Kesäkukka- Blue Shades 7312600932906 D 93296 Seos, Kesäkukka- Pink Shades 7312600932968 D 93272 Seos, Kuivakukka- Nelson Mixture 7312600932722 D 93260 Seos, Köynnöskukka- Nelson Mixture 7312600932609 D 93254 Seos, Mehiläiskukka- Nelson Mixture 7312600932548 C 93266 Seos, Niittykukka- Nelson Mixture 7312600932661 D 93268 Seos, Niittykukka- Ruotsissa kasvatettu siemen 7312600932685 F 93255 Seos, Nectar, luksus Ekologinen 7312600932555 G 93194 Silkkikukka, Iso- Mix 7312600931947 C 93210 Silkkikukka, Iso- ’Sybil Sherwood’ 7312600932104 D 94668 Sinisievikki 7312600946682 C 94676 Sinisievikki ’Penny Black’ 7312600946767 E 93592 Sirokannusruoho ’Licilia Peach’ 7312600935921 E 93524 Sormustinkukka
B 94960 Suvikakkara, Kirjo- 7312600949607 C 96009 Tsinnia ’Sunbow Purple’
D 96011 Tsinnia Takii’s Choice
D 95977 Tsinnia, Iso- ’Envy’
7312600944084 E 93954 Pellava, Kuitu-
Uutuus 94265 Petunia ’Opera Supreme Lilac Ice’F1
7312600939547 B
7312600942653 H Uutuus 94267 Petunia ’Opera Supreme White’F1
7312609426796 H 94536 Petunia, Tarha- ’Picobella’F1
7312600945364 E 94560 Petunia, Tarha- ’Showers Burgundy’
7312600945609 E 93319 Porkkana ’Dara’
7312600933194 E 95072 Punahattu, Kauno- ’Starlight’
7312600950726 D 95088 Päivänhattu, Kesä- ’Cherry Brandy’
7312600950887 E 95096 Päivänhattu, Kesä- ’Maya’ FleuroSelect
7312600950962 F 95112 Päivänhattu, Kesä- ’Prairie Sun’ FleuroSelect
7312600951129 E 95120 Päivänhattu, Kesä- ’Toto Gold’ FleuroSelect
7312600951204 E 94772 Päivänkakkara ’Maikönigin’
7312600947726 C 93302 Päivänsini ’Heavenly Blue’
7312600933026 D 95128 Revonhäntä, Puna-
7312600951280 D 93226 Ristikki, Tarha- ’Red Cascade’
7312600932265 D 94840 Ritarinkannus, Jalo- ’Blue Donna’
7312600948402 F 94864 Ritarinkannus, Jalo- ’Blue Bird’
7312600948648 E 93362 Ruiskaunokki ’Black Boy’
7312600933620 D 93365 Ruiskaunokki Ekologinen
7312600933651 D 93368 Ruiskaunokki ’Blue Boy’
7312600933682 B 93374 Ruiskaunokki Mix
7312600933743 A 93380 Ruiskaunokki ’Polka Dot’
7312600933804 D 95360 Ruusuleinikki, Kesä-
7312600953604 B 95412
Salkoruusu, Tarha- ’Chaters Double’
7312600954120 C 95428
Salkoruusu, Tarha- ’Summer Carnival’
7312600954281 B 95436 Salkoruusu, Tarha- ’The Watchman’
7312600954366 D 95635 Samettikukka, Iso- ’First Lady’F1
7312600956353 E 95555 Samettikukka, Kääpiö- ’Lemon Star’
7312600955554 D 95563 Samettikukka, Kääpiö- ’Tangerine Gem’
7312600955639 D 95571 Samettikukka, Ryhmä- ’Bolero’
7312600955714 D TUOTENRO TUOTE LAJIKE EAN HINTARYMÄ
D 95985 Tsinnia, Iso- 7312600959859 B 95988 Tsinnia, Iso- ’Cresto! Violet’ 7312600959880 F 95997 Tsinnia, Iso- ’Pop Art Gold & Red’ 7312600959972 F 96010 Tsinnia, Iso- ’Zinderella Peach’ 7312600960107 F 96017 Tsinnia, Iso- ’Sunbow mixed’ 7312600960176 C 95524 Tuliunikko, Kalifornian- ’Rosa Romantica’ 7312600955240 E 95558 Tuliunikko, Kalifornian- Candy mix 7312600955585 D 95192 Tuntokasvi 7312600951921 C 94018 Tuoksuherne Bijou Mix Tuoksuva 7312600940185 D 94034 Tuoksuherne ’Lord Nelson’ Tuoksuva 7312600940345 D 94042 Tuoksuherne Old Spice Mix Tuoksuva 7312600940420 D 94051 Tuoksuherne ’Villa Roma’White & Rose Tuoksuva 7312600940512 D 94066 Tuoksuherne ’Royal Rose’ Tuoksuva 7312600940666 C 94074 Tuoksuherne ’Royal Scarlet’ Tuoksuva 7312600940741 C 94082 Tuoksuherne ’Royal White’ Tuoksuva 7312600940826 C 94090 Tuoksuherne Royal Mix Tuoksuva 7312600940901 B 94091 Tuoksuherne Royal Mix Tuoksuva Big Pack 7312600940918 D 94107 Tuoksuherne ’Spencer Arthur Hellyer’ Tuoksuva 7312600941076 D Uutuus 94020 Tuoksuherne ’Spring Sunshine White’ Tuoksuva 7312600940208 F Uutuus 94021 Tuoksuherne ’Spring Sunshine Above the clouds’ Tuoksuva 7312600940215 F Uutuus 94022 Tuoksuherne ’Spring Sunshine Summer Feeling’ Tuoksuva 7312600940222 F Uutuus 94023 Tuoksuherne ’Spring Sunshine Burgundy’ Tuoksuva 7312600940239 F Uutuus 94024 Tuoksuherne ’Winter Sunshine Pink’ Tuoksuva 7312600940246 F Uutuus 94025 Tuoksuherne ’Winter Sunshine Navy’ Tuoksuva 7312600940253 F 95448 Tuoksupielus ’Carpet of Snow’ Tuoksuva 7312600954489 C 95464 Tuoksupielus ’Violett Queen’ Tuoksuva 7312600954649 C 93320 Tupakka, Koriste- ’Avalon Lime/Purple Bicolour’F1 7312600933200 E 93326 Tupakka, Koriste- ’Crimson Bedder’ 7312600933262 D 93332 Tupakka, Koriste- ’Lime Green’ 7312600933323 E 93338 Tupakka, Koriste- ’Perfume Deep purple’F1 Tuoksuva 7312600933385 E 93350 Tupakka, Valko- ’Grandiflora’ Tuoksuva 7312600933507 D 94655 Törmäkukka, Korea- ’Snowmaiden’, ’Black Knight’
7312600946552 E 95907 Törmäkukka, Korea- ’Summer fruits’
7312600959071 E 95906 Törmäkukka, Tähti- ’Paper moon’ 7312600959064 E 95793 Unikko ’Lilac Pompom’
7312600957930 D 95777 Unikko, Pioni- 7312600957770 A 95785 Unikko, Pioni- ’Black Peony’ 7312600957855 D 95761 Unikko, Silkki- 7312600957619 C 95769 Unikko, Silkki- ’Bridal Silk’ 7312600957695 D 95770 Unikko, Silkki- ’Mother of Pearl’ 7312600957701 D 95801 Unikko, Siperian- 7312600958012 D 95813 Verbena, Jätti- 7312600958135 E
Krebs-tomaatteja
Annossiemenet
TUOTENRO HINTARYHMÄ
96000 Annossiemen Krebs
TUOTENRO TUOTE LAJIKE EAN
Uutuus 91743 Tomaatti ’Krebs Aura’F1 Ekologinen 7312600917439
Uutuus 91744 Tomaatti ’Krebs Brown Tasty’F1 Ekologinen 7312600917446
Uutuus 91745 Tomaatti ’Krebs Honey Plum’F1 Ekologinen 7312600917453
Uutuus 91747 Tomaatti ’Krebs Luna’F1 Ekologinen 7312600917477
Uutuus 91748 Tomaatti ’Krebs Lemon Drops’F1 Ekologinen 7312600917484
Uutuus 91749 Tomaatti ’Krebs Black Vega’F1 Ekologinen 7312600917491
Uutuus 91750 Tomaatti ’Krebs Salinas’F1 Ekologinen 7312600917507
Uutuus 91751 Tomaatti ’Krebs Strawberry Fields’F1 Ekologinen 7312600917514
Uutuus 91752 Tomaatti ’Krebs White’F1 Ekologinen 7312600917521
Uutuus 91753 Tomaatti ’Krebs Linea’F1 Ekologinen 7312600917538
Uutuus 91754 Tomaatti ’Krebs Mandarina’F1 Ekologinen 7312600917545
Uutuus 91755 Tomaatti ’Krebs Elena’F1 Ekologinen 7312600917552





Nelson Garden Basic Siemen
Annossiemenet


Vihannekset ja yrtit
TUOTENRO TUOTE LAJIKE
EAN HINTARYMÄ
85408 Artisokka, Latva- ’Vert de Provence’ 7312600854086 4 85042 Basilika ’Loki’ Ekologinen 7312600850422 5
85058 Basilika, Kaneli- ’Cinnamon’ Ekologinen 7312600850583 4 85044 Basilika, Mauste- Ordinary 7312600850446 4 85047 Basilika, Mauste- ’Rosie’ Ekologinen 7312600850477 4 85068 Basilika, Mauste- Large leaved 7312600850682 4 85071 Basilika, Pikku- ’Balkon Star’ 7312600850712 4 85059 Basilika, Sitruuna- ’Lemon scent’ 7312600850590 4 85285 Fenkoli, Salaatti- ’Finale’ Ekologinen 7312600852853 4 85286 Fenkoli, Salaatti- ’Preludio’F1 7312600852860 5 86396 Herne, Silpo- ’Alderman’ 7312600863965 3 86404 Herne, Silpo- ’Kelvedon Wonder’ 7312600864047 2 86445 Herne, Silpo- ’Blauwschokker’ Ekologinen 7312600864450 5 86447 Herne, Silpo- ’Meteor’ 7312600864474 3 86407 Herne, Silpo- ’Kelvedon Wonder’ Ekologinen 7312600864078 5 86423 Herne, Sokeri- ’Grijze Roodbloeiende’ 7312600864238 3 86431 Herne, Sokeri- ’Norli’ Ekologinen
7312600864313 4 86435 Herne, Sokeri- ’Oregon Sugar Pod’
7312600864351 4 86780 Herne, Sokeri- ’Nairobi’
7312600867802 5 85414 Kaali, Japanin- Tatsoi Ekologinen 7312600854147 4 85416 Kaali, Japanin-, seos Mix 7312600854161 4 85500 Kaali, Kerä- ’Langedijker Bewaar 2’ Ekologinen 7312600855007 4 85510 Kaali, Kerä- ’Copenhagen Market 2’ 7312600855106 2 85440 Kaali, Kukka- ’Erfurt’ 7312600854406 2 85520 Kaali, Kyssä- ’Azur-Star’ Ekologinen 7312600855205 5 85527 Kaali, Kyssä- ’Delikatess weisser’
TUOTENRO TUOTE LAJIKE EAN
85394 Korianteri ’Cruiser’
7312600853942 5 85393 Korianteri ’Marino’ Ekologinen 7312600853935 4 86415 Krassi, Vesi-
7312600864153 4 85401 Krassi, Voileipä- 7312600854017 2 85404 Krassi, Voileipä- Ekologinen 7312600854048 4 85336 Kurkku, Avomaan- ’Gele Tros’ Ekologinen 7312600853362 5 85338 Kurkku, Avomaan- ’Profi’F1 7312600853386 5 85340 Kurkku, Avomaan- ’Profi’F1 Ekologinen 7312600853409 5 85345 Kurkku, Avomaan- ’Vert petit de Paris’ 7312600853454 3 Uutuus 85313 Kurkku, Avomaan- ’Sonja’ Ekologinen 7312600853133 6 85311 Kurkku, Kasvihuone- ’Bella’F1 7312600853119 5 85309 Kurkku, Kasvihuone- ’Baby’F1 7312600853096 5 Uutuus 85312 Kurkku, Kasvihuone- ’Kaikura’F1 Ekologinen 7312600853126 6 85363 Kurkkuyrtti Ekologinen 7312600853638 5 85811 Kurpitsa ’Baby Bear’ 7312600858114 5 85827 Kurpitsa, Jätti- ’Gele Reuzen’ 7312600858275 4 85829 Kurpitsa, Jätti- ’Uchiki Kuri’ Ekologinen 7312600858299 4 86133 Kurpitsa, Kesä- ’Black Beauty’ Ekologinen 7312600861336 4 86141 Kurpitsa, Kesä- ’Diamant’F1 7312600861411 4 86150 Kurpitsa, Kesä- ’Pic n Pic’ 7312600861503 3 Uutuus 86147 Kurpitsa, Kesä- ’Yellowstar’F1
5 86148 Kurpitsa, Köynnöskesä- ’Ola Escaladora’’ Ekologinen
85535 Lanttu ’Champion Purple Top’
85614 Maissi, Sokeri- ’Tasty Sweet’F1
85615 Maissi, Sokeri- ’Golden Bantam’ Ekologinen
85619 Malabarinpinaatti ’Rubra’
85624 Mangoldi, Lehti- ’Rhubarb Chard’
85628 Mangoldi, Lehti- ’White silver 2’
85629 Mangoldi, Lehti- ’White silver 3’
85625 Mangoldi, Lehti- Fireworks
85369 Mansikkakoiso Ekologinen
85726 Meirami, Kreikan- Greek
85634 Meirami, Mauste-
85654 Meloni, Vesi- ’Sugar Baby’
85861 Nauris ’Golden Ball’
85865 Nauris ’Snowball’
85869 Nauris, Kaski- ’Enon kanta’ 7312600858695 3 85722 Oregano Ekologinen 7312600857223 4 85731 Palsternakka ’White Gem’ 7312600857315 3 85735 Palsternakka ’White King’ Ekologinen 7312600857353 4 85226 Paprika, Chili- ’Cayenne long slim’ 7312600852266 4 85237 Paprika, Chili- ’Westlandse Lange Rode’ Ekologinen 7312600852372 4 85246 Paprika, Chili- ’Lombardo’ 7312600852464 3 85247 Paprika, Vihannes- ’Zazu’ Ekologinen 7312600852471 5 85739 Paprika, Vihannes- ’Olly’F1 Ekologinen 7312600857391 5 85740 Paprika, Vihannes- ’Amyka’F1 7312600857407 5 85743 Paprika, Vihannes- ’California Wonder’ 7312600857438 3 85115 Papu, Härkä- ’Express’ Ekologinen 7312600851153 4 85165 Papu, Leikko- ’Admires’ 7312600851658 3 85166 Papu, Leikko- ’Serpedor’ 7312600851665 3 85181 Papu, Salko- ’Blue Lake’ 7312600851818 4 85187 Papu, Salko- ’Markant’ Ekologinen 7312600851870 5 85131 Papu, Taite- ’Ferrari’ 7312600851313 4 85139 Papu, Taite- ’Maxi’ Ekologinen 7312600851399 5 85155 Papu, Taite- ’Sunray’ 7312600851559 3 85157 Papu, Taite- ’Mistik’ 7312600851573 4 85158 Papu, Taite- ’Cogito’ 7312600851580 4 85188 Papu, Vaha- ’Dior’ Ekologinen 7312600851887 5 85199 Papu, Vaha- ’Kinghorn Wax’ 7312600851993 3 85780 Persilja ’Grüne Perle’ Ekologinen 7312600857803 4 85786 Persilja ’Moss curled 2’
85787 Persilja ’Moss curled 2’ Kylvönauha
85792 Persilja ’Gigante d’Italia’ Ekologinen
7312600854666 1
7312600855274 1 85465 Kaali, Lehti- ’Westlandse Winter’ Ekologinen 7312600854659 4 85466 Kaali, Lehti- ’Half Tall’
85474 Kaali, Lehti- ’Black Magic’ 7312600854741 4
85079 Kaali, Parsa- ’Calabrese natalino’ Ekologinen
85083 Kaali, Parsa- ’Calabrese natalino’
85460 Kaali, Ruusu- ’Igor’F1 Ekologinen
7312600850798 3
7312600850835 3
7312600854604 4 85499 Kaali, Savojin- ’Convoy’F1
85498 Kaali, Suippo- ’Express’
7312600854994 5
7312600854987 4 86185 Kangasajuruoho
85543 Kirveli, Mauste- ’Fijne Krul’
7312600861855 4
7312600855434 4
TENRO
85694 Porkkana ’Pariser Markt 5’ 7312600856943 3
85703 Porkkana ’Flakkée 2’ 7312600857032 2
85704 Porkkana ’Flakkée 2’ Kylvönauha 7312600857049 5
85706 Porkkana Harlequin Mix F1 7312600857063 5
85659 Porkkana ’Flakkée 2’ Ekologinen 7312600856592 4
85700 Porkkana, Kesä- ’Oxheart’ 7312600857001 4
85954 Punajuuri ’D’Egypte’ 7312600859548 2
85944 Punajuuri ’Burpees Golden’ 7312600859449 4
85945 Punajuuri ’Chioggia’ Ekologinen 7312600859456 5
85948 Punajuuri ’Detroit 2’ 7312600859487 1
85949 Punajuuri ’Detroit 2’ Ekologinen 7312600859494 4
85955 Punajuuri Hullahoop mix 7312600859555 4
85958 Punajuuri ’Forono’ 7312600859586 3 Uutuus 85951 Punajuuri ’Solist’ Kylvönauha 7312600859814 5
85870 Retiisi ’Amethyst’ 7312600858701 4
85876 Retiisi ’Cherry Belle’ 7312600858763 1
85884 Retiisi ’Flamboyant 2’ Ekologinen 7312600858848 4
85888 Retiisi ’French Breakfast 3’ 7312600858886 3
85892 Retiisi ’Københavns Torve 2’ 7312600858923 3
85896 Retiisi Mix 7312600858961 4
85904 Retiisi ’Saxa 2’ Ekologinen 7312600859043 4
85906 Retiisi ’Saxa 2’ Kylvönauha 7312600859067 5
85853 Rosmariini 7312600858534 4
85099 Ruusupapu ’Hestia’ 7312600850996 4
85103 Ruusupapu ’Preisgewinner’ 7312600851030 4 85104 Ruusupapu ’Lady Di’ Ekologinen 7312600851047 5
85971 Salaatti, Baby Leaf Baby Leaf mix 7312600859715 4
85972 Salaatti, Baby Leaf Baby Leaf mix Kylvönauha 7312600859722 5
85979 Salaatti, Batavia- ’Lollo Rossa’ 7312600859791 4
86019 Salaatti, Jäävuori- ’Great Lakes 118’ 7312600860193 2
86020 Salaatti, Jäävuori- ’Grazer Krauthäuptel 2’ Ekologinen 7312600860209 5
85991 Salaatti, Kerä- ’Attractie’ 7312600859913 3
86003 Salaatti, Kerä- ’Merveille des quatre saisons’ 7312600860032 3
86016 Salaatti, Kerä- ’Hilde II’ Kylvönauha 7312600860162 5
Uutuus 85996 Salaatti, Kerä- ’Suzan’ Ekologinen 7312600859968 4
86023 Salaatti, Lehti- ’Amerikanischer brauner’ 7312600860230 1
86027 Salaatti, Lehti- ’Australische Gele’ 7312600860278 3
86028 Salaatti, Lehti- ’Australische Gele’ Kylvönauha 7312600860285 5
86102 Salaatti, Rukola Rucola 7312600861022 4
86055 Salaatti, Side- ’Lobjoits Green Cos’ 7312600860551 4
86041 Salaatti, Side- ’Globus’ 7312600860414 5 Uutuus 85952 Salaatti, Siloendiivi ’Wallone’ Ekologinen 7312600859524 3
86039 Salaatti, Tammenlehti- ’Red salad bowl’ 7312600860391 4
86043 Salaatti, Tammenlehti- ’Salad Bowl’ 7312600860438 4
Uutuus 86032 Salaatti, Tammenlehti- ’Catalonga’ Ekologinen 7312600860322 5
86081 Salaatti, Villirukola Ekologinen 7312600860810 5
86084 Salaatti, Villirukola ’Wildfire’ 7312600860841 4 86021 Salaattivuonankaali ’Vit’ Ekologinen 7312600860216 3 86070 Salvia, Ryyti- Ekologinen 7312600860704 4 86094 Selleri, Lehti- ’Golden Self Blanching 2’ 7312600860940 1 86071 Selleri, Yrtti- ’Gewone Snij’ 7312600860711 3
85559 Sipuli, Kelta- ’Stuttgarter Riesen’ 7312600855595 2 85560 Sipuli, Kelta- ’Stuttgarter Riesen’ Ekologinen 7312600855601 4
85299 Sipuli, Kiinan- Garlic oriental 7312600852990 4
85569 Sipuli, Pilli- ’Red Toga’ 7312600855694 4
Uutuus
85590 Sipuli, Pilli- ’Long White Ishikura’ 7312600855908 4
Uutuus 85591 Sipuli, Pilli- ’Long White Ishikura’ Kylvönauha 7312600855915 5
85568 Sipuli, Purjo- ’Blaugrüner Winter’ 7312600855687 3
85572 Sipuli, Purjo- ’Herbstriesen 2’ 7312600855724 2
85576 Sipuli, Purjo- ’Herbstriesen 2’ Ekologinen 7312600855762 4
85294 Sipuli, Ruoho- ’Dolores’ 7312600852945 3
Uutuus 85291 Sipuli, Ruoho- ’Polyvert’ Ekologinen 7312600852914 4
86183 Stevia Stevia 7312600861831 4
85266 Tilli ’Como’ 7312600852662 2
85268 Tilli ’Como’ Kylvönauha 7312600852686 5
85275 Tilli ’Gold Crown’ Ekologinen 7312600852754 4
85278 Tilli, Lehti- ’Bouquet’ 7312600852785 4
86189 Timjami 7312600861893 4
86191 Timjami ’German Winter’ Ekologinen 7312600861916 4
86205 Tomaatti ’Bolstar Granda’ Ekologinen 7312600862050 5
86223 Tomaatti ’Marmande VR’ 7312600862234 1
86295 Tomaatti ’Moneymaker’ 7312600862951 2
TENRO TUOTE LAJIKE EAN HINTARYMÄ
86307 Tomaatti ’Gardener´s Delight’ 7312600863071 4
Tomaatti ’Zuckertraube’ Ekologinen 7312600863378 4
Tomaatti ’Tigerella’ 7312600863491 4 86370 Tomaatti ’Golden Currant’ Ekologinen 7312600863705 5 86338 Tomaatti ’Bronzy’ Ekologinen 7312600863385 5
Uutuus 86381 Tomaatti ’Rubylicious’F1 7312600863811 7
Uutuus 86382 Tomaatti ’Cocktail Crush’F1 7312600863828 8
86384
86388 Tomaatti ’Green Envy’ 7312600863880 3 Uutuus 86389 Tomaatti ’Shimmer’F1 7312600863897 5 Uutuus 86390 Tomaatti ’Golden Pearl’F1 7312600863903 6
Uutuus 86391 Tomaatti ’Nagina’F1
7 Uutuus 86392 Tomaatti ’Agro’F1
7 Uutuus 86393 Tomaatti ’Green
86397 Tomaatti ’Coeur de Boeuf’
Uutuus 86398 Tomaatti ’Liguria’ 7312600863989 5
Uutuus 86399 Tomaatti ’Big Mama’F1
86371 Tomaatti, Amppeli- ’Cherry Falls’
Uutuus 86372 Tomaatti, Amppeli- ’Gartenperle’
Uutuus 86373 Tomaatti, Pensas- ’Baby Boomer’F1
6 Uutuus 86374 Tomaatti, Pensas- ’Rio Grande’
1 Uutuus 86375 Tomaatti, Pensas- ’Ranger’F1 7312600863750 6 86254 Tomaatti, Ruukku- ’Tigerette Cherry’ Ekologinen 7312600862548 5 86331 Tomaatti, Ruukku- ’Tiny Tim’ 7312600863316 3
Uutuus 86376 Tomaatti, Ruukku- ’Veranda Red’F1 7312600863767 5
Uutuus 86377 Tomaatti, Ruukku- ’Balconi Yellow’ 7312600863774 4
Uutuus 86378 Tomaatti, Ruukku- ’Funnyplums Orange’F1 7312600863781 7
Uutuus 86380 Tomaatti, Ruukku- ’Funnyplums Rosy Pink’F1 7312600863804 7
87074 Asteri, Kiinan- American Branching mix
87078 Asteri, Kiinan- Semi-Tall mix
87079 Asteri, Kiinan- Double mix Ekologinen
EAN HINTARYMÄ
7312600870741 3
7312600870789 3
7312600880399 5
Tarha- ’Picobella’F1
88256 Punahattu, Kauno- ’Starlight’
7312600882560 4 88113 Päivänkakkara ’Maikönigin’
3 87247 Päivänsini ’Heavenly Blue’
7312600870826 3
7312600870796 5 87082 Asteri, Kiinan- Dwarf chrysanthemum mix
87086 Asteri, Kiinan- Chinensis mix
7312600870864 1 87130 Asteri, Kiinan- ’Princess’mix
7312600871304 4 87410 Aulio, Vaahtera-
7312600874107 4 88335 Auringonkukka Wilde mixture
7312600883352 4 88365 Auringonkukka, Iso- ’Moonwalker’
7312600883659 4 88415 Auringonkukka, Iso- ’Waooh !’
7312600884151 5 88358 Auringonkukka, Jätti- Ekologinen
7312600883581 4 88360 Auringonkukka, Jätti- ’Uniflorus’
7312600883604 2 88410 Auringonkukka, Kääpiö- ’Sunspot’
7312600884106 4 88390 Auringonkukka, Puna- ’Red Sun’
7312600883901 4 88391 Auringonkukka, Puna- ’Velvet Queen’ Ekologinen
7312600883918 4 88797 Elämänlanka, Aito- ’Bohemian Shades’
7312600887978 4 87555 Hunajakukka, Aito- Ekologinen 7312600875555 4 88709 Ihmekukka, Mökin-
7312600887091 3 87889 Illakko, Tarha- Tuoksuva
7312600878891 1 87968 Isokirjopeippi ’Rainbow’
7312600879683 4 88157 Kehäkukka, Tarha- ’Ball´s Orange’
7312600881570 3 88158 Kehäkukka, Tarha- ’Ivory Princess’
7312600881587 5 88161 Kehäkukka, Tarha- Ekologinen
7312600881617 5 88163 Kehäkukka, Tarha-
7312600881631 2 88172 Kehäkukka, Tarha- Daisy Citrus Mix
7312600881723 5 88176 Kehäkukka, Tarha- ’Fiesta Gitana’ FleuroSelect
7312600881761 4 88192 Kehäkukka, Tarha- ’Pacific Beauty’
7312600881921 4 88196 Kehäkukka, Tarha- ’Pink Surprise’
7312600881969 4 88201 Kehäkukka, Tarha- ’Radio’
4 88897 Pääsiäisruoho
1 87289 Ruiskaunokki ’Black Boy’
4 87292 Ruiskaunokki ’Blue Boy’
3 87296 Ruiskaunokki Mix
1 87297 Ruiskaunokki Ekologinen 7312600872974 3 87299 Ruiskaunokki ’Polka
88545 Samettikukka, Kääpiö- ’Starfire’
88547 Samettikukka, Ryhmä- ’Strawberry Blonde’
88590 Samettikukka, Ryhmä- ’Petite’
88219 Sarjasaippo Tuoksuva
87221 Seos, Kesäkukka- Nelson Mixture
87228 Seos, Kesäkukka- Blue
87215 Seos, Köynnöskukka-
7312600882010 1 87605 Kelloköynnös
87393 Keskipäivänkukka Mix
88437 Kesäharso
88899 Kissanruoho
87926 Kohtalonkukka, Kirjo- Carnival mixed
87528 Koirankieli, Tiibetin- ’Mystery Rose’
7312600876057 4
7312600873933 3
7312600884373 2
7312600888999 1
7312600879263 3
7312600875289 4 88238 Kosmoskukka, Puna- ’Early Summer’
7312600882386 4 88244 Kosmoskukka, Puna- ’Purity’
7312600882447 4 88247 Kosmoskukka, Puna- ’Xanthos’ FleuroSelect
88250 Kosmoskukka, Puna- Vega Mixture
7312600882478 5
7312600882508 4 88255 Kosmoskukka, Puna- ’Fizzy Pink Dark Center’
7312600882553 4 87652 Krassi, Isoköynnös-
7312600876521 2 87660 Krassi, Isoköynnös- Glorius Gleam
7312600876606 3 87664 Krassi, Isoköynnös- ’Milkmaid’
7312600876644 5 87668 Krassi, Isoköynnös- ’Out of Africa’
7312600876682 4 87648 Krassi, Kanarianköynnös-
7312600876484 4 87640 Krassi, Pensasköynnös- Tom Thumb
7312600876408 3 87637 Krassi, Pensasköynnös- ’Whirlybird Mahogny’
7312600876378 4 88101 Kurpitsa, Koriste-
7312600881013 4 87682 Laventeli, Tähkä- Tuoksuva
7312600876828 4 87684 Laventeli, Tähkä- Ekologinen 7312600876842 4 87711 Leijonankita Ekologinen
7312600877115 5 87712 Leijonankita, Ryhmä- ’Lucky Lips’
7312600877122 4 87489 Leimu, Kesä- ’Cherry Caramel’
7312600874893 5 87527 Lemmikki, Puisto-
7312600875272 4 87827 Leukoija, Tarha- ’Ten Week’ Tuoksuva 7312600878273 1 87750 Lobelia, Riippa- ’Saphir’
88729 Törmäkukka, Tähti- ’Paper moon’
88748 Unikko, Pioni-
88753 Unikko, Pioni- ’Black Peony’
88738 Unikko, Silkki-
88743 Unikko, Silkki- Ekologinen
88763 Unikko, Siperian- 7312600887633
7312600877504 4 87759 Lobelia, Sini- ’Emperor William’
87856 Maariankello
87836 Maloppi
87834 Malvikki, Kesä- ’Loveliness’ Ekologinen
7312600877597 4
7312600878563 3
7312600878365 3
7312600878341 4
87844 Malvikki, Kesä- ’Mont Blanc’ FleuroSelect 7312600878440 4
87848 Malvikki, Kesä- ’Silver Cup’ FleuroSelect 7312600878488 4
88799 Miinanköynnös ’White Feather’
87349 Morsiusharso
88505 Mustasilmäsusanna
87894 Neilikka, Harja- Mix
87409 Olkikukka, Iso-
88013 Orvokki, Tarha- ’Florist Strain’
88015 Orvokki, Tarha- Hiemalis
7312600887992 4
7312600873490 4
7312600885059 4
7312600878945 3
7312600874091 1
7312600880139 4
7312600880153 3
Bröderna Siemen
Annossiemenet



Vihannekset ja yrtit
’Vert petit de Paris’
Kasvihuone- ’Bella’F1
Kurpitsa, Jätti- ’Gele Reuzen’
D 293 Kurpitsa, Kesä- ’Diamant’F1
Lanttu ’Champion Purple Top’
B 483 Laventeli, Tähkä- Tuoksuva
D
D 165 Maissi, Sokeri- ’Tasty Sweet’F1 7312600001657 D 168 Mangoldi, Lehti- ’White silver 2’ 7312600001688 B 170 Mangoldi, Lehti- ’Rhubarb Chard’
D 279 Mansikka, Kuukausi- ’Rügen’
Kreikan- Greek
155 Nauris ’Snowball’
B 502 Oregano 7312600005020 D 211 Palsternakka ’White Gem’ 7312600002111 D 280 Paprika, Chili- ’Cayenne long slim’ 7312600002807 D 281 Paprika, Chili- ’Lombardo’
245 Punajuuri Hullahoop mix
71 Punajuuri ’D’Egypte’
232 Retiisi ’Københavns Torve 2’
236 Retiisi Mix
7312600002456 D
7312600000711 B
7312600002326 B
7312600002364 D
225 Retiisi ’Saxa 2’ Kylvönauha 7312600002258 E
228 Retiisi ’Cherry Belle’ 7312600002289 A
229 Retiisi ’French Breakfast 3’ 7312600002296 D 527 Rosmariini 7312600005273 D
50 Ruusupapu ’Preisgewinner’ 7312600000056 D
53 Ruusupapu ’Hestia’
246 Salaatti, Baby Leaf Baby Leaf mix
247 Salaatti, Batavia- ’Lollo Rossa’
259 Salaatti, Jäävuori- ’Great Lakes 118’
7312600000032 D
7312600002463 D
7312600002470 D
7312600002593 B
256 Salaatti, Kerä- ’Hilde II’ Kylvönauha 7312600002562 E
274 Salaatti, Kerä- ’Attractie’
260 Salaatti, Lehti- ’Amerikanischer brauner’
275 Salaatti, Lehti- ’Australische Gele’
265 Salaatti, Rukola Rucola
263 Salaatti, Side- ’Lobjoits Green Cos’
7312600002746 B
7312600002609 B
7312600002753 D
7312600002654 D
7312600002630 D
261 Salaatti, Tammenlehti- ’Salad Bowl’ 7312600002616 D
262 Salaatti, Tammenlehti- ’Red salad bowl’ 7312600002623 D
277 Salaattivuonankaali ’Verte de Cambrai’
7312600002777 B
271 Selleri, Lehti- ’Golden Self Blanching 2’ 7312600002715 A 142 Sipuli, Kelta- ’Stuttgarter Riesen’ 7312600001428 B Uutuus 153 Sipuli, Pilli- ’Long White Ishikura’ 7312600001534 D 145 Sipuli, Purjo- ’Herbstriesen 2’
B 152 Sipuli, Purjo- ’Blaugrüner Winter’ 7312600001527 D 442 Sipuli,
TUOTE LAJIKE EAN HINTARYMÄ 616 Asteri, Kiinan- American Branching mix
B 620 Asteri, Kiinan- Dwarf chrysanthemum mix
D 635 Asteri, Kiinan- ’Princess’mix
D 660 Asteri, Kiinan- Chinensis mix
A 665 Asteri, Kiinan- Semi-Tall mix
D 1410 Auringonkukka Wilde mixture
D 1416 Auringonkukka, Iso- ’Moonwalker’
D 1418 Auringonkukka, Iso- ’Waooh !’
E 1414 Auringonkukka, Jätti- ’Uniflorus’ 7312600014145 B 1423 Auringonkukka, Kääpiö- ’Sunspot’
D 1129 Illakko, Tarha- Tuoksuva
A 1326 Kehäkukka, Tarha- ’Ball´s Orange’
1330 Kehäkukka, Tarha- ’Radio’
1334 Kehäkukka, Tarha-
B 1338 Kehäkukka, Tarha- ’Pacific Beauty’
D 935 Kelloköynnös
D 1450 Kesäharso
B 1365 Kosmoskukka, Puna- ’Early Summer’
D 1366 Kosmoskukka, Puna- Vega Mixture
D 1371 Kosmoskukka, Puna- ’Purity’
D 973 Krassi, Isoköynnös-
975 Krassi, Isoköynnös- ’Out of Africa’
998 Krassi, Isoköynnös- Glorius Gleam
D 986 Krassi, Pensasköynnös- Tom Thumb
D 1755 Kurpitsa, Koriste-
D 1020 Leijonankita
B 894 Lemmikki, Puisto-
D 1094 Leukoija, Tarha- ’Ten Week’ Tuoksuva
1033 Lobelia, Sini- ’Emperor William’
D 1104 Maloppi
B 1107 Malvikki, Kesä- ’Mont Blanc’ FleuroSelect
D 1110 Malvikki, Kesä- ’Silver Cup’ FleuroSelect 7312600011106 D 1487 Mustasilmäsusanna
D 783 Neilikka, Harja- Mix
B 1744 Olkikukka, Iso-
A 1196 Orvokki, Tarha- Hiemalis 7312600011960 B 1229 Orvokki, Tarha- ’Florist Strain’
D 1294 Peikonkakkara 7312600012943 B 1291 Päivänkakkara ’Maikönigin’ 7312600012912 D 750 Ruiskaunokki ’Blue Boy’ 7312600007505 B 924 Ruiskaunokki Mix 7312600009240 A 926 Ruiskaunokki ’Polka Dot’ 7312600009264 D 1469 Salkoruusu, Tarha- ’Chaters Double’ 7312600014695 D 1554 Samettikukka, Kääpiö- ’Starfire’ 7312600015548 D 1537 Samettikukka, Ryhmä- ’Bolero’ 7312600015371 D 1542 Samettikukka, Ryhmä- ’Carmen’ 7312600015425 D 1547 Samettikukka, Ryhmä- ’Petite’ 7312600015470 D 687 Seos, Kesäkukka- Nelson Mixture 7312600006874 B 690 Seos, Kesäkukka- Blue Shades 7312600006904 D 692 Seos, Kesäkukka- Pink Shades 7312600006928 D 1704 Seos, Kuivakukka- Nelson Mixture 7312600017047 D 705 Seos, Köynnöskukka- Nelson Mixture 7312600007055 D 708 Seos, Niittykukka- Nelson Mixture 7312600007086 D 1278 Sinisievikki
D 843 Sormustinkukka
B 1349 Suvikakkara, Kirjo- 7312600013490 B 1635 Tsinnia, Iso- ’Sunbow mixed’ 7312600016354 D 1639 Tsinnia, Iso- 7312600016392 D 1045 Tuoksuherne ’Royal Scarlet’ Tuoksuva 7312600010451 D 1049 Tuoksuherne ’Royal Rose’ Tuoksuva 7312600010499 D 1058 Tuoksuherne ’Royal Blue’ Tuoksuva 7312600010581 D 1073 Tuoksuherne Royal Mix Tuoksuva 7312600010734 B 1080 Tuoksuherne Knee-Hi Tuoksuva 7312600010802 D 1606 Unikko, Pioni- 7312600016064 B 1603 Unikko, Silkki- 7312600016033 D
Kukkasipulit


Tuote Lajike
72070 Kruunuvuokko ’Mister Fokker’ sininen De
72190 Ruostekukka ’Lucifer’ oranssi
72218 Daalia ’Pretty Woman’ liila
72225 Mignondaalia Topmix red punainen Mignon
72232 Daalia ’Sneezy’ valkoinen
Uutuus 72233 Daalia ’HS Party’ keltainen Koriste
’Totally Tangerine’ oranssi
’Almands Joy’ roosa
72303 Koristedaalia ’Otto’s Thrill’ roosa
72304 Koristedaalia ’Salmon Runner’ aprikoosi
Koristedaalia ’Arabian Night’ tummanpunainen
Koristedaalia ’Peaches n’Cream’ roosa
72307 Koristedaalia ’Caramel Antique’ valkoinen
72308 Koristedaalia ’Creme de Cognac’ oranssi
72309 Koristedaalia ’Sweet Love’ roosa
72310 Koristedaalia ’Ariko 9707’ punaliila, valkoinen
72312 Koristedaalia ’Seniors Hope’ Pinkki/viininpunainen Koriste
72330 Koristedaalia ’Bluesette’ purppuraroosa Koriste
Uutuus 72331 Koristedaalia ’Crazy Legs’ pun/kelt/oranssi
Uutuus 72333 Koristedaalia ’American Dawn’ aprikoosi/liila
72335 Koristedaalia ’Café au Lait’ roosa
Uutuus 72336 Koristedaalia ’Café au Lait Twist’ roosa
72337 Koristedaalia ’Labyrinth’ Pinkki/aprikoosi
Uutuus 72338 Koristedaalia ’Red Labyrinth’ pun/roosa
72342 Koristedaalia ’Break Out’ vaalea pinkki
Uutuus 72343 Koristedaalia ’Dazzling Magic’ pun/kelt
Uutuus 72344 Koristedaalia ’Maxime’ pun/valk Koriste
72355 Koristedaalia ’Crazy Love’ valkoinen, vaalealiilaroosa Koriste
72365 Koristedaalia ’Ellen Houston’ punainen
72367 Koristedaalia ’Emory Paul’ roosa
72372 Koristedaalia ’Manoa’ punainen Koriste
72375 Koristedaalia ’Extase’ roosa, keltainen Koriste
72376 Koristedaalia ’Feline Yvonne’ roosaliila Koriste
72380 Koristedaalia ’Fleurel®’ valkoinen Koriste
72382 Koristedaalia ’Orange Fubuki’ lohen pinkkki Koriste
72410 Koristedaalia ’Heatwave’ punainen Koriste
72412 Koristedaalia ’Innocent Silence’ keltainen Koriste
72417 Koristedaalia ’Kelvin Floodlight’ keltainen Koriste
72423 Koristedaalia ’Penhill Watermelon’ Pinkki/keltainen
’Wittem’ valkoinen, vaalealiila
72475 Koristedaalia ’La Recoleta’ suklaa
Mystery Fox’ aprikoosi
72480 Pallodaalia ’Embassy’
72485 Koristedaalia ’Genova’
72490 Pompondaalia ’Nescio’
72491 Pompondaalia ’Copperboy’
72495 Pompondaalia ’Snowflake’
72531 Kaktusdaalia ’RIP City’
72535 Kaktusdaalia ’Color Spectacle’
72627 Koristedaalia ’Créme de Cassis’
72635 Koristedaalia ’Nicohlas’
’Crispy Ruffle’
’Princess Lee’
Tuotenro Tuote Lajike
Väri
Ryhmä Tieteellinen nimi Sipulia/
Kevään kukkasipulitoimitukset 2026
Tilaus meillä viimeistään: Toimitus: Kukkasipulit, ks. sivu 102–109 (kesällä kukkivat)
Viikko 47 (25.11.2025)
Istukassipulit, ks. sivu 95–101
Viikko 4 (21.1.2026)

Alkaen vko 9
Alkaen vko 9
Kysy kukkasipulien täydennysmahdollisuudesta!
YLEISET MYYNTIEHDOT
1. Johdanto
1.1 Näitä yleisiä myyntiehtoja (”Ehdot”) sovelletaan myytäessä Nelson Garden Oy:n (y-tunnus 1907716-3) (”Myyjä”) tavaroita yritysasiakkaille (”Ostaja”). Tavaroita, joita Myyjä myy sellaisen sopimuksen mukaisesti, johon Ehdot on liitetty, kutsutaan tässä sanalla (”Tuotteet”). Jos Ehdoissa annettujen tietojen ja siinä sopimuksessa (”Sopimus”) annettujen tietojen välillä, johon Ehdot on liitetty, esiintyy ristiriitaa, Sopimus on etusijalla, ellei siinä muuta ole mainittu. Ehdot on integroitu osa Sopimusta. Vain kirjallinen Sopimus voi mennä Ehtojen edelle.
1.2 Alan ehtoja tai Ostajan käytössä olevia ehtoja ei sovelleta Myyjän myydessä Tuotteita Ostajalle, vaikka Myyjä ei tällaisia ehtoja olisikaan torjunut.
2. Hinnat
2.1 Kaikki hinnat on annettu euroissa (EUR) ja ne ovat arvonlisäverottomia.
2.2 Myyjä pidättää oikeuden hintojen tarkistamiseen syistä, joihin Myyjä ei voi vaikuttaa – esimerkiksi valuutan arvossa tapahtuvien muutosten, tuontirajoitusten, verotuksessa tapahtuvien muutosten, maksujen ja muiden viranomaispäätösten tai vastaavien perusteella – myös sen jälkeen, kun Myyjän ja Ostajan välillä on tehty sopimus. Myyjällä on näissä tapauksissa oikeus muuttaa hintoja vastaavasti ilman ennakkoilmoitusta.
2.3 Myyjä pidättää oikeuden hinnoissa esiintyviin virheisiin.
2.4 Myyjä sitoutuu antamaansa tarjoukseen kolmenkymmenen (30) kalenteripäivän ajan tarjouksen päivämäärästä.
2.5 Tuotteiden tilaamista ei tilauksen jättämisen jälkeen voi peruttaa.
2.6 Kun tilaus on jätetty, Ostajan katsotaan hyväksyneen Ehdot ja niitä sovelletaan siinä määrin kuin Myyjän ja Ostajan välillä ei muuta ole kirjallisesti sovittu.
3. Valikoima
3.1 Osa valikoiman Tuotteista on kausituotteita ja siksi saatavilla vain kyseisen myyntikauden ajan.
3.2 Mitä tulee siemenpusseihin ja sipuleihin, Myyjä pidättää oikeuden korvata tilatut Tuotteet muilla saatavilla olevilla Tuotteilla, joiden ominaisuudet ovat samanlaiset tai samankaltaiset ja jotka ovat samaa hintaluokkaa, siinä tapauksessa, että tilatut Tuotteet on myyty loppuun ja Myyjällä on varastossa muita Tuotteita, joilla on samankaltaiset ominaisuudet.
3.3 Myyjällä on oikeus järjestää loppuunmyynti.
4. Maksu
4.1 Lasku lähetetään Ostajalle erillisenä lähetyksenä ja maksu suoritetaan kolmenkymmenen (30) kalenteripäivän kuluessa laskun päivämäärästä.
4.2 Myyjä pidättää oikeuden selvittää Ostajan luottotiedot. Jos Myyjä katsoo, että Ostaja ei ole luottokelpoinen, Ostajalle ei myönnetä luottoa ja Myyjällä on oikeus vaatia maksua ennakkoon tai myöntää luottoa vakuutta vastaan.
4.3 Myöhästyneestä maksusta peritään huomautusmaksu ja lain mukainen viivästyskorko.
5. Omistusoikeus
5.1 Toimitettujen Tuotteiden omistusoikeus säilyy Myyjällä, kunnes koko ostosumma, myös mahdolliset lisäkustannukset, on kokonaan maksettu. Myyjällä on oikeus vaatia toimitusta takaisin, jos Ostaja ei täytä maksuvelvollisuuttaan.
5.2 Siihen saakka kunnes Ostaja on suorittanut täyden maksun Tuotteista, Ostaja sitoutuu huolehtimaan Tuotteista, olemaan tekemättä minkäänlaisia muutoksia Tuotteisiin ilman Myyjän kirjallista suostumusta ja olemaan antamatta Tuotteiden käyttöoikeutta eteenpäin tai muutoin hävittämättä niitä.
6. Toimitus
6.1 Valittavissa olevat toimitustavat ja arvioitu toimitusaika riippuvat siitä, millaisia Tuotteita on ostettu ja mihin osoitteeseen ne on määrä toimittaa.
6.2 Myyjä pidättää oikeuden lähettää tilatut Tuotteet erillisinä toimituksina, jos Myyjä pitää tätä toimitustapaa sopivimpana. Ostaja maksaa kuitenkin vain yhden rahdin.
6.3 Ostaja maksaa rahtikulut voimassa olevien kuljetushintojen mukaisesti.
6.4 Jos Tuotteet ovat loppuneet varastosta, Myyjällä ei ole toimitusvelvollisuutta. Myyjä ei käsittele jälkitoimituksia.
6.5 Jos siemeniä tai sipuleita käsittävien Tuotteiden kohdalla on toimitusvaikeuksia, Myyjä pidättää oikeuden korvata tilatut lajikkeet vastaavilla Tuotteilla.
6.6 Viileitä tai lämpimiä olosuhteita vaativia Tuotteita toimitettaessa Myyjä pidättää oikeuden suunnitella toimitukset uudelleen niin, että Tuotteet kuljetetaan aiheuttamatta niille vahinkoa.
6.7 Alle 10 euron toimituksiin lisätään 7,50 euron käsittelymaksu (pois lukien alv).
6.8 Kuormalavan toimittamisesta veloitetaan hyväksytyn EUR-lavan kulloinkin voimassa oleva hinta
6.9 Tuotteet toimitetaan INCOTERMS 2020 -ehtojen mukaisesti DAP Ostajan osoitteeseen, ellei muusta toimitusosoitteesta ole Sopimuksessa erikseen sovittu.
6.10 Toimituspaikassa ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavat olosuhteet veloitetaan Ostajalta, esimerkiksi, mutta ei ainoastaan silloin, jos Ostajan edustaja ei ole paikalla toimituksen saapuessa tai odotusajan puitteissa tai jos toimituspaikassa vallitsevat olosuhteet vaativat erityisiä apuvälineitä kuorman purkamiseen.
6.11 Jos toimitus myöhästyy, Ostajaan otetaan yhteyttä lisätietojen antamista varten.
7. Palautusoikeus
7.1 Ostajalla on oikeus palauttaa Tuotteet, jos kyseessä ovat erikseen pakatut siemenet, ”Viljele vuoden ympäri/Så året runt” -tuotteita lukuun ottamatta.
7.2 Palautusoikeus koskee ainoastaan yllä olevan kohdan 7.1 mukaisia siemenpusseja, joita Ostaja ei ole saanut myytyä kauden aikana ja jotka palautetaan Myyjälle saman myyntikauden aikana ennen 15. syyskuu.
7.3 Täysi hyvitys palautetuista Tuotteista on korkeintaan 50 % tuotemerkkiä kohti laskutetusta arvosta ja se rajoittuu Myyjän laskuttamaan Ostajaan ja lasketaan yksittäistä myyntipaikkaa kohti.
7.4 Ostaja vastaa kustannuksista ja palautuskuljetukseen liittyvistä riskeistä.
7.5 Palautetuista Tuotteista tehdään Ostajalle hyvityslasku saman myyntikauden 15. lokakuuta. päivänä.
7.6 Myyjä ei käsittele palautuksia, jotka ovat saapuneet viimeisen palautuspäivän jälkeen, eikä palautusoikeus koske niitä.
7.7 Yksi edellytys sille, että Ostaja voi hyödyntää tämän kohdan 7 mukaista palautusoikeutta on, että palautetut Tuotteet palautetaan Myyjälle samassa kunnossa missä ne olivat silloin, kun ne toimitettiin Ostajalle. Palautuksen hyväksyminen tapahtuu vasta, kun Myyjä on vastaanottanut ja tarkistanut palautetut Tuotteet.
7.8 Sellaisten Tuotteiden palauttaminen, joita palautusoikeus ei kata, hyväksytään ainoastaan Myyjän kanssa tehdyn kirjallisen sopimuksen perusteella, ja ne korvataan ainoastaan, jos Tuotteet toimitetaan alkuperäispakkauksessa ja Tuotteet ovat vahingoittumattomia saapuessaan Myyjälle.
8. Reklamaatio
8.1 Ostajalla on velvollisuus tutkia ja tarkistaa Tuotteet heti otettuaan toimituksen vastaan. Ostaja ei voi vedota virheisiin, jotka Ostajan olisi pitänyt havaita tarkastuksen yhteydessä.
8.2 Jos kolleja puuttuu tai havaitaan kuljetuksen aikana tapahtunut vahinko, tästä huomautetaan kuljetusliikkeelle tekemällä merkintä rahtikirjaan ennen lähetyksen kuittaamista. Jos kuljetuksen aikana on tapahtunut vahinko, reklamaatioon on liitettävä kuva tavarasta, myös pakkauksesta, lavasta ja rahtikirjasta.
8.3 Reklamaation on saavuttava Myyjälle 5 työpäivän kuluessa toimituksen vastaanottamisesta osoitteeseen customerservice.fi@nelsongarden.com.
8.4 Myyjä takaa pakattujen siementen aitouden, itävyyden ja puhtauden laskutettuun summaan asti Tuotteen Parasta ennen -päiväykseen saakka. Korjuutulosta ei taata. Voimassa olevien määräysten mukaisia ohjeita jälkianalyysiin liittyvästä näytteenotosta noudatetaan.
8.5 Ostajalle maksettava korvaus on korkeintaan Myyjän laskuttama summa. Myyjä ei vastaa kuljetusliikkeen aiheuttamasta myynnin menetyksestä eikä korvaa sitä.
8.6 Myyjä vastaa mahdollisista palautuskuljetuksen kustannuksista ainoastaan silloin, kun palautus tapahtuu Myyjän antamien ohjeiden mukaisesti. Tällaiseen palautukseen liittyvistä riskeistä vastaa Myyjä.
9. Force Majeure
9.1 Jos Myyjän Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaiset toimet estyvät kokonaan tai osittain sellaisten olosuhteiden vuoksi, joihin Myyjä ei ole voinut vaikuttaa tai joita se ei kohtuullisin keinoin ole pystynyt ennustamaan, kuten työtaistelun, tulipalon, räjähdyksen, luonnonkatastrofin, pandemian, valuuttarajoitusten, viranomaismääräysten, sodan tai sodan kaltaisten tapahtumien, terroritekojen, sadon epäonnistumisen, Myyjään vaikuttaneiden laajojen verkkohäiriöiden tai muun lueteltuihin tapahtumiin verrattavissa olevan tapahtuman takia tai Myyjän alihankkijoiltaan saamien toimitusten myöhästyttyä tai epäonnistuttua (”Force Majeure”), Myyjä on vapautettu velvollisuudestaan suorittaa velvoitteensa sinä aikana, jolloin toimia on olosuhteiden pakosta lykättävä.
9.2 Jos kohdataan jokin Force Majeure -tilanne, Myyjä kertoo siitä Ostajalle viivytyksettä.
9.3 Jos Sopimusta ei Force Majeure -tilanteen takia voida noudattaa kahteen (2) kuukauteen tai yli, voi Ostaja Myyjältä saamansa kirjallisen ilmoituksen jälkeen purkaa sopimuksen. Minkäänlaista korvausvelvollisuutta ei ole, jos Sopimus puretaan tämän kohdan 9.3 mukaisesti.
10. Henkilötiedot
Myyjä voi Sopimuksen ja/tai Ehtojen puitteissa käsitellä Ostajan palveluksessa olevien henkilöiden henkilötietoja. Tällaisten palveluiden puitteissa mahdollisesti tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä, joita palveluita Myyjä myy Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti ja jossa Myyjä päättää käsittelyn tarkoituksesta ja keinoista, rekisterinpitäjä on Myyjä. Lisätietoja siitä, miten Myyjä käsittelee henkilötietoja saa ottamalla yhteyttä Myyjään.
11. Vastuuvapaus
11.1 Myyjä vastaa vain suorista kustannuksista, vahingoista ja tappioista, joita Ostajalle on aiheutunut sen seurauksena, että Tuotteita ei ole toimitettu Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti tai muutoin sen seurauksena, että Myyjä on rikkonut Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisia velvollisuuksiaan.
11.2 Tuotevastuun osalta Myyjä vastaa Tuotteiden aiheuttamista vahingoista ainoastaan, jos voidaan osoittaa, että vahinko johtuu Myyjän tuotannossa tapahtuneista virheistä.
11.3 Myyjän vastuu ei kata epäsuoria kustannuksia, vahinkoja tai tappioita, eikä myöskään vaatimuksia, joita jokin kolmas osapuoli Ostajalle esittää, ellei Sopimuksessa ja/tai Ehdoissa ole muuta mainittu.
11.4 Myyjän vastuu on Sopimuksen ja/tai Ehtojen puitteissa rajattu 10 000 000 Ruotsin kruunua vastaavaan summaan (ml. korko ja muut lisäkustannukset) vahinkotapausta kohti.
12. Riidat ja sovellettava laki
12.1 Sopimuksessa ja Ehdoissa sovelletaan Suomen lakia.
12.2 Sopimuksen ja/tai Ehtojen johdosta syntyneet riidat käsitellään ja ratkaistaan ensisijaisesti Myyjän ja Ostajan välisessä yhteisymmärryksessä neuvottelemalla. Jos riitaa ei pystytä ratkaisemaan yhdessä 90 kalenteripäivän sisällä, riita viedään yleiseen tuomioistuimeen alla olevan kohdan 12.3 mukaisesti. 12.3 Sopimuksen ja/tai Ehtojen johdosta syntyneet riidat ratkaistaan yleisessä tuomioistuimessa siellä, missä Myyjän toimipaikka sijaitsee.
13. Muuta
13.1 Lisätietoja Myyjästä ja Tuotteista on annettu osoitteessa www.nelsongarden.com.
13.2 Ostaja pääsee tilausvahvistukseen, laskuihin ja myyntikauden siemenpalautusten rekisteröintiin kirjautumalla sisään Myyjän kotisivuille JM-Sisäänkirjaus -painikkeen kautta. Kirjautumistiedot näkyvät vastaanottajan laskulla. Jos kirjautumistiedot puuttuvat, ota yhteyttä osoitteeseen customerservice.fi@nelsongarden.com.
13.3 Kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteet ovat ladattavissa lähetyslistan QR-koodin kautta.
13.4 Myyjä pidättää oikeuden tuotekuvastossa ja hinnastossa mahdollisesti esiintyviin painovirheisiin ja muutoksiin valikoimassa kulloinkin meneillään olevan kauden aikana.
13.5 Jos Sopimuksen ja/tai Ehtojen jonkin määräyksen katsotaan olevan pätemätön, tämä ei tarkoita, että Sopimus ja/tai Ehdot kokonaisuudessaan ovat pätemättömiä, vaan Sopimusta ja/tai Ehtoja korjataan kohtuullisella tavalla siltä osin kuin pätemätön kohta vaikuttaa olennaisesti osapuolten keskinäiseen kauppaan tai suoritukseen Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti.
13.6 Jos osapuoli laiminlyö jotakin Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaista oikeutta tai ei totea tiettyä Sopimukseen ja/tai Ehtoihin liittyvää suhdetta, se ei tarkoita, että osapuoli olisi tässä mielessä luopunut oikeudestaan. 13.7 Ehtoihin tai Sopimukseen ei sovelleta Myyjän tai Ostajan valtiossa käytössä olevia kansallisia ja kansainvälisiä kauppaoikeudellisia määräyksiä.
13.8 Myyjä on mukana Rinki Oy:ssä.

Dag Klevedal
Head of Sales
dag.klevedal@nelsongarden.com
tlf. +47 95 88 10 18

Ville Koski
Key Account Manager
ville.koski@nelsongarden.com
tlf. +358 45 117 7255

Paul Duncan McEwan
Commercial Administration Manager
paul.mcewan@nelsongarden.com
tlf. +47 93 44 89 85

Amund Aarseth
Commercial Administrator
amund.aarseth@nelsongarden.com
tlf. +47 93 44 89 82

Veeti Högman
Sales Ambassador
veeti.hogman@nelsongarden.com tlf. +358 40 670 7086
Nelson Garden Oy, Mannerheimintie 12 B, Luna House, 5th floor. 00100 HELSINKI Puh: 0207 439 970 www.nelsongarden.com